Addis Abeban kristityt dergin hallitusaikana (1974-1991)

 

A.     Koetuksen aika – edessä ahdistus ja vaino

Etiopian vallankumouksen kulku kohti marxismi-leninismiä

Ristiriitoja qebelen johtajien ja poliittisten kaadereiden kanssa

”Radio evankeliumin äänen” ja sen tytäryhtiöiden takavarikointi

Ilmavoimat ottaa haltuunsa Debre Zeitin opiston

Evankelinen nuorisoryhmä vangitaan ja sitä kidutetaan ankarasti

Evankelisia nuoria pidätetään ja painostetaan Wolisossa

Addis Abeban synodin presidentti kidnapattiin ja surmattiin

Yritykset sulkea saksalaisen seurakunnan koulu

Arat kilon raamattutalon kansallistaminen

Tsehai Tolasan pidätys ja kiduttaminen

Qale hiwot -seurakuntia vainotaan Addis Abebassa.

Addis Abeban baptistikirkot suljetaan

Mekane Yesus –kirkon keskustoimiston sulkeminen

Meserete Kristos –kirkko vainon kohteena

Mekane Yesus –seminaarin väliaikainen sulkeminen

Kaupungin evankelisten seurakuntien ahdinko

Arviointi

B.     Toiminnan aika – yhteiskunnalliset- ja kehitystoimet

Kokonaisvaltainen käsitys kristillisestä palvelusta

Addis Abeban synodin palvelustehtäviin valitut henkilöt

Pääsihteeri memre Sileshi

Koulut ja lukutaitokeskukset

Oppilasasuntolat

Lasten päivähoitokeskukset

Sponsorointiohjelma

Perheiden jälleenyhdistämisohjelma

Terveyspalvelut

Kehitysvammaisia lapsia koskeva ohjelma

Vesiohjelma

Yhteenveto

C.     Todistamisen aika – kirkollisen elämän tehostaminen

Raamatun keskeinen rooli

Kuorojen todistus

Maallikkojen ja nuorten osallistuminen

Naisten rooli

Parantamistoiminta

Teologinen ja raamattukoulutus

Kirkon kasvu, uudet seurakunnat, jäsentilastot

Jumalanpalveluspaikat

Kertaus

ADDIS ABEBAN KRISTITYT DERGIN HALLITUSAIKANA (1974-1991)

    A. KOETUKSEN AIKA – EDESSÄ AHDISTUS JA VAINO

ETIOPIAN VANKUMOUKSEN KULKU KOHTI MARXISMI-LENINISMIÄ

Vuoden 1974 alussa ei tyytymättömyyttä Etiopian keisarillista hallitusta kohtaan voinut enää pidätellä. Wollon kuivuuden ja nälänhädän uhrien nähtiin kerjäävän Addis Abeban kaduilla. Tehdastyöläiset, opettajat ja taksinkuljettajat ryhtyivät lakkoon. Yliopiston ja oppikoulujen oppilaat osoittivat mieltään kaduilla huutaen iskulauseita ja vaatien maan jakamista viljelijöille. Osa armeijaa ryhtyi kapinaan. Ihmisjoukot valuivat kaduille pyytäen pääministeriä eroamaan.

27. helmikuuta 1974 pääministeri Aklilu Habte Wold kutsui kaikki kabinettiministerit Riemupalatsiin, jossa hän pyysi keisaria vapauttamaan heidät tehtävistään. Haile Selassie I hyväksyi eronpyynnön ja ilmoitti henkilökohtaisesti seuraavana päivänä radiossa, että pääministeriksi on nimitetty lidj Endalkachew Makonnen.

Kävi pian selväksi, ettei uuden pääministerin nimittäminen voinut ratkaista Etiopian akuutteja ongelmia. Tyytymättömyys kasvoi ja heinäkuussa 1974 Endalkachew Makonnen erotettiin ja vangittiin samoin kuin Haile Sellassien hallituksen entiset ministerit. Lidj Michael Imrusta tuli pääministeri. Sillä välin armeija, poliisi ja alueellinen armeija oli muodostanut koordinoivan komitean, jota kutsuttiin nimellä derg. 106 –jäseninen derg  päätti ottaa käsiinsä hallitusvallan. 12. syyskuuta 1974 keisari Haile Selassie syötiin vallastaan ja hänet vietiin Volkswagenilla 4. armeijan leiriin. Perustuslaki kumottiin, parlamentti hajotettiin ja kruununprinssi Asfa Wosen nimettiin kruununperijäksi. Haile Selassien aika oli päättynyt.

Syyskuussa 1974 dergin viralliseksi nimeksi tuli Väliaikainen sotilashallintoneuvosto (Provisional Military Administrative Council - PMAC). Eritrealaistaustainen protestantti, kenraali Aman Mikael Andom nimitettiin dergin puheenjohtajaksi sekä majuri Mengistu Haile Mariam ja majuri Atnafu Abbate varapuheenjohtajiksi.

Aluksi Etiopian vallankumous noudatti maltillista kansallista linjaa ja se sai kansainvälistä kiitosta verenvuodatuksen välttämisestä. Tilanne kuitenkin muuttui 23. marraskuuta 1974, kun puheenjohtaja, kenraali Aman Mikael Andom surmattiin. Samana yönä teloitettiin 59 entisen hallituksen korkea-arvioista ministeriä dergin poliittisella päätöksellä tutkimatta asiaa sotilasoikeudessa.

29. marraskuuta 1974 maltillinen sosialisti, prikaatinkenraali Tafari Banti valittiin dergin puheenjohtajaksi. Saman vuoden joulukuussa julistettiin etiopialainen sosialismi (hibretesebawinnet) vallankumouksen viralliseksi linjaksi. Sitä seurasi kaiken maalais- ja kaupunkiomaisuuden kansallistamisjulistus vuonna 1975.

Majuri Haile Mariam, jolle oli annettu ylin vastuu turvallisuudesta ja politiikasta, ilmoitti radiolähetyksessä 21. huhtikuuta 1976 ”tieteellisen sosialismin” ohjelmasta ja tarpeesta muodostaa proletaarisen etujoukon puolue. Kävi selväksi, että oli päätetty vallankumouksen noudattavan marxistilais-leninististä linjaa. Jotta saataisiin ihmisjoukot politisoitua, muodostettiin Joukko-organisaatioasioiden väliaikainen toimisto (POMOA) ja kuukautta myöhemmin perustettiin Jekkaatit 1966 poliittinen koulu poliittisten kaadereiden kouluttamiseksi.

Vuoteen 1976 mennessä järjestettiin Etiopiassa toimivat poliittiset puolueet. Ne olivat Etiopian demokraattinen liitto (EDU), Etiopian kansan vallankumousarmeija (EPRP), Koko-Etiopian sosialistinen liike (MEISON), Etiopian sorretun kansan vallankumoustaistelu (ECHAAT), Työläisten liitto ja vallankumousliekki (SEDED) ja joitakin pienpuolueita. Useimmat niistä edustivat tiettyä väestöryhmää, joilla oli erilaisia ajatuksia siitä, kuinka rakentaa uusi Etiopia.

3. helmikuuta 1977 tilanne muuttui. Radikaaliksi tiedetty Mengistu Haile Mariam surmautti Tafari Bantin ja kuusi muuta dergin jäsentä nostaen itsensä vallan huipulle. Hän katkaisi perinteisesti ystävällisiksi tunnetut suhteet USAan allekirjoittaen Moskovassa ystävyyssopimuksen, jolla taattiin myös asetoimitukset. Vallankumous muuttui hyökkääväksi; armeijaa ja vasta muodostettua ”kansanarmeijaa” kannustettiin ”jakamaan vallankumouksellista oikeutta” sekä ”likvidoimaan vastavallankumoukselliset”. Alkoi ”punainen terrori”. Addis Abeban asukkaille vuodesta 1977 tuli hyvin synkkä. He joutuivat todistamaan sotilashallituksen vastustajiksi epäiltyjen, ilman oikeudenkäyntiä toteutettuja summittaisia surmatöitä. Puoleen, ammattiyhdistysten, ja muiden yhdistysten johtajia surmattiin öisin. Tehtiin kotietsintöjä ja epäillyt EPRP:n jäsenet päätyivät teloitettaviksi.

Hirvittävin tapahtuma oli 29. päivä huhtikuuta tapahtunut verilöyly. Kansanarmeija sekä (hallituksen) armeija ampui sinä yönä noin 500 nuorta, joista jotkut olivat osoittaneet mieltään dergiä vastaan ja jakaneet dergin vastaisia esitteitä. Surmatyöt jatkuivat seuraavaan viikkoon, jolloin surmansa saaneiden luku nousi jo noin tuhanteen. Derg kielsi verilöylyä koskevan tiedonannon nimittäen sitä ”imperialistiseksi propagandaksi”. Ruotsalaisen Pelastakaa lapset –järjestön pääsihteeri totesi 16. toukokuuta 1977, että ”noin 1000 lasta on surmattu Addis Abebassa ja että heidän ruumiinsa lojuvat kaduilla ja ovat harhailevien hyeenojen raadeltavina”.

Punainen terrori jatkui saavuttaen huippunsa tammikuussa 1978. Maaliskuussa 1978 vastarinta murskattiin ja Addis Abeba oli hallituksen valvonnassa. Ulospäin katsoen pääkaupunki näytti ”normaalilta”, mutta puolustuskyvyttömiin siviileihin kohdistunut väkivalta ja pelko painoi väestöön syvän tyytymättömyyden ja alistuneisuuden leiman.

RISTIRIITOJA QEBELEN JOHTAJIEN JA POLIITTISTEN KAADEREIDEN KANSSA

Etiopian vallankumouksen kahden ensimmäisen vuoden aikana ei ollut havaittavissa merkkejä kirkkojen tai evankelisten kristittyjen vastaan suunnitelluista toimista. Päinvastoin. Dergin ensimmäinen puheenjohtaja, kenraali Aman Andom oli luterilainen kristitty. Kun qebeleeksi kutsutut kaupunginosayhdistykset organisoitiin syksyllä 1975, Addis Abeban seurakuntien jäseniä valittiin toimimaan eri komiteoissa. Joillakin alueilla qebelen kokoukset aloitettiin rukouksella.[1] Vaikka kirkko oli menettänyt arvokasta omaisuutta maan ja kaupunkitalojen kansallistamisen seurauksena,[2] evankeliset kristityt eivät vastustaneet välttämättömiä uudistuksia.[3]

Tilanne muuttui ”tieteellisen sosialismin tultua julistetuksi ideologiseksi suuntaviivaksi, jolloin kaaderit alkoivat politisoida väestöä. Vuoden 1977 toukokuun loppuun mennessä 3 500 opiskelijaa oli osallistunut kuukauden mittaiseen marxilaisen aatteen tehokurssiin Jekkaatit (= helmikuu EC) 1966 poliittisessa koulussa Addis Abebassa, minkä jälkeen oppi pantiin käytäntöön.

Ensimmäinen evankelisten kristittyjen konflikti syntyi osallistumisesta qebelen kokouksiin. Kaaderit ja qebelen johtajat alkoivat kutsua kaikkia alueensa ihmisiä poliittisiin kokouksiin, joita pidettiin sunnuntaiaamuisin klo 9.00. Siitä ei syntynyt ongelmaa ortodoksisen kirkon jäsenille, koska he viettivät jumalanpalanpalvelusta aikaisin aamulla. Protestanttien oli ratkaistava, osallistuvatko he jumalanpalvelukseen vai poliittiseen kokoukseen, jossa opetetaan marxismia. Koska qebelen kokouksista ilmoitettiin vasta muutama tunti ennen niiden alkamista, seurakunnan vanhimmilla ei ollut mahdollisuutta järjestää korvaavia jumalanpalveluksia eikä tiedottaa asiasta seurakunnalle. Varsinkin nuoret evankeliset kokivat olevansa kahden tulen välissä. Poliittisiin kokouksiin osallistumatta jättäminen saattoi merkitä heille sakkoja tai vankeutta.

Useat evankelisten seurakuntien papit ja vanhimmat yrittävät sopeutua tilanteeseen. Jotkut alkoivat pitää jumalanpalveluksia sunnuntai-iltapäivisin sunnuntaiaamun sijasta. Jotkut taas pitivät omat kokouksensa heti poliittisen kokouksen jälkeen. Addis Abeban Mekane Yesus –seurakunta jatkoi kaikki nämä vuodet sunnuntaijumalanpalvelusten järjestämistä klo 10 pitäen kiinni siitä, että heidän jäsenensä olivat kotoisin eri qebeleistä; näin ollen jumalanpalvelus oli pidettävä siitä huolimatta, että jossakin seurakunnan paikallisessa qebelessä oli poliittinen kokous. MY Entoton seurakunnan pappi ja muut seurakunnat menettelivät samalla tavoin. He neuvoivat jäseniään osallistumaan pakollisiin qebelen kokouksiin, mutta jatkoivat jumalanpalvelusten järjestämistä naapuruston väelle. Järjestelmä ei kuitenkaan toiminut joka paikassa eikä kaikkina aikoina. Esimerkiksi eräänä sunnuntaina 1980 kaikki Mekanissan Mekane Yesus –seurakunnan jumalanpalvelukseen kokoontuneet ihmiset pidätettiin ja vietiin qebelen keskukseen. Kaikkia kuulusteltiin ja uhkailtiin. Koska heitä oli niin paljon, sekä Mekanissasta että sen ympäristöstä, heidät vapautettiin sunnuntaina myöhäisiltapäivästä.

Toinen keino, jolla evankelisia kristittyjä painostettiin, olivat poliittiset iskulauseet. Qebelen kokouksen päätyttyä osanottajien oli nostettava vasen kätensä nyrkissä ja toistaa se, mitä kaaderi heille saneli: Alas viholliset! Alas imperialistit! Alas Somalia jne. Jotkut kaaderit jatkoivat sanelua: Alas uskonto! Alas Maria! Alas Jeesus! Huutamalla, uhkailemalla ja koneaseita käyttäen kaaderit painostivat nuoria hyväksymään marxismin. He olivat vihaisia ja kateellisia siitä, että kaupungin evankeliset kirkot täyttyivät vapaaehtoisesti kokoon tulleista nuorista.

”RADIO EVANKELIUMIN ÄÄNEN” JA SEN TYTÄRYHTIÖIDEN TAKAVARIKOINTI

Maaliskuun 12. päivänä 1977 takavarikoitiin kristillinen radioasema Evankeliumin ääni (RVOG). ”Ethiopian Herald” kirjoitti seuraavana päivänä etusivullaan: ”Hallitus otti haltuunsa Evankeliumin äänen”. Hallituksen tiedote jatkoi ilmoittamalla, että Etiopian hallitus on eilen ottanut haltuunsa ”radio Evankeliumin äänen ja kaikki sen tytäryhtiöt koko maassa, heidän studionsa ja välineistönsä samoin kuin rakennukset ja koko omaisuuden.” Takavarikointiin sisältyi RVOG:n keskus Jimman tiellä studioineen, toimistoineen ja keskipitkän aaltojen lähettimineen samoin kuin Gedjassa sijaitsevat lyhyen aaltopituuden lähettimet. Jemmisrach Dimtsin Asmaran tien studio, jossa sijaitsi paikallisradiostudio, kirjallisuusohjelma sekä lukutaitokampanja, takavarikoitiin muutama päivä myöhemmin.

Joukkotiedotusvälineiden ja kaiken siihen kuuluvan välineistön takavarikointi oli raskas takaisku, ei vain Etiopian kirkoille, vaan koko Afrikalle, Lähi-idälle ja osiin Aasiaa, missä toimi yhdeksän paikallisstudiota ja valmistettiin radio-ohjelmia 19 eri kielellä.

Kuudentoista arvokkaan ja korkeasti arvostetun palveluvuoden jälkeen radio Evankeliumin ääni vaiennettiin. Välineistöä ja henkilöstöä käytettiin vastedes propagoimaan marxilaisia aatteita. Radiolle annettiin uusi nimi ”radio Vallankumouksellisen Etiopian ääni”; se alkoi lähettää ohjelmaa amharaksi, arabiaksi, englanniksi ja ranskaksi tarkoituksena ”antaa maasta ja siellä jatkuvasta vallankumouksesta todellinen kuva ulkopuoliselle maailmalle”.

Derg tahtoi käyttää voimakkaita lähettimiä, sellaisia, joita RVOG oli käyttänyt. Kristillisen radioaseman takavarikoimisella ei ollut vain teknisiä syitä. Sen tarkoituksena oli hyökätä yleensä uskontoa vastaan ja varsinkin kristillisiä kirkkoja vastaan. On mielenkiintoista lukea, mitä Ethiopian Heraldin palveluksessa oleva kommentaattori kirjoittaa 19. maaliskuuta 1977. Hän kirjoitti: ”Tieteellisen sosialismin filosofia ja järjestelmä sekä uskonnon ja kulttuuri-imperialismin porvarillinen aate ovat kaksi vastakkain olevaa näkemystä, jotka aiheuttavat yhteiskunnallisen konfliktin, vieraantumisen ja vastakkainasettelun yhteiskunnassa…RVOG:n Addis Abebasta lähetetyt ohjelmat ja palvelut hämmensivät suuresti Etiopian väestöä.”

Koska Jemmisrach Dimtsin ohjelman Audiovisuaalisella- ja Kirjallisuusosastolla ei ollut mitään laillista yhteyttä RVOG:iin, hallitukselle lähetettiin pyyntö, jonka mukaan YD:n rakennus pitäisi palauttaa ECMY:lle ja jäljellä olevien osastojen työn pitäisi jatkua. Tähän ei myönnytty. Kun kävi selväksi, että nelikerroksinen YD:n rakennus ja sen välineistö oli menetetty, kirkko päätti sulkea jäljelle jääneet osastot ja lakkauttaa henkilöstöä koskevat sopimukset 1. lokakuuta 1977 lukien. Hallituksen ohjaaman ammattijärjestön tukemat työntekijät eivät hyväksyneet sopimustensa lakkauttamista, minkä johdosta ne veivät ECMY:n oikeuteen. He voittivat oikeusjutun. Kirkon oli jatkettava irtisanottujen ja työtä tekemättömien työntekijöidensä täyden palkan maksamista, vaikka heille oli tarjottu työtä ECMY:n synodeista, mitä työtä työntekijät kieltäytyivät vastaanottamasta.

Niiden YD:n työntekijöiden kokemus, jotka oli irtisanottu työtilojen puutteessa, on vain yksi tapaus monista, joilla marxilainen hallitus yritti heikentää Mekane Yesus –kirkkoa ja muita protestanttisia kirkkoja ja tuhota se sisältä päin omien laitostensa työntekijöiden kautta.

ILMAVOIMAT OTTAA HALTUUNSA DEBRE ZEITIN OPISTON

Etiopian evankelinen opisto Debre Zeitissä (EEC DZ) jatkoi toimintaansa useista, meneillään olevaan vallankumoukseen liittyvistä, ongelmista huolimatta. ECMY:n yleiskokouksen Nedjossa huhtikuussa 1976 hyväksymän toimintalinjan mukaan, mihin kuului suurten laitosten luovuttaminen valtiolle, aloitettiin EEC DZ:n luovuttamista koskevat neuvottelut Terveydenhuoltoministeriön kanssa Käytiin myös ystävällismielisiä neuvotteluja maatalousministeriön kanssa. Joulukuussa 1977 Etiopian ilmavoimat astui kuvaan odottamatta ottamalla haltuunsa koko koulukiinteistön luokkahuoneineen, luentosaleineen ja asuntoineen. Tiettävästi he olivat saaneet puheenjohtaja Mengistu Haile Mariamin vakuuttuneeksi siitä, että he tarvitsivat tiloja. Kaikki työntekijät siirrettiin hallituksen palvelukseen, mutta ilmavoimat kieltäytyi maksamasta heille palkkaa. Seurauksena oli joukko oikeusjuttuja, joiden johdosta kirkon oli maksettava suuria korvauksia.

Tammikuun 1. päivänä 1982 Debre Zeitin Mekane Yesus –seurakunta sai kirjallisen ilmoituksen, että Evankelisen opiston kokoussali ja kirkko, joita ei vielä ollut takavarikoitu, oli tyhjennettävä; talousministeriö oli maksava korvauksen. Avaimet ojennettiin, mutta korvausta ei saatu. Seurakunnalle annettiin kaupungista aiemmin ras Mesfinille kuulunut tontti, missä alettiin pitää jumalanpalveluksia teltassa. Vanhimmat suunnittelivat kirkon rakentamista tälle tontille, mutta he eivät saaneet siihen lupaa. Vähän ajan kuluttua kiellettiin myös jumalanpalvelusten pitäminen teltassa. Debre Zeitin seurakunta, jossa oli tapahtunut merkittävää kasvua, ei saanut enää järjestää julkisia jumalanpalveluksia.

EVANKELINEN NUORISORYHMÄ VANGITAAN JA SITÄ KIDUTETAAN ANKARASTI

Heinäkuun lopulla 1978 Gulelen evankelisen Betel –seurakunnan nuorten ryhmä, joka piti kokousta seurakunnan tiloissa, pidätettiin. Yhdeksän tyttöä ja kymmenen poikaa vietiin ylempään qebeleen, mistä saattoi päätellä, että heidät oli vangittu korkeamman tahon määräyksestä.

Kun he olivat tulleet ylempään qebeleen, alkoivat kuulustelut. Nuorilta kysyttiin, oliko heillä ollut yhteyksiä imperialisteihin, olivatko he saaneet rahaa amerikkalaisilta lähetystyöntekijöiltä[4] ja miksi he olivat omaksuneet evankelisen uskon. Illalla heille yritettiin tuputtaa marxismi-leninismiä ja heitä painostettiin omaksumaan ”tieteellinen sosialismi”. Koska nuoret uskovat eivät halunneet luopua uskostaan, kaaderit ottivat käyttöön useita järeitä toimenpiteitä heittäen nuorison Raamatut ja Uudet testamentit maahan ja uhaten, että heidän ainoa mahdollisuutensa päästä vapaaksi oli kieltää Kristus.

Seuraavina päivinä ja öinä kuulustelut ja poliittinen aivopesu jatkui. Välillä nuoria kristittyjä lyötiin, heitettiin maahan tai heidän oli kestettävä muita kivuliaita toimenpiteitä.

Yhtenä päivänä aseistettu kaaderi astui vankihuoneeseen ja kysyi erästä tyttöä, jonka nimi oli Gennet. Koska kahdella vangitulla oli sama nimi, molemmat viettiin huoneeseen. Ensin nuorempaa Gennetiä ristikuulusteltiin, uhkailtiin ja hakattiin. Kun kaaderi epäonnistui kuulustelussa saamatta toivomiaan vastauksia, hän otti pistoolinsa, pisti sen Gennetin kuulokäytävään, jolloin laukauksen ääni teki tytön kuuroksi.

Toinen Gennet, Liul Seged joutui ristikuulusteluun. Hänen piti riisuutua alasti, jolloin hänet kaadettiin maahan ja häntä lyötiin. Kun nämä toimenpiteet eivät tuottaneet tulosta, käytettiin yhtä julmimmista kidutusmenetelmistä, jota kutsutaan nimellä wofe ilala (laululintu).[5] Gennet Liul Seged väittää tunteneensa tietoisesti vain ensimmäisen kovan lyönnin jalkoihinsa. Sitten hän koki Kristuksen olevan lähellään tässäkin tilanteessa.[6]

Kahden kuukauden vankeuden ja ahdistuksen jälkeen Betelin nuorisoryhmä vapautettiin. Kukaan heistä ei ollut luopunut uskostaan. Kaksi Gennet -nimistä tyttöä kuitenkin loukkaantui pahasti. He näkivät monta lääkäriä, mutta eivät saaneet apua. Loppujen lopuksi nuoremman Gennetin hätä kuultiin, kun nuorisoryhmä rukoili hänen puolestaan; Gennet Liul Segedin jalka korjaantui terveeksi rukouskokouksessa Bolen Meserete Kristos –kirkossa 21. joulukuuta 1978.

EVANKELISIA NUORIA PIDÄTETÄÄN JA PAINOSTETAAN WOLISOSSA

Joulukuussa 1978 kaksi aseistettua miestä tuli vasta käyttöönsä vihittyyn Mekane Yesus –kirkkoon kesken jumalanpalvelusta pyytäen kaikkia nuoria tulemaan välittömästi qebelen toimiston, missä heille annettaisiin kehitystyötä koskeva tehtävä. Papin väliintulo ei auttanut. Seitsemän nuorta, joukossa sekä poikia että tyttöjä, seurasi vallankumousvahteja qebelen toimistoon. Sen sijasta, että heille olisi annettu kehitystyötehtävä, heitä kuulusteltiin. Kaaderit yrittivät ottaa selville, oliko evankelisilla yhteyksiä länsimaalaisiin ihmisiin ja ottivatko he vastaan rahaa evankelisen uskon omaksumisesta; kuulustelijat antoivat ymmärtää, että nuoret pääsevät vapaiksi, jos he lupaavat olla enää koskaan menemättä evankeliseen kirkkoon.

Koska nuoret eivät tulleet kotiin sinä päivänä eivätkä seuraavanakaan, sukulaiset ja pappi ilmoittivat korkeampaan qebeleen, poliisille ja tiedottivat jopa provinssin kuvernöörille. Hän antoi käskyn että seitsemän poikaa ja tyttöä piti vapauttaa välittömästi, mutta kirjeen tulo viipyi muutamia päiviä ennen kuin se tavoitti alemmat viranomaiset.

Sillä välin kaaderit jatkoivat evankelisten nuorten ahdistamista; kolmantena yönä kaksi heistä yritti raiskata tyttöjä. Nuoria kristittyjä pilkattiin ja lyötiin kovasti. Marxilaiset uhkasivat tappaa heidät, jos he yhä pitivät kiinni uskostaan. Yksi kaaderi työnsi viimein pistoolinsa yhden tytön korvaan ja puhkaisi hänen rumpukalvonsa. Muitakin kidutusmenetelmiä käytettiin. Yhä edelleen pidätetyille kerrottiin, että heidän vapautettaisiin, jos he allekirjoittaisivat paperin, jossa he ilmoittavat olevansa enää osallistumatta evankelisiin jumalanpalveluksiin.

Pelkoa ja huolta täynnä olevat nuoret eivät tienneet, mitä pitäisi tehdä. Yksi kidutukseen nääntynyt poika ilmoitti olevansa halukas allekirjoittamaan paperin. Häntä kohdeltiin hyvin samaan aikaan kuin muiden painostaminen jatkui. Lopuksi kaikki seitsemän nuorta allekirjoittivat paperin. Kaaderit olivat saavuttaneet päämääränsä ja nuoret vapautettiin seuraavana aamuna.

Kuvernöörin kirjeen saavuttua paikallisille viranomaisille, Wolison seurakunnan jännitys väheni. Jäsenet uskalsivat taas osallistua jumalanpalveluksiin mukaan lukien osa niistä nuorista, jotka olivat painostuksen alla allekirjoittaneet paperin vankilassa.

Muutama viikko myöhemmin, helmikuussa 1979 alkoi Wolisossa toinen ahdistelukierros. 25 evankelista nuorta ja nuorisokuoron jäsentä pidätettiin ja pidettiin viisi päivää ja yötä vankeudessa. Heidät vapautettiin sillä ehdolla, että he osallistuisivat joka päivä poliittiseen opetukseen.

Kaadereiden kristittyjä nuoria kohtaan aiheuttama painostus vaikutti koko Wolison Mekane Yesus –seurakuntaan. Ennen joulukuuta 1978 sunnuntaijumalanpalveluksiin osallistui 50-70 henkeä. Nuorten pidättämisen jälkeen osallistujia oli alle kymmenen.

Kolme joulukuussa 1978 pidätettyä nuorta lähti pois Wolisosta, yksi erosi kirkosta.

ADDIS ABEBAN SYNODIN PRESIDENTTI KIDNAPATTIIN JA SURMATTIIN

Qes Gudina Tumsa valittiin Addis Abeban synodin (AAS) ensimmäiseksi presidentiksi vuonna 1974; hän johti synodia Evankelisen Mekane Yesus –kirkon (ECMY) pääsihteerin tehtävien ohella. Ensimmäisessä vuosikertomuksessaan, jonka hän esitti huhtikuussa 1975, hän ohjasi synodin yleiskokousta ajattelemaan yhteiskunnan köyhien ja lukutaidottomien miesten ja naisten osaa arvostellen joidenkin seurakuntalaisten asennetta vähäosaisiin nähden.[7]

Kirkon pääsihteeri, pastori Gudina Tumsa

Gudina esitti arvosteluaan myös silloin, kun hallitus käytti valtaansa väärin epäoikeudenmukaisiin tekoihin ja vaientaakseen vastarintaryhmät. Hän ei pysynyt hiljaa, vaikka se vaarantaisi hänen henkilökohtaisen menestyksensä. Kun punainen terrori vallitsi pääkaupungissa toukokuussa vuonna 1977, paine kirkkoa kohtaan lisääntyi ja luterilainen radio Evankeliumin ääni sekä Jemisrach Dimts –keskus takavarikoitiin, hän kirjoitti henkilökohtaisessa kirjeessään luottamuksellisesti eräälle vierailijalle: ”Emme voi kristittyinä sietää tällaista tilannetta emmekä pysyä vaiti. Velvollisuutemme on toimia, puhua, vieläpä ottaa riskejä.”

Kesällä 1978 Gudina Tumsa sai kutsun Demisse Deresan toimistoon, joka oli dergin alaisen yhteiskunnallisten asioiden komitean puheenjohtaja. Häntä pyydettiin alistumaan yhteistyöhön hallituksen kanssa ja liittymään Eurooppaan tehtävään hyvän tahdon kiertueeseen, joka vahvistaisi, että Etiopiassa vallitsee uskonnonvapaus eikä täällä ole vainoja. Gudina kieltäytyi toimimasta niin. Siitä lähtien hänen toimiaan valvottiin tarkkaan.[8]

8. lokakuuta 1978 qes Gudina matkusti Wolisoon[9] vihkiäkseen juuri rakennetun kirkon AAS:n presidentin ominaisuudessa. Hän teki kauaskantoisen henkilökohtaisen ratkaisun pappisvirkaansa ajatellen toimittamalla tämän palvelutehtävän.[10] Saarnatessaan hän huomasi jonkun innokkaasti kirjoittavan muistiin hänen sanojaan. Gudina jatkoi ylväästi ja odotti joutuvansa pidätetyksi heti jumalanpalveluksen jälkeen. Gudinaa ei pidätetty sinä eikä seuraavanakaan päivänä. Kun seitsemän aseistettua miestä astui hänen toimistoonsa keskiviikkona 11. lokakuuta pidättämään hänet, hän ei ollut yllättynyt.[11]

Pidätyksensä jälkeen qes Gudina vietiin Addis Abeban 3. poliisiasemalle ja myöhemmin Asellan vankilaan.[12] Paikallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen painostuksen alla Gudina vapautettiin 7. marraskuuta 1978. Vaikka hän oli saanut varoituksen, hän jatkoi rohkeaa hengellistä työtään.

1. kesäkuuta 1979 Addis Abeban kansanarmeija pidätti Gudina Tumsan toisen kerran. Ystävät Saksassa ymmärsivät, että hänen henkensä oli suuressa vaarassa. Ylikirkkoneuvos Christian Krause kiirehti Tansaniaan ja sai piispa Kibiran avulla sovituksi tapaamisen presidentti Nyereren kanssa, joka oli valmis pyytämään Addis Abeban välilaskun aikana Gudinan vapauttamista ja lupaa siihen , että hänet vietäisiin Tansaniaan.

Mitä sitten tapahtui, sen voi ilmaista Addis Abeban saksankielisen seurakunnan papin sanoin, jonka kotona pidettiin ratkaiseva kokous ja siihen liittynyt keskustelu. Pastori Heinrich Scheffer muistelee: ”Oli kesäkuun 23. päivä. 1979. Istuimme olohuoneessamme Gudinan vaimon, Tsehai Tolasan ja Christina Krausen kanssa, joka oli tullut päivää aikaisemmin Tansaniasta. Illalla ovi aukeni yllättäen ja Gudina ilmestyi paikalle pää etiopialaisen huivin peittämänä. Hän oli saanut sanan, että jos hänet mahdollisesti vapautetaan, häntä odotetaan saksalaisella kirkolla lähellä Jan Medaa. Tervehdysten ja yleisen jutustelun jälkeen Gudina antoi ymmärtää, että tällä kertaa käytetyt kidutukset olivat olleet hänelle tosi rankkoja, mutta yleensä ottaen hän näytti rauhalliselta ja vakaalta. Sen jälkeen Christian Krause ilmoitti Gudinalle, että hänellä olisi mahdollisuus poistua maasta presidentti Nyereren avulla, mutta että heidän oli toimittava nopeasti. Gudina vastasi, että hän oli neuvonut pappejaan pysymään työssään eikä voi sen tähden lähteä maasta. Christian Krause väitteli Gudinan kanssa tähdentäen vaaroja ja yrittäen saada hänet ottamaan vastaan tarjouksen. Silloin Gudina nousi seisomaan, asettui Krausen eteen ja lausui kovalla äänellä, että hänen kirkkonsa ja seurakuntansa oli Etiopiassa. Hän ei koskaan pakenisi. Hän lainasi erästä raamatunkohtaa ja – yhä Krausen edessä seisten osoitti Tsehaita sanoen, että Krausen tulisi pitää tätä kuin vaimoaan ja hänen lapsiaan ominaan, jos hänelle sattuisi jotain. Olimme syvästi vaikuttuneita Gudinan vakaasta kannasta eikä kukaan uskaltanut sanoa vastaan. Sinä iltana emme aavistaneet, että sekä Christian Krauselle että meille se oli viimeinen hetki keskustella Gudinan kanssa.”[13]

Illalla 28. heinäkuuta 1978 MY Addis Abeban synodin presidentti ja ECMY:n pääsihteeri, qes Gudina Tumsa kidnapattiin ja surmattiin sinä yönä; edellisenä yönä oli dergin määräyksestä surmattu EOK:n patriarkka Teoflos ja monet muut.

YRITYKSET SULKEA SAKSALAISEN SEURAKUNNAN KOULU

Vuoden 1978 ja 1979 aikana oli useita yrityksiä sulkea köyhiä etiopialaisia varten perustettu sosiaalikeskus ja koulu, joka toimi Addis Abeban saksankielisen evankelisen seurakunnan tontilla. Sosiaalisen palvelukeskuksen olivat perustaneet vuonna 1966 pastori ja rva Graffam; keskus tarjoisi vapaata perussivistystä ja käsityökoulutusta naapuruston köyhille naisille ja tytöille.[14] Vuonna 1976 sosiaalikeskus järjestettiin uudelleen, jolloin se muuttui 6-luokkaiseksi alkeiskouluksi, johon otettiin myös poikia köyhistä perheistä. Saksalaisen kirkon koulu noudatti opetusministeriön opetussuunnitelmaa lisättynä uskonnon-[15] ja käsityöopetuksella.

Saksalaisen seurakunnan koulussa annettu Raamatun opetus, oli ensimmäinen asia, joka aiheutti kovaa vastustusta. Kaaderit vaativat tämän opetuksen lopettamista, koska se ei ollut yhteensopivaa ”tieteellisen sosialismin” kanssa, joka oli julistettu ainoaksi totuudeksi 1976. Pastori Scheffer sai kutsun qebelen toimistoon useita kertoja, tai hän meni sinne usein myös omasta aloitteestaan ilmoittamaan, että kristillinen opetus oli erottamaton osa saksalaisen seurakunnan koulua. Jos uskonnonopetusta ei enää sallittaisi, seurakunta sulkisi koulun. Neuvottelujen ollessa huippuvaiheessaan oppilaiden vanhemmat puuttuivat asiaan. He väittelivät kaadereiden kanssa, panivat kovan kovaa vastaan qebeleen johtajille, minkä tuloksena koulu saattoi jatkaa uskonnonopetuksen antamista.[16]

Poliittiset kiihottajat olivat vihaisia Raamatun opetuksen jatkumisesta. He yrittivät sen jälkeen saada saksalaisen seurakunnan koulua suljetuksi ja muutetuksi hallituksen kouluksi. Koska laki oli koulun puolella, heidän ei ole vaikea toimia. Saksalaisen seurakunnan koulu opetti itse asiassa oppilaitaan opetusministeriön hyväksymän opetussuunnitelman mukaan, vaikka koulu ei siihen aikaan ollutkaan rekisteröity koulu eikä sen rekisteröimiseen liioin ryhdytty. Sitä ylläpidettiin kuin seurakunnallista ohjelmaa. Tekstikirjat piti ostaa yksityisten kanavien kautta eikä todistuksia jaettu kouluvuoden päättyessä. Näillä toimenpiteillä ja vanhempien voimakkaalla tuella saksalaisen seurakunnan koulu säästyi takavarikolta.

Arat kilon RAAMATTUTALON KANSALLISTAMINEN

Etiopian Raamattuseuralle annettiin 9. marraskuuta 1979 kirjallinen ilmoitus, että heidän oli muutettava kahden viikon sisällä Addis Abeban Raamattutalosta, joka oli nelikerroksinen rakennus, johon kuului kauppa, kääntäjien toimistot ja suuri varasto pohjakerroksessa. Sanottiin, että tämä rakennus samoin kuin naapurissa sijaitseva Saksan Kulttuuri-instituutti tarvittiin poliittisen puolueen keskustoimistoksi. Etiopian Raamattuseuran pääsihteeri, ato Hailu Wolde Semaijaat, vastasi viranomaisille, etteivät he voineet muuttaa pois, koskei heillä ollut paikkaa, minne mennä. Neuvottelut sahasivat paikallaan.

Eräänä päivänä hallituksen työläiset tulivat paikalle ja alkoivat rakentaa aitaa Raamattutalon ympärille. Neuvottelut jatkuivat, kunnes viimein Raamattuseuralle osoitettiin muutamia huoneita Bolen tiellä olevasta osakehuoneistosta, kuuman ja meluisan leipomon yläpuolelta. 18-19. joulukuuta 1979 amharan ja oromon kielten käännöstiimit muuttivat Arat kilosta Bolen tielle.[17] Kauppa avattiin sivukadulta läheltä Ras Hotellia; raamattutalossa varastoidut Raamatut ja kirjat piti viedä kaupungin laidalla olevaan paikkaan. Raamattuseuran työtä varjosti pahasti sen työkeskuksen kansallistaminen.

Dergin toimet Raamattujen maahan tuontia ja myymistä vastaan oli koettu jo aikaisemmin. Keisarin aikaan ei esimerkiksi Raamatuista tarvinnut maksaa tuontitullia. Kun laivalastillinen tavaraa tuli dergin hallitusaikana, Raamattuseura ei ollut halukas maksamaan tullia. Raamattuja säilytettiin tullin varastoissa niin kauan, että varastointimaksu saavutti tullimaksun tason. Laivalastillinen vasta käännettyjä eteläoromonkielisiä Uusia testamentteja katosi tykkänään.

Hallituksen otettua Addis Abeban Raamattutalon haltuunsa sitä käytti Turvallisuus ja salainen palvelu yhteistyössä DDR:sta kotoisin olevan henkilökunnan kanssa.

TSEHAI TOLASAN PIDÄTYS JA KIDUTTAMINEN

Qes Gudinan vaimo, Tsehai Tolasa pidätettiin kotonaan 2. helmikuuta 1980. Hänet vietiin 3. poliisiasemalle, raakuudestaan tunnettuun rikostutkintakeskukseen. Häntä kuulusteltiin siellä, lyötiin ja kidutettiin. Kiduttajat halusivat julmalla tavalla urkkia häneltä tietoja Gudinasta, MY Addis Abeban synodista, taloudesta sekä Gudinan veljestä Baro Tumsasta, joka oli ollut poliittisesti aktiivinen ja liittynyt myöhemmin Oromojen Vapautusrintamaan. Myös hänen kristillistä vakaumustaan kuulusteltiin ja siitä vastaan hyökättiin. Hän viipyi tuossa ”helvetissä” vuoden ja kuukauden.

wro Tsehai Tolasa, jonka vasemmalla puolella pastori Juha Kauppinen

Maaliskuussa 1981 Tsehai siirrettiin lähellä OAU:n päämajaa sijaitsevaan keskusvankilaan, jossa olosuhteet olivat paremmat. Sukulaisten ja ystävien, myös ulkomaalaisten lähetystyöntekijöiden ja heidän puolisojensa, sallittiin vierailla hänen luonaan sunnuntaisin. He saattoivat ojentaa hänelle vartijoiden kautta ruokaa ja muita pieniä esineitä. Tsehai saattoi tervehtiä vieraitaan kahden aidan yli, jotka olivat toisistaan puolentoista metrin etäisyydellä, sekä keskustella heidän kanssaan. Kahden aidan välillä jatkuvassa liikkeessä olevat naisvartijat luovuttivat tuodut esineet ja kuuntelivat vangin ja vierailijoiden välistä keskustelua. Tällaisissa olosuhteissa Gudinan vaimo eli yli kahdeksan vuotta.

Vankeutensa loppuaikana Tsehain sallittiin yhden tai kahden naispoliisin vartioimana käydä -terveydellisistä syistä - kaupungin sairaaloissa. Jos mahdollista, ystäville tiedotettiin asiasta, ja he saattoivat tavata häntä sairaalassa. Jopa vierailuja ulkomaalaisten lähetystyöntekijöiden kodeissa järjestettiin lyhyellä varoitusajalla.

ALERTin sairaalaan kohdistuneilla pidemmillä käynneillä oli mahdollisuus suoriin kontakteihin sekä lyhyiden hartauksien ja rukousten pitämiseen.[18] Tsehai lausui myöhemmin, että ALERTissa käynnin aika oli ”sielun virkistystä” ja hän pani merkille, että ystävät kaukaisista maista kävivät hänen luonaan, kun taas Addis Abebassa asuvat eivät käyneet hänen luonaan. He eivät uskaltaneet, sillä sellaiset vierailut eivät olleet kävijöille vaarattomat.

Keisari Haile Selassien vallasta syöksemisen 15 –vuotisjuhlapäivänä uudet johtajat julistivat armahduksen 907 vangille. 2. syykuuta 1989 Tsehai Tolasa ja muita evankelisia kristittyjä vapautettiin vankilasta. 

QALE HIWOT -SEURAKUNTIA VAINOTAAN ADDIS ABEBASSA.

Qale hiwot –kirkolla oli viisi tunnettua seurakuntaa Addis Abebassa. Vaikka ne kuuluivat samaan tunnustuskuntaan ja sijaitsivat samassa kaupungissa, niillä oli hyvin erilainen kohtalo dergin hallitusaikana. Mielenkiintoista saada asiasta tarkempi kuva.

Kolfen qale hiwot –seurakunta syntyi Bingham –akatemian yhteyteen; se avattiin vuonna 1946 lähetystyöntekijöiden lapsia varten. Aluksi monet Etelä-Etiopiasta kotoisin olevat ihmiset kokoontuivat SIM:n Kolfen seurakunnassa, mutta 1960 –luvulla syntyi sisäisiä ongelmia ja yhteisö jakautui. Monet jäsenet, heidän mukanaan evankelista, lähti pois seurakunnasta; he liittyivät Mekane Yesus –kirkkoon tai Wongel arnet  (vapauden evankeliumi) –kirkkoon.1970-luvulla Kolfen qale hiwot –seurakunta elpyi, mutta vallankumouksen alettua tuli esiin uusia ongelmia.

Aduan voitonpäivä, maaliskuun 2., osui sunnuntaihin vuonna 1980. Voiton juhlintaa varten kaikki asukkaat oli määrätty aamuksi vallankumousaukiolle. Jumalanpalvelus peruttiin, mutta iltapäivällä pidettiin hengellinen ohjelma. Kun noin 260 uskovaa, jotkut muilta alueilta ja muista seurakunnista, olivat kokoontuneet kirkkoon ja kuoro lauloi innostavia virsiä, aseistautuneet sotamiehet ja turvallisuusjoukot hyökkäsivät rakennukseen. Kaikki ihmiset käskettiin ulos; heidän oli näytettävä henkilöllisyystodistuksensa. Ne, jotka eivät kuuluneet ylemmän qebelen – qebele 25 - alueeseen, joutuivat poistumaan. Kaikki muut vietiin qebelen keskustoimistoon ja heidät pidätettiin.

Seurasi päiviä, jolloin uskovia kuulusteltiin, piestiin ja jahdattiin. Kaaderit käyttivät yhä julmempia menetelmiä saattaakseen pidätetyt ahdinkoon. Viimein yhdeksän heistä, joita pidettiin johtajina, kerrottiin saaneen kuolemantuomion. Keskellä yötä heidän käskettiin allekirjoittaa muuan paperi. He kieltäytyivät sanoen, etteivät voi allekirjoittaa asiakirjaa, jonka sisältöä he eivät tiedä.

Myöhemmin muutamat vangituista allekirjoittivat painostettuina paperin, jonka mukaan he lopettavat kirkossa käymisen. Kaaderit olivat päässeet tavoitteeseensa, ainakin osittain.

Kolfen Qale hiwot –kirkko pysyi suljettuna yksitoista vuotta. Sen avasi vuonna 1991 eräs EPRDF:n sotilas.

Armon qale hiwot –seurakunta syntyi SIM:n perustaman tyttöjen kristillisen akatemian yhteyteen Nefas Silkin alueelle Debre Zeitin tien varteen 1960-luvulla. Koulun työntekijöille ja alueen evankelisille uskoville rakennettiin akatemian tontille salirakennus. Kun SIM luovutti tyttölukion uuden hallituksen opetusministeriölle vuoden 1975 jälkeen, hallitus otti haltuunsa myös kappelin ja sen tarpeiston. Seurakunta menetti jumalanpalveluspaikkansa.

Armon qale hiwotin etiopialaiset johtajat yrittivät päästä takaisin aiemman tyttöjen kristillisen akatemian tiloihin ja ylläpitää alkeiskoulua sen luokissa. He eivät onnistuneet. Anomus kirkkorakennuksen palauttamisesta hylättiin sillä perusteella, että rakennus ei näyttänyt kirkolta, eikä sitä ollut rakentanut seurakunta, vaan SIM, joka oli luovuttanut omaisuuden hallitukselle. Jos lähetysjärjestö olisi sovittanut askeleensa paremmin seurakunnan kanssa, ainakin huonekalut ja irtaimisto olisi säästynyt Qale Hiwot –seurakunnalle.

Akakin qale hiwot –seurakunta perustettiin SIM:n kirjapainon yhteyteen, joka rakennettiin Akakiin yhdessä käännöstyöyksikön ja radionauhoitusstudion kanssa, vastapäätä ALERTia, vuonna 1951. Akakin kirkoa ei suljettu dergin hallitusaikana. Syynä tähän myönteiseen kokemukseen oli Jumalan suojeluksen lisäksi hyvä yhteistyö paikallisen qebelen kanssa samoin kuin seurakunnan johtajien viisaat ja rohkeat toimenpiteet.[19] Seurakunnan jäsenet seurasivat johtajiensa viitoittamaa linjaa. Uskovat rakensivat tontille yleisen klinikan antaen sille 20 000 birrin tuen. Nuoret rakensivat omasta aloitteestaan tilat lukutaitoluokille. Ympäristössä asuvaa kolmea sataa hädänalaista lasta avustettiin. Tämän lisäksi seurakunnan jäsenet ja kristityt nuoret ryhtyivät yhteiskunnallisiin- ja kehitystyötoimiin alueella, ilman että siihen liittyi uskon julkista propagoimista. Näin he saattoivat pitää kappelinsa ja siten kokoontua rukoukseen ja jumalanpalvelukseen. Akakin kirkosta tuli turvapaikka evankelisille, joiden kirkot oli suljettu.

Muutamat Gedjan Qale hiwot –seurakunnan[20] jäsenet, joiden kirkko oli rakennettu Mercaton lähelle vuonna 1966, joutuivat uskonsa tähden pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa vankilaan, mutta kirkkoa ei suljettu dergin hallitusaikana. Kaaderit ja paikallinen qebele yritti monta kertaa takavarikoida rakennuksen ja käyttää sitä poliittisiin tarkoituksiin. Opetustyö ja yhteiskunnallinen toiminta auttoivat seurakuntaa säilyttämään tilansa. Kirkon tontille avattiin vuonna 1971 kuusiluokkainen alkeiskoulu, jossa kävi 270 oppilasta. Koulu yhtä hyvin kuin iltakoulu oli yhteisön pääomaa.

Opetustyön lisäksi aloitettiin humanitaarista toimintaa vuonna 1976. Pohjois-Etiopian kuivuuden ja nälänhädän takia monet hylätyt ihmiset muuttivat Addis Abebaan ja asettuivat asumaan Mercatolle. Gedjan Qale hiwot –seurakunta aloitti katastrofiavun lapsille ja köyhille perheille. Aluksi apua sai 170 perhettä; myöhemmin luku nousi 300:aan ”World Visionin” avulla.[21]

Gedjan Qale hiwot –seurakunta piti ovensa avoinna uskoville, joiden omat kirkot oli suljettu.

Ystävyys Qale hiwot –seurakunta syntyi SIM:n lähetystyöntekijöiden vuonna 1964 aloittaman Nuorisokeskuksen yhteyteen lähelle Siddist kiloa pääasiassa yliopisto-opiskelijoita ajatellen. Seurakunta järjestäytyi vuonna 1974, vuokrasi tilavan huvilan, ja se hyväksyttiin Qale hiwot –kirkon täysjäseneksi marraskuussa 1975. Seurakunnan jäsenmäärän kasvaessa yleisestä poliittisesta aivopesusta huolimatta ja koska paikka sijaitsi lähellä yliopistoa, hallitus päätti, että Ystävyysseurakunnan talo annetaan Vallankumouksellisen Etiopian nuorisoyhdistykselle. Tämä tapahtui vuonna 1980. Seurakunnan jäsenet eivät antaneet periksi. He etsivät toista kokoontumispaikkaa ja onnistuivat vihdoin vuokraamaan Asunnonvälitysyhtiöltä Nasaretin koulua vastapäätä olevan kiinteistön, jota oli käytetty aikaisemmin alkeiskouluna. Getachew Bellete todistaa, että Ystävyys Qale hiwot –seurakunnan johtajat ja työntekijät johtivat laumaansa viisaasti ja rohkeasti ahdistusten aikojen yli.

ADDIS ABEBAN BAPTISTIKIRKOT SULJETAAN

9-10. marraskuuta 1981 takavarikoitiin nelikerroksinen Emmanuel –baptistikirkko,[22] johon kuului kokoussali, luokkahuoneita, osakehuoneistoja ja toimistoja. Tämä nykyaikainen rakennus oli pystytetty Addis Abebaan lähelle Arat kiloa vuonna 1965; se toimi ensi sijassa 350 aikuisopiskelijan iltakouluna. Vuonna 1972 talon kokoussalissa oli pidetty sunnuntaisin kaksi jumalanpalvelusta, joihin osallistui noin 200 miestä ja 80 naista. Yli kaksisataa lasta osallistui pyhäkouluun. Jotkut perheet asuivat rakennuksessa. Useimmat Emmanuel –baptistien opetus- ja hengellisiin ohjelmiin henkilöt olivat amharataustaisia.[23]

Takavarikointi merkitsi kaikkien mainittujen ohjelmien lopettamista. Emmanuel –baptistiseurakunnan keskeisellä paikalla sijaitsevaa rakennusta ja tonttia ei koskaan palautettu sen omistajille.

Kaksi Addis Kidan Metmeqawijaan Beete Kristian ( Uuden testamentin kastajien kirkon) pääkaupungissa sijaitsevaa kirkkoa suljettiin 25. tammikuuta 1982. Paikalliset viranomaiset olivat aikaisemmin sulkeneet heidän kirkkonsa ja ohjelmansa Shoassa.

Birhane Wongel –baptistiseurakunnan kirkko, joka sijaitsi Kerassa, teurastamon alueella takavarikoitiin myös vuonna 1982. Sadan viidenkymmenen istumapaikan kirkko ja muutamia lisähuoneita oli rakennettu vuonna 1968; niitä käytettiin ympäri viikon moniin ohjelmiin mukaan lukien nuorten, kokouksia, naisten kokouksia, elokuvanäytäntöjä ja rukouskokouksia. Sunnuntaisin järjestettiin amharan- ja englanninkielisiä jumalanpalveluksia ja pidettiin pyhäkoulua.[24] Seurakuntaan kuului 114 kastettua jäsentä, joista 80 miehiä ja 34 naista.[25] Takavarikoimisen jälkeen Keran Birhane wongel –kirkkoa käytti hallituksen tukema Opettajien yhdistys ja siinä toimi myös klinikka. Rakennusta ei ole vieläkään palautettu omistajilleen.

Addis Abeban baptistiseurakunnat kuuluivat pienehköihin protestanttisiin ryhmiin eikä niillä ollut vahvaa keskushallintoa. On huomattava, että heidän kirkkonsa suljettiin ensimmäisinä sekä kaupungissa että maanlaajasti samoihin aikoihin kuin Mulu wongel- ja Meserete Kristos-kirkot. On myös huomion arvoista, että enemmistö heidän jäsenistään oli amhara- ja kambatataustaisia, mistä käy ilmi, että poliittisten johtajien tavoite oli heikentää ja eliminoida uskonnon vaikutus yleensä ja erityisesti evankelisten kristittyjen toiminta. Kun vallankumoushallitus sulki Wolleggan evankeliset kirkot väittäen niitä oromojen vapautusrintaman piilopaikoiksi, se oli vain tekosyy.

MEKANE YESUS –KIRKON KESKUSTOIMISTON SULKEMINEN

Evankelisen Mekane Yesus –kirkon nopea kasvu ja sen voimakas osallistuminen kehitystyöhön ja sosiaalitoimintaan vaati suurempaa rakennusta keskushallintoa varten.1970-luvun puolivälissä rakennettiin 7-kerroksinen rakennus Asmaran tien[26] varteen lähelle Masqal –aukiota, jota myöhemmin kutsuttiin Vallankumouksen aukioksi.[27]

Keskiviikkona 11. marraskuuta 1981[28] evankelisen Mekane Yesus –kirkon presidentti, ato Emmanuel Abraham sai suullisen ilmoituksen, jonka mukaan rakennus oli evakuoitava 24 tunnissa, koska hallitus tuli tarvitsemaan sitä kiireisten asioiden hoitamiseen. Emmanuelin väite, että lain mukaan kirkon omaisuutta ei voinut takavarikoida ja että hän tarvitsisi kirjallisen määräyksen ja että annettu aika 7-kerroksisen rakennuksen evakuoimiseen ei riitä, jäi vaille huomiota. Eversti vain toisti käskyn, jonka mukaan rakennus piti evakuoida. Emmanuel kutsui välittömästi koolle henkilökunnan, ja he ilmoittivat seurakunnille ja kirkon laitoksille, että nämä toisivat ajoneuvonsa irtaimen tavaran siirtämiseksi. Mekane Yesus –seminaarin oppilaat, opettajat, papit ulkomaiset lähetystyöntekijät ja muut ilmestyivät kantamaan toimistotarvikkeita ja välineistöä alas pihalle ja lastaamaan niitä henkilö- ja kuorma-autoihin. Tsehai Tolasa, joka oli asunut rakennuksen osakehuoneistossa puolisonsa Gudina Tumsan kanssa, vapautettiin vankilasta puoleksi tunniksi valvomaan naispoliisin vartiossa hänen tavaroidensa muuttamista. Evakuointi tapahtui hiljaa ja järjestyksessä. Kun toimenpidettä valvova eversti ihmetteli odottamatonta kurinalaisuutta kysyen, kuka johti operaatiota, hänelle vastattiin: ”Jumalan Henki johtaa.”

Seitsenkerroksisen rakennuksen huipulle oli pystytetty suuri Mekane Yesus –risti, joka näkyi aina vallankumousaukiolle asti. Iltaisin risti oli valaistu. Ihmiset seisoivat aukiolla surullisina ja hiljaa 12. marraskuuta 1981, kun pitkiin viittoihin pukeutuneet kirkon työntekijät nostivat ristin alas ja kuljettivat sen pois.

Kun tiloista oli viety kaikki pois, Emmanuel Abraham kutsui ihmiset kokoon huoneeseen, jossa oli ollut tapana pitää hartauksia. Presidentti lohdutti hätääntyneitä ihmisiä. ”Katsokaamme Herraan”, hän lausui, ”älkäämme menettämäämme omaisuuteen. Hänen palvelemiseensa emme tarvitse suuria rakennuksia.”

Rakennusten avainten luovuttamiseksi Emmanuel Abraham vaati yhä kirjallista määräystä ja virallista kuittia. Eversti kieltäytyi antamasta sellaista, mutta Emmanuel pysyi vaatimuksessaan. Vihdoin viimein, 16. marraskuuta, tuotiin virallinen määräys sekä allekirjoitettu ja leimattu kuitti, jolloin avain luovutettiin. Kirkko oli menettänyt toimistorakennuksensa.

Mekane Yesus –toimistorakennuksen takavarikoinnin jälkeen tuli monia vastalauseita lännestä ja Afrikan maista. Muutamat hallitukset ilmoittivat, että he saattavat jäädyttää Etiopiaan antamansa kehitysavun, ellei kristittyjen vainoaminen lopu. Asiasta tuli niin kiperä, että Etiopian ulkoministeri, Felleqe Gedle Giorgis, kutsui läntisten maiden suurlähettiläät, ja myöhemmin protestanttisten kirkkojen johtajat, kokoukseen 3. joulukuuta 1981, ulkoasiainministeriöön. Hän lausui moneen kertaan, ettei Etiopiassa ole uskonvainoja ja ettei takavarikointia pidä ymmärtää sellaiseksi toimeksi. Se tapahtui ”palvelemaan kansan yhteistä hyvää”. Hallitus tarvitsi rakennusta. Se oli kirkolle liian iso ”eikä sitä tarvittu uskon julistamiseen”, hän lausui.

Ulkoasiain ministerin kokous Addis Abeban kirkonjohtajien kanssa tapahtui samana päivänä; se alkoi ylistävillä sanoilla siitä, mitä lähetysjärjestöt olivat tehneet kautta vuosisatojen. Uuden hallituksen julistamaa kirkon ja valtion eroa ylistettiin siitä, että sen mukana kaikki uskot saavat yhtäläiset oikeudet. Kun kysyttiin, mitä varten Wolleggan kirkot on sitten suljettu, vastattiin, että evankelisista kirkoista on löytynyt aseita ja pommeja ja että kolmannes niiden jäsenistä on ”separatisteja”. Kysymykseen todisteista väitteeseen, jonka mukaan aseita oli löytynyt kirkoista, ei vastattu.

MESERETE KRISTOS –KIRKKO VAINON KOHTEENA

Meserete Kristos –seurakunta (MKC)[29] rakensi vuonna 1961 250 istumapaikkaa käsittävän kirkon Addis Abebaan Bolen tielle. Rakennuksen vieressä oli seurakunnan alkeiskoulu, jossa oli 150 oppilasta. Lähellä sijaitsi MKC:n Etiopian vierastalo ja keskustoimisto. Pääkaupungin seurakunta, jossa tapahtui paranemisia ja profetioita,[30] kasvoi nopeasti. Vuoteen 1982 asti jumalanpalveluksia pidettiin sunnuntaisin klo 6.00, 8.30 ja 11.00. Jokaiseen kokoontumiseen osallistui 500 ihmistä. Tämä suututti viranomaisia. Heidän poliittisiin kokouksiinsa osallistuttiin vain pakon sanelemana.

Tammikuun 24. päivän iltana 1982 tusinan verran miehiä, joista osa oli aseistettuja, astui kirkon tontille. Vartijoiden johtaja liimasi kappelin ja koulun jokaiseen ovenpieleen paperiliuskoja, joilla ne ilmoitettiin suljetuiksi. Sitten qebelen johtaja aseistettujen vartijoiden tukemana, tunkeutui kirkon vierastaloon ja pyysi vierastalon emäntää, mennoniittalähetystyöntekijä Arlene Kreideria käskemään kaikkia vieraita tulemaan ulos huoneistaan.[31] Qebelen johtaja ilmoitti, että tästä hetkestä alkaen tämä rakennus, auto ja kaikki muu tämän tontin omaisuus kuuluu hallitukselle. Vieraat piiritettiin ja vietiin pidätettyinä poliisiasemalle. Heitä kuulusteltiin 24 tuntia. Arlene Kreiderille ja eräälle etiopialaiselle kuurolle tytölle annettiin lupa viettää se yö ja seuraavat yöt vierastalossa, jota piiritti viisi qebelen vartijaa. Arlenen ei sallittu käyttää puhelintaan.

Seuraavana aamuna MKC:n pääsihteeri, Kelifa Ali, meni ylemmän qebelen toimistoon ottamaan selvää kirkon ja koulun sulkemisesta. Siitä seurasi hänelle neljän vuoden vankeus ilman kuulusteluja ja ilman oikeudenkäyntiä.

Hallituksen pidätyslistalla olivat myös Kiros Bihon ja Abebe Gorfe, jotka toimivat Addis Abeban Bolen seurakunnan pappeina. Turvallisuusvartijat veivät Kirosin kuulusteluun maanantaina, 25. tammikuuta 1982; hän joutui yli neljän vuoden vankeuteen. Sitten turvallisuusvartijat veivät Abebe Gorfen toimistoonsa ja panivat myös hänet vankilaan. Useita päivä myöhemmin pidätettiin MKC:n entinen puheenjohtaja, Shamsudin Abdo. Häntä syytettiin siitä, että hän on CIA:n agentti. MCK:n taloudenhoitaja ja Addis Abeban seurakunnan puheenjohtaja, Tilahun Beijene pidätettiin samalla viikolla. Sen lisäksi, että viisi Meserete Kristoksen johtajaa pidätettiin, myös Negash Kebedeä etsittiin. Negash oli siihen aikaan Nazarethin Raamattuakatemian johtaja ja MKC:n puheenjohtaja. Hän onnistui piileskelemään Addis Abebassa kymmenen päivää, mutta neuvoteltuaan kirkon johtajien kanssa hän ilmoittautui itse poliisiasemalla. Hänet vangittiin toisten kanssa yli neljäksi vuodeksi.

Addis Abeban Meserete Kristos –seurakunnan vaino ei ollut vain paikallinen sortotoimenpide. Viisi päivää ensimmäisten vangitsemisten jälkeen Nazarethin kirkko suljettiin ja sinetöitiin kuin myös Wondjin ja Shoan kirkot sillä alueella. Dire Dawan kirkko suljettiin helmikuun 17. päivänä ja Awashin laakson[32] kirkot 12. maaliskuuta 1982. Sitten suljettiin Deder 8. toukokuuta, Melkawerer, Algetta ja Melkesedi 14. elokuuta. Lopuksi suljettiin Asbeteferi 16. elokuuta 1982.

Meserete Kristos –kirkkoon liittyneistä hyökkäyksistä Girma Zewde julkaisi vuonna 1993 erittäin mielenkiintoisen asiakirjan. Asiakirja on Ministerineuvoston ja COPWEn varapuheenjohtajan, Fissiha Destan 23. huhtikuuta 1982 allekirjoittama määräys opetusministeri Goshu Woldelle. Asiakirja pyytää Goshu Woldea takavarikoimaan kuusi Meserete Kristos –kirkon omistamaa koulua. Koulut olivat Addis Abeban kuurojenkoulu, alkeiskoulu Addiksessa (ylempi 13, qebele 12), Nazarethin Raamattuakatemia sekä alkeiskoulut Wondjissa, Bedenossa ja Gefarsassa.

Tämä määräys ja siihen liittyvä toimenpide on vääjäämätön todiste siitä, että seurakuntien vainoista päätettiin hallituksen korkeimmissa virastoissa.

MKC ei lakannut olemasta vuoden 1982 jälkeen. Se vetäytyi maan alle ja kristityt kokoontuivat pienissä ryhmissä. 1980-luvun lopulla jäsenmäärän kerrotaan nousseen noin 50 000:een.

Meserete Kristos –kirkon johtajat vapautettiin Addis Abeban keskusvankilasta 31. toukokuuta 1986 yhdessä 775 muun vangin kanssa sinä päivänä. Kuivuus ja nälänhätä sekä poliittisten johtajien toivomus siitä, että kansa antaisi laajan tuen uudelle perustuslaki –ehdotukselle, joka julkaistiin keskustelua varten 7. kesäkuuta 1986, johti eri syistä vangittujen armahtamiseen.

MEKANE YESUS –SEMINAARIN VÄLIAIKAINEN SULKEMINEN

Sunnuntaina, 24. tammikuuta 1982 pidettiin Mekanissassa suuri qebelen kokous, johon kaikkien asukkaiden oli pakko osallistua. Samanlaisia kokouksia oli järjestetty edellisinä viikkoina eri puolilla kaupunkia tarkoituksena kokoontua ja kuunnella dergin jäseniä ja korkea-arvoisia poliittisia johtajia.

Mekanissassa vieraileva puhuja osoitti ensin Etiopiassa tehtyjä saavutuksia ja mainitsi sen jälkeen hyvästä yhteistyöstä muiden sosialististen maiden kanssa. Pitkä puheensa kuluessa hän sitten kääntyi uskonnon puoleen ja varoitti kuulijoitaan seuraamasta uskonnollisia ryhmiä, jotka ovat peräisin ”ulkomailta”.[33] Hän väitti Etiopian ortodoksisella kirkolla ja islamilla olevan maassa pitkä historia, minkä johdosta ne ovat hyväksyttyjä. Jatkaessaan hän siirtyi yksityiskohtiin. Hän kertoi kaupungissa olevan kaksi paikkaa, joissa koulutetaan vastavallankumouksellisia kaadereita, yksi laitos Bolessa ja toinen Mekanissassa; samalla hän osoitti kädellään Mekane Yesus –seminaarin (MYS) suuntaan.

Tammikuun 25. päivän aamuna 1982 60 delegaattia ja 10 vierasta ulkomailta odottivat Mekanissan seminaarin kiinteistössä lupaa aloittaa 1. EECMY:n neuvoston kokous. Noin klo 11 aseistetut sotilaat hyökkäsivät sisään ja esittämättä kirjallista toimeksiantoa takavarikoivat seminaarin siihen kuuluvine toimistoineen ja luokkahuoneineen; kappeli suljettiin, mutta opettajien asuntoihin ei koskettu. Kaikki autot takavarikoitiin ja avaimet piti luovuttaa. Paikalle asetettiin aseistetut vartijat.

Ulkomaalaiset vieraat käyttivät saatavilla olevia puhelimia ilmoittaakseen kotimaansa virastoihin ja kirkonjohtajat ilmoittivat LML:lle Geneveen. MYS:n johtaja, tri Johnny Bakke kiiruhti kaupungissa sijaitsevaan Ruotsin suurlähetystöön ilmoittamaan asiasta ja pyytämään heitä ryhtymään toimenpiteisiin, jos mahdollista.[34]

Hermannsburgin evankelisluterilaisen lähetyksen johtaja, tri Reinhardt Müller, poistui seminaarin tontilta jalan, seuranaan Willi Kalmbach. Saatuaan auton he menivät suoraan Saksan suurlähetystöön ilmoittamaan suurlähettiläälle välikohtauksesta. Saksan suurlähettiläs suuttui Mekane Yesus -seminaarin takavarikoinnista, meni oikopäätä yhdessä tri Müllerin kanssa ulkoasiainministeriöön ilmaisemaan vastalauseensa. Keskustelun yksityiskohdista ei ole annettu tietoa, koska sovittiin, että välikohtauksesta ei tehdä suurta meteliä eikä siitä ilmoiteta ulkomaiselle lehdistölle.[35]

Noin klo 16 samana päivänä, 25. tammikuuta 1982 eversti, joka oli aamulla toimittanut takavarikoinnin, ilmestyi seminaarin pihalle, ojentaen avaimet takaisin. Kuultiin historiaan jäävä lausahdus: ”Olemme tehneet pienen virheen.” Mekanissan ja Ouraelin päivähoitokeskukset, jotka viranomaiset olivat myös sulkeneet ja sinetöineet, avattiin uudelleen.

Mekane Yesus –seminaarin sulkemisesta ja jälleen avaamisesta on annettu erilaisia tulkintoja. Yksi niistä se, että takavarikointipäätös oli tehty keskitasoisella käskyvallalla. Kun ylemmät viranomaiset kuulivat siitä, he määräsivät seminaarin avattavaksi, koska he eivät halunneet kuulla samaa kansainvälistä vastalausemyrskyä kuin mikä kuultiin MY hallinnon häätämisen yhteydessä keskustoimistorakennuksestaan marraskuussa 1981.

MYS:n sulkeminen kuvannee tapaa, jolla sorto ja vaino tavallisesti pantiin toimeen. Ei käytetty kirjallista määräystä, vaan alempia paikallisia viranomaisia kannustettiin suullisesti ryhtymään evankelisten kristittyjen vastaisiin toimiin. Ja he ryhtyivät. Valitusten ja kansainvälisten protestien syntyessä syy vieritettiin paikallisten johtajien niskoille.

Mekane Yesus –seminaarin sulkeminen oli samassa linjassa yleisen uskonnon vastaisen politiikan kanssa eikä se ollut paikallisen qebelen ”virhe”. On syytä muistaa, että samana päivänä suljettiin Meserete Kristos –kirkko, kaksi baptistikirkkoa, Mekane Yesus Ourael –kirkko ja kaksi MY päivähoitokeskusta. Se, että Mekane Yesus –laitokset avattiin uudelleen, kun muut kirkot pysyivät suljettuina, johtui ulkomailta tulleiden arvovieraiden läsnäolosta, heidän suorista yhteyksistään läntisiin hallituksiin sekä EECMY:n kansainvälisistä yhteyksistä. Etiopian hallitusta kiinnosti hyvä maine länsimaissa, koska sieltä saatiin useita miljoonia kehitystyöhön ja katastrofiprojekteihin. Sen tähden näyttää luultavalta, että määräys MYS:n avainten luovuttamisesta takaisin tuli korkeimmalta taholta. Mekanissan välikohtaus ja se ratkaisu osoittaa, että kansainvälinen väliintulo ja protesti auttoi aika ajoin Etiopian kirkkoja.

KAUPUNGIN EVANKELISTEN SEURAKUNTIEN AHDINKO

Kaikkia Addis Abeban evankelisia seurakuntia kohtasi dergin hallitusaikana vastustus, pelottelu ja rajoituksia. Useita kirkkoja suljettiin ja avoinna olevia yritettiin takavarikoida. Kaikkia näitä toimenpiteitä ei tässä voi luetella, vaan ainoastaan esittää muutama esimerkki.

Gulelen evankelinen Betel –seurakunta oli vuosina 1982 ja 1983 alituinen hyökkäysten kohde. Nuoria pakotettiin huutamaan ateistisia iskulauseita ja sotilaat estivät monia osallistumasta jumalanpalveluksiin sunnuntaisin. Kirkkoa yritettiin sulkea monta kertaa. Presidentti Terfassa Jaddessa ja seurakunnan sihteeri Ragassa Balcha pidätettiin. Terfassaa pidettiin vankilassa neljä kuukautta, Ragassaa kaksi viikkoa. Sillä aikaa Bethel –seurakunnan varapresidentti Haile Fajisa sai qebelen johtajilta kolmesivuisen kirjeen, joka oli täynnä pelottelua. Lopulta he uhkasivat: ”Kolmessa päivässä joko teistä, te Betelin väki, tai meistä tulee loppu.”[36]

Eräänä päivänä aseistetut sotilaat tulivat Kolfen Makene Yesus –seurakuntaan pyytäen kokoussalin ja päivähoitokeskuksen huoneiden avaimia. Pappi, evankelista sekä CDCC:n johtaja kieltäytyivät antamasta avaimia perustelemalla asiaa sillä, että maa ja rakennus kuuluivat Mekane Yesus –kirkolle, ja että ne olivat näin ollen laillisesti rekisteröityjä. Heillä työntekijöinä ei ollut oikeutta luovuttaa omaisuutta muuten kuin heidän esimiestänsä kirjallisesta määräyksestä. He kehottivat qebelen väkeä ottamaan yhteyttä Addis Abeban synodiin tai EECMY:n keskustoimistoon. Paikallispäälliköt vaativat avainten välitöntä luovuttamista. Seurakunnanjohtajien kieltäydyttyä luovuttamasta avaimia heidät pidätettiin. Seurasi kolme päivää ja yötä vankilassa kuulusteluineen, ahdisteluineen ja uhkailuineen. Kirkkoa ja päivähoitokeskusta ei suljettu.

Toisenlaista menettelyä käytettiin Entoton Mekane Yesus –kirkon sulkemiseksi. Kun seurakunnassa oli vuonna 1986 meneillään voimakas herätys ja monet ihmiset olivat parantuneet rukouksen avulla, eräs turvallisuusviraston mies soitti papille, qes Belina Sarkalle, pyytäen häntä tuomaan kirkon avaimet. Belina vastasi, että hänen pitää tulla itse ja sulkea kirkko, jos hänelle on annettu sellainen määräys. Turvallisuusagentti soitti kolme kertaa, mutta Belina ei ryhtynyt mihinkään toimiin. Viimein mies tuli itse paikalle pyytäen kirkon avaimia. Koska kirkko oli täynnä ihmisiä, agentin oli odotettava kirkossa kokoontumiseen päätökseen asti. Jumalanpalveluksen päätyttyä hän kuitenkin päätti itse liittyä seurakuntaan.

Koteben  MY –seurakunnassa paikalliset viranomaiset kielsivät vuonna 1986 jumalanpalvelukset, joita pidettiin päivähoitokeskuksen ruokasalissa. Kuuden kuukauden kuluttua uskovat aloittivat jumalanpalvelukset uudelleen, mutta painostus ja pelottelu jatkui. Vuonna 1990 qebele alkoi pitää poliittisia kokouksia seurakunnan tontilla. Keskuksen huoneet takavarikoitiin ja kokoussalia varten hankitut tuolit vietiin paikallisin hallituksen virastoihin. Yksi puolueen jäsen yritti jopa riistää yöllä maa-alueen rajapyykit. Voidaan luetella myös muita ahdistelutoimenpiteitä Kotebessa ja muissa paikoissa ympäri kaupunkia.

Vasta vuonna 1991 astui voimaan uusi kirkkoja ja uskonnollisia ryhmiä koskeva politiikka ja vainot loppuivat, kun dergin hallitus syöstiin vallasta.

ARVIOINTI

Etiopian marxilainen hallitus väitti samoin kuin muut marxilaiset hallitukset, ettei maassa ollut uskonnon vainoja. Kun kirkkoja suljettiin ja kristittyjä pidätettiin, mainittiin niiden johtuneen poliittisista syistä. Ongelman ydin oli itse asiassa luonteeltaan ideologinen.

Radio Evankeliumin äänen takavarikoimisen jälkeen ”Ethiopian Heraldin” henkilöstöön kuuluva kommentaattori lausui julki todelliset syyt kirjoittaessaan 19. maaliskuuta 1977: ”Tieteellisen sosialismin filosofia ja järjestelmä ja uskonnon ja kulttuuri-imperialismin porvarillinen ideologia ovat täysin vastakkaisia näkemyksiä.” Vallankumoushallitus halusi kaikkien etiopialaisten, varsinkin nuorten, omaksuvan ”tieteellisen sosialismin” ideologian. Vastustajia vainottiin ja surmattiin.

”Punaisen terrorin” ja ”valkoisen terrorin” sekasorron aikana Etiopian hallitus yritti käännyttää uskonnolliset ryhmät palvelemaan omia tarkoituksiaan kutsumalla heitä järjestämäänsä ”uskontojen vuoropuhelun seminaariin” Afrikkasalissa (Africa Hall) maaliskuun lopussa 1978. Yritys ei johtanut toivottuun tulokseen, mikä johtui pääasiassa qes Gudina Tumsan johdolla toimivan Kirkkojen neuvoston Etiopian yhteistyön kriittisestä suhtautumisesta asiaan. Siitä lähtien protestantit olivat hyökkäyksen kohteita. Gudina Tumsa kidnapattiin ja surmattiin vuonna 1979.  Mekane Yesus -kirkon keskustoimisto takavarikoitiin vuonna 1981, nelikerroksinen Emmanuel –baptistikirkko vietiin samaan aikaan. Vuonna 1982 suljettiin Meserete Kristos –kirkko samoin kuin Eteläisen baptistiseurakunnan kaksi kappelia, Philadelphia –helluntaikirkko, muutamia Qale hiwot –kirkkoja ym. Se oli Etiopian evankelisten kristittyjen koetuksen aikaa.

Viranomaiset sinetöivät Addis Abeban Mekane Yesus –seminaarin, Mekanissan päivähoitokeskuksen samoin kuin MY Ouraelin kirkon ja päivähoitokeskuksen 25. tammikuuta 1982,  mutta ne avattiin uudelleen samana päivänä. Mekane Yesus seminaarin ja muiden Mekane Yesus –kirkon laitosten sulkeminen sinä päivänä oli mielenkiintoinen välikohtaus. Se osoittaa, että länsimaiden silmissä hyvän maineen ylläpitämisen ja sieltä tulleiden avustusvarojen virtaamisen varmistamisen takia hyökkäyksistä Etiopian evankelisia kristittyjä vastaan oli pidättäydyttävä tai niitä oli siirrettävä toistaiseksi.

    B. TOIMINNAN AIKA – SOSIAALISET- JA KEHITYSTOIMET

KOKONAISVALTAINEN KÄSITYS KRISTILLISESTÄ PALVELUSTA

Evankelinen Mekane Yesus –kirkko esitti kuuluisassa, kirkon johtoryhmän julkaisemassa asiakirjassaan ”Evankeliumin julistamisen ja inhimillisen kehitystyön keskinäisistä suhteista”, että elämässä on muitakin arvoja kuin nykyaikainen teknologia ja taloudellinen kohennus, arvoja, joita ilman inhimillinen kehitys ei ole merkityksellistä eikä kestävää, ja että ihminen ei ole vain avun tarpeessa oleva kärsivä olento, vaan että hän on myös erittäin tärkeä kehityksen toteuttaja. Mekane Yesus –kirkko uskoo, että ”ehjä inhimillinen kehitys on ainoa oikea lähestymistapa kehitystä koskevaan kysymykseen yhteiskunnassamme”.

Yhteiskunnallisia-, kehitystä koskevia ja hätäaputoimintoja ei aloitettu ja ylläpidetty vain hallitusvirkailijoilta saatavan hyväntahtoisuuden saavuttamiseksi, mediassa näkymisen takia, tai uusien jäsenten voittamiseksi, vaan tässä yhteiskunnan olevien, kärsivien ihmisten takia. Miehiä, naisia ja lapsia autettiin heidän uskonnostaan, etnisestä taustastaan tai kirkosta omaksumastaan mielipiteestä huolimatta. Tästä syystä humanitaariset toimet jatkuivat, jopa laajenivat, kun taas dergin hallitus sorti ja vainosi evankelisia.

Etiopia oli yksi maailman vähiten kehittyneistä maista. Kuivuus, nälänhätä ja sodat pahensivat suurelta osin maaseutuväestön elämää. Monet muuttivat työn perässä tai hakeutuivat lääkärin hoitoon Addis Abebaan; myös oikeusjutut ja muut henkilökohtaiset syyt saivat heidät muuttamaan ja jäämään sinne. Mutta teollisuus ja muut työmahdollisuudet eivät kasvaneet kasvavien tarpeiden mukaan. Sen seurauksena Etiopian pääkaupungissa ei voinut sulkea silmiään köyhyydeltä, urbaanilta kerjäläisyydeltä, nuorisorikollisuudelta, yksinäisyydeltä, murtovarkauksilta, varkauksilta, prostituutiolta ja muilta ongelmilta.

Monet kirkot tiedostivat kaupunkilaisuuden ongelmat ja haasteet; ne tekivät paljon niin kuin hallituksen järjestöt ja hallituksen ulkopuoliset järjestötkin. Tämän tutkimuksen piriin ei kuulu kaikkien kasvatuksellisten, terveydenhoidollisten, sosiaalisten ja humanitaaristen aktiviteettien luetteleminen. mihin ryhdyttiin sekä Addis Abebassa että sen ympäristössä. Keskityn tässä vain ECMY:n Addis Abeban synodiin (AAS) ja niiden alueiden kuvaamiseen, joilla Mekane Yesus –kirkko oli aktiivinen dergin hallitusaikana, jopa lisääntyvässä määrin.

ADDIS ABEBAN SYNODIN PALVELUSTEHTÄVIIN VALITUT HENKILÖT

AAS:n perussäännön mukaan viisi henkilöä on valittava synodin virkailijoiksi. Heitä ovat presidentti, varapresidentti, taloudenhoitaja ja kaksi jäsentä. Synodin vuosikokous valitsee virkailijat yleensä neljän vuoden kaudelle.

Tämän lisäksi synodin vuosikokouksen tehtävänä on valita eri komiteoille puheenjohtajat. Niihin kuuluvat Teologian ja pappisviran komitea, Kehitystyön ja sosiaaliasioiden komitea, Raha- ja talousarviokomitea, Perussääntökomitea ja Stipendikomitea.

Yleiskokouksen tehtävänä oli vielä valita AAS:n edustajat Mekane Yesus –seminaarin johtokuntaan ja Jemisrach Ditmsin neuvostoon.

AAS:n presidenteiksi valittiin vuosina 1974-1993 seuraavat henkilöt:

Gudina Tumsa                      1974-1979

Terfassa Jaddesa                  1979-1986

Banti Gerba                         1986-1990[37]

Megersa Guta                      1991-1993

AAS:n varapresidentteinä toimivat seuraavat henkilöt:

Fasil Nahum   1974-1975

Tarekegn Adebo                  !975-1976

Ragassa Badada                  1976-1980

Jaddesa Daba                      1980-1989

Debela Birri                         1989-1993

 

AAS:n taloudenhoitajiksi valittiin seuraavat henkilöt:

Johannes Launhardt              1974-1976

Hailu Wolde Semaijaat         1976-1982

Haile Bera (fitawrari)          1982-1986

Tesfae Habte Jimer              1986-1994

Synodin virkailijoiksi valttiin seuraavat henkilöt:

Baisa Jammo	1974-1978	Manfred Lundgren	1974-1978
Haile Bera	1978-1982	Asfaw Kalbero	1978-1982
Mesfin Lissanu	1982-1984	Francis Stephanos	1982-1984
Debela Birri	1984-1985	Tafari Sendabo	1984-1985
Banti Gerba	1985-1986	Haile Fajisa	1985-1986
Asfaw Kalbero	1986-1988	Merid Mengesha	1986-1988
Iteffa Gobena	1988-1992	Abebe Taffese	1988-1992
Ragassa Balcha		Kebbebew Daka

PÄÄSIHTEERI MEMRE SILESHI

Memre Sileshi toimi Addis Abeban synodin pääsihteerinä vuodesta 1974 alkaen, jolloin virka oli perustettu, aina eläkkeelle siirtymiseensä asti, 1993.

Sileshi syntyi vuonna 1931 Selalessa. Hän aloitti koulun kuuden vuoden ikäisenä alueensa ortodoksipapin koulussa. Vuosina 1944-58 hän oleskeli Gondarissa saaden kuuluisien ortodoksiopettajien opetusta diguassa, tsome diguassa ja zimmareessa (kirkkolaki, paastosäännöt ja laulu). Vuonna 1948 hän palasi Selaleen ja sai opetusta qinen (runous) taidossa. Vuonna 1949 hän alkoi toimia diakonina ja myöhemmin pappina Fichen P. Yrjön kirkossa. Qinen opetuksesta hänelle myönnettiin memren arvonimi.

Fichessä ollessaan hän tapasi BCMS:n lähetystyöntekijän, herra Stokesin, jolloin hän päätti vuonna 1953 käydä BCMS:n raamattukoulua. Sileshi liittyi ryhmään, joka kutsui itseään ”Kristuksen armeijaksi”. Vuonna 1954 hänet palkattiin ”Serawite Kristosin” evankelistaksi, missä tehtävässä hän toimi Addis Abebassa, Zikkualalla, Debre Birhanissa ja Gojamissa joutuen moniin vaikeuksiin evankelisen vakaumuksensa takia. Hänet pidätettiin melkein joka paikassa evankelioimistyönsä vuoksi; usein häntä jopa kidutettiin, mutta aina hän käytti vankilaa tilaisuutenaan puhua uskosta Kristukseen.

Vuonna 1956 SIM kutsui mimre Sileshin opettajaksi Dillaan Etelä-Etiopiaan. Kävi niin, että hän ei voinut olla yhtä mieltä heidän uudestikastamista vaativasta opetuksestaan ja käytännöstään, minkä johdosta hän jätti SIM:n. Vuonna 1958 Norjan luterilainen lähetys palkkasi hänet opettajaksi Javellon alkeiskouluun. Sen aikana hän osallistui vaimonsa kanssa herra Hellandin pitämään rippikouluun. Heidät konfirmoitiin, minkä jälkeen heistä tuli Mekane Yesus –kirkon jäseniä vuonna 1961.

Vuonna 1963 memre Sileshi muutti Addis Abebaan toimiakseen radioevankelistana vasta perustetussa Jemisrach Dimts –radiostudiossa. Hän toimi siellä 11 vuotta, kunnes qes Gudina kutsui hänet vasta perustetun ECMY:n Addis Abeban synodin (AAS) pääsihteeriksi.

KOULUT JA LUKUTAITOKESKUKSET

Kun Addis Abeban synodi perustettiin, sen maantieteelliset rajat sisälsivät Addis Abeban kaupungin ja paikkoja, jotka olivat jopa sadan km etäisyydellä sen ympärillä. Myöhemmin sen vaikutusalue ulottui vielä laajemmalle.[38]

AAS:n alueella toimi ECMY:n synodien yhteisesti ylläpitämä Etiopian evankelinen opisto. Ennen vallankumousta siellä oli 160 oppilasta yläoppikoulussa ja 40 opettajienkoulutuslaitoksessa. Debre Zeitin evankelinen opisto jatkoi korkeasti arvostettua kasvatusohjelmaansa aina vuoden 1977 loppuun asti, jolloin se takavarikoitiin. Etiopian ilmavoimat otti tilat haltuunsa ja opisto suljettiin.

Gulelen Jehiwot birhaan –koulu, jonka Yhdistynyt Amerikan presbyteerilähetys oli avannut vuonna 1925, lakkautettiin Italian viranomaisten toimesta; vapautuksen jälkeen se aloitti toimintansa uudelleen nykyisissä tiloissaan. Se on erittäin hyvin tunnettu tyttökoulu, jolla on ollut suuri merkitys naissivistyksen hyväksi. Koulu opetti tyttöjä lastentarhaiästä aina 12. luokkaan asti. Sitä ei suljettu dergin aikana; itse asiassa sen toiminta kasvoi. Vuonna 1972 koulun oppilasvahvuus oli 378 tyttöä, vuonna 1978 649. Vuodesta 1979 alkaen tarjolla oli myös iltakoulua, jolla oli paljon kysyntää. Kaffa-Illubbabor Bethel -synodin alaisuuteen jäänyt koulu sai 80 % vuosittaisista toimintakuluistaan[39] koulumaksuilla.

Addis Abeban ja Entoton Mekane Yesus –seurakunnat jatkoivat niiden koulujen ylläpitämistä, jotka Ruotsin evankelinen lähetys oli perustanut kaupunkiin. Molemmat koulut olivat kahdeksanluokkaisia (1-8). Addis Abeban Mekane Yesus –koulussa oli vuonna 410 oppilasta, joita opetti 14 opettajaa. Toimintabudjetti, josta 80 % kerättiin koulumaksuilla, nousi 55 180 birriin. Vuonna 1991 koulun oppilasmäärä oli kasvanut 589:ään. Addis Abeban Mekane Yesus –koulun oppilaat saavuttivat erinomaisen tuloksen kansallisissa tutkinnoissa.[40]

Entoton Mekane Yesus –koulussa 256 oppilasta opetettiin kolmeentoista ikävuoteen asti vuonna 1974. Vuoteen 1990 mennessä lukumäärä oli noussut 688 oppilaaseen.[41]Kouluun oli palkattu 14 opettajaa ja neljä toimistotyöntekijää. Samoin kuin AAMY:n koulussa siellä ei ollut mitään merkittävää ongelmaa uskonnonopetuksen suhteen. Entoton koulu aloitti aamulla lyhyellä hartaudella, ja kullakin luokka-asteella pidettiin kolmesta neljään raamatunopetustuntia viikossa. Ilmoitettiin, että koulu nautti suurta paikallisen väestön luottamusta.

Kechenen Kaupunkityön keskuksen yhteyteen perustettiin alkeiskoulu, jossa oli luokat 1-3. Koulussa annettiin opetusta yli 300 lapselle. Opettajia koskevista ongelmista ja poliittisesta käymistilasta johtuen paikallinen qebele otti tontin kouluineen haltuunsa vuonna 1977. AAS ei enää hallinnoinut Kechenen koulua.

Samankaltainen kehitys tapahtui Asmaran tien kaupunkityön keskuksessa. Keskuksessa toimi koulu, jossa oli luokat 1-4. Yli 150 lasta sai opetusta siellä. Rakennettiin neljä luokkahuonetta ja toimiston käsittävä kestävä koulurakennus. Useista syistä koulu luovutettiin paikalliselle qebelelle.

EECMY aloitti vuonna 1962 maanlaajuisen lukutaitokampanjan; lähes miljoona henkeä osallistui tähän ohjelmaan. Addis Abeban synodin alueella avattiin 88 lukutaitokoulua, joista yli puolet taajama-alueella.[42] Kun vuonna 1975 kaikki viljelymaa kansallistettiin, Jemisrach Dimts –neuvosto päätti luovuttaa maaseutu-alueella sijaitsevat lukutaitokoulut vasta perustetuille maanviljelijäyhdistyksille. 25 AAS:n lukutaitokoulua luovutettiin heille; tuki kouluille tuli LML:n kautta. Kun vuonna 1978 koko ohjelma lopetettiin, useimmat kaupungin lukutaitokoulut piti sulkea. Jotkut hyvin toimivat keskukset jatkoivat toimintaansa lahjoittajien myöntämien avustusten turvin.

OPPILASASUNTOLAT

Addis Abeban, kahden yliopistokampuksen välissä sijaitseva, Mekane Yesus –opiskelija-asuntola ja nuorisokeskus aloitti toimintansa vuonna 1966.[43]Syy opiskelija-asuntolan rakentamiseen tälle paikalle oli se, että haluttiin tarjota provinsseista tuleville yliopisto-opiskelijoille majoituspalvelua. Se oli tarkoitettu myös kristittyjen opiskelijoiden ja yhdistysten toimintakeskukseksi. Asuntolan majoituskapasiteetti oli 105

Mekane Yesus -oppilasasuntola Siddist kilossa. Oikean päädyn alta kulkee käynti kirkon keskustoimistoon.

 vuodepaikkaa, joita vuokrattiin 20-35 birrin kuukausitaksalla.[44] Asuntolan takapihalle rakennettiin noin kaksi sataa istumapaikkaa vetävä kokoussali. Vuonna 1979 asuntolassa oli 103 asukasta. Seitsemän työntekijää, johtaja mukaan lukien, palvelivat yliopiston opiskelijoita kehittämällä heidän älyllistä, fyysistä ja psyykkistä elämäänsä. Tarjolla oli yhteisiä iltatilaisuuksia, elokuvailtoja, pöytätennisotteluita ja kuoro harjoituksia sekä Raamatun tutkisteluja, kokonaisuudessaan 40 erilaista ohjelmaa viikossa. Koska asuntola sijaitsi yliopistoalueen tuntumassa Mekane Yesus -opiskelija-asuntola ja nuorisokeskus palvelivat monien kristillisten ryhmien kokoontumispaikkana. Näitä olivat Tutkinnon suorittajien seura, Yliopisto-opiskelijoiden kristillinen seura, Lukion kristillisten opiskelijoiden seura, Kristittyjen naisten seura ja Kristittyjen sairaanhoitajien seura ym.

Ensimmäinen ongelma kohtasi Mekane Yesus opiskelija-asuntolaa heinäkuussa 1979, kun asuntoministeriö otti haltuunsa vuokrina kootut rahat. Siitä seurasi 5 000 birrin taloudellinen tappio jo pelkästään mainitulle vuodelle. Hallituksen painostus kasvoi. 1980-luvun alussa MY -opiskelija-asuntola takavarikoitiin eikä sitä koskaan palautettu Mekane Yesus –kirkolle. Näin päättyi opiskelijoille tarjottu merkittävä palvelu, jota jopa ”Ethiopian Herald” oli kiittänyt vuonna 1967, ja jota oli ylistetty vuonna 1972 toisille tahoille kelpaavana esimerkkinä.

Takapihalla sijaitsevaa MY oppilas-asuntolan kokoussalia ei takavarikoitu. Kun kirkko oli menettänyt Asmaran tiellä sijaitsevan keskustoimistonsa, kokoussalista muovattiin toimistotiloja.

Gulelessa sijaitseva Louis Harms –opiskelija-asuntola (LHH) valmistui vuonna 1968 Saksasta saaduilla varoilla. Asuntolan ja evankelioimistyön keskus tarjosi ammattikoulutusta koulua käyville maaseudulta tulleille pojille, joista monet olivat kotoisin Wolleggasta; he eivät olleet läpäisseet 8. luokan kansallista tasokoetta eikä heille ollut tarjolla ammattikoulutusta kotiseudullaan. Lokakuussa 1968 ensimmäiset 38 oppilasta ja ammattikouluopiskelijaa muutti uuteen rakennukseen. Enemmistö heistä halusi opiskella autonasentajiksi. Muita vaihtoehtoja olivat puuseppä, koruseppä tai vaatturi. Opiskelijat työskentelivät päivällä työpajassa, joka asuntolan henkilökunnan oli hankittava heille; teoria-opetusta annettiin iltaisin. Autonasentajia varten saatiin erityissopimus Mexicon aukion teknisen koulun kanssa. Ensimmäisenä vuonna LHH tarjosi vapaan ylöspidon, ruokaa ja rahaa matkustamiseen, koska useimmat pojista olivat lähtöisin köyhistä perheistä. Avustussummaa vähennettiin asteittain suhteutettuna koulutuspaikan tarjonneen yhtiön maksamiin palkkioihin. Monet koulutetut saavuttivat kahdessa kolmessa vuodessa riittävän toimeentulon ammattityöstään.

Sen lisäksi, että LHH:n henkilöstö piti huolta oppilaiden fyysisestä hyvinvoinnista ja asuntolan ammattikoulutuksesta, se järjesti monenlaista ohjelmaa. Säännölliseen toimintaohjelmaan kuului yhteisiä kokouksia, elokuvanäytöksiä, luentoja, lentopalloa, pöytätennistä yhtä hyvin kuin Raamatun tutkisteluja ja iltahartauksia. Lokakuussa 1969 aloitettiin LHH:n pohjakerroksessa iltaisin toimiva lukutaitokoulu. Ammattikoululaiset toimivat vapaaehtoisina lukutaito-opettajina opettaen jopa sataa lähiympäristöstä tulevaa henkilöä.

1970-luvulla asuntolaan hyväksyttyjen perussivistys oli entistä korkeampi. Ammattikoulutus vaihtui käytännölliseen koulutukseen, joka avasi tien kaksoistutkintoon tähtääviin lukioihin ja teollisen taiteen laitoksiin.

Koska talousvarat olivat rajalliset, asuntola antoi muutamia huoneita vuokralle. Siitä syntyi ongelmia, minkä seurauksena 1980-luvulla Louis Harms –asuntolaa yritettiin takavarikoida. Voidaan kuitenkin todistaa se, että yli 40 asuntolan asukasta oli puutteessa eläviä opiskelijoita, jotka elivät asuntolan avustuksella. Näin ollen LHH:n asuntolaa ei suljettu.; se jatkoi toimintaansa läpi vuosien monien nuorten kansalaisten parhaaksi.

Ambon oppilas-asuntola, joka sijaitsi 120 km Addis Abebasta länteen, aloitti toimintansa virallisesti joulukuussa 1982. Suunnitelma köyhiä oppilaita varten rakennettavasta asuntolasta juontaa juurensa aina vuoteen 1977. Provinssin hallinnon ja Addis Abeban synodin välisistä ongelmista johtuen, mitkä vietiin aina Shoan aluevirastoon asti, asia aina vain pitkittyi. Lopulta viranomaiset antoivat luvan toimeen tarttumiseen. Joulukuussa 1981 herra Lüers ja herra Kurz KNH:sta ilmoittivat ECMY:lle, että 60 henkilökohtaista kummisopimusta oli tehty Ambon asuntolaa ajatellen; lahjoituksen arvo oli 43 saksanmarkkaa lasta kohti kuukaudessa. Neuvotellen kaupungin asukkaiden ja maanviljelijöiden yhdistyksen kanssa seurakunta valikoi köyhyydessä eläviä poikia ja tyttöjä. Hyväksyttyjen oppilaiden joukossa oli monia orpoja, jotka olivat sodassa menettäneet isänsä. Muut olivat läheisistä kylistä kotoisin olevia hyvin köyhiä lapsia.

Koska asuntola rakennettiin suurelle niitylle lähelle jokea, asukkaat alkoivat viljellä vihanneksia[45] rakennusten ympärillä. Puutarhatyössä oppilaat oppivat viljelemään uusia ja terveellisiä viherkasveja, jotka laajensivat heidän ruokavaliotaan.

Yksi Ambon asuntolan ongelma oli aidan puute. Tämä ongelma ratkaistiin vuonna 1988, kun rakennettiin sementtiharkoista kestävä aita tontin ympärille. Samana vuonna avustusta saavien oppilaiden määrä kohosi 94:ään. Tämä oli suuri apu köyhille oppilaille ja heidän perheilleen.

Mekanissaan/Alertiin rakennettiin pääasiassa sairaita ja vähäosaisia henkilöitä varten tarkoitettu asuntola. Kirkko tarjosi asuinpaikan kahdelle sadalle lapselle.

LASTEN PÄIVÄHOITOKESKUKSET

Päivähoitokeskusten (CDCC) perustamisen tarkoituksena oli auttaa köyhien perheiden lapsia. Saksalainen avustusjärjestö ”Kindernothilfe” (KNH), joka avusti yli 100 000 hädänalaista lasta Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, halusi auttaa Etiopian ortodoksista kirkkoa ja Etiopian evankelista Mekane Yesus –kirkkoa niiden pyrkimyksissä parantaa vähäosaisten elintasoa ja nälästä kärsiviä perheitä. Intiasta saatujen negatiivisten kokemusten takia KNH vaati, että päivähoitokeskukset on avattava ja ruokaa tarjottava sinne tuleville aliravituille lapsille; Intiassa perheelle annettu raha ei mennyt lapsen hyväksi, vaan sen käytti isä, mikä oli vastoin tarkoitusta. Tarkoituksena oli asianmukainen lapsista huolehtiminen. ”Kindernothilfe” noudatti sellaista periaatetta, että jokaiselle ohjelmaan hyväksytylle lapselle oli löydettävä kuluista huolehtiva kummi. Kummit saivat tietää tukemansa lapsen nimen sekä kerran vuodessa lisätietoa lapsesta.

AAS:n ensimmäinen päivähoitokeskus avattiin Debre Zeitissä syyskuussa 1974. Keskukseen otettiin 60 köyhää lasta, joista 45 oli kouluiässä. Lapset tulivat aamulla keskukseen ja aamiaisen nautittuaan menivät kouluun. He palasivat CDCC:een lounaalle. Iltapäivällä he joko menivät takaisin kouluun tai jäivät keskukseen. Illalla he saivat illallisen, minkä jälkeen he menivät kotiinsa. Esikouluiässä olevat lapset tuotiin keskukseen aamulla, he saivat kolme ateriaa päivässä ja koulutettu lastentarhanopettaja piti heistä huolta.

Se seikka, että perheen yksi lapsi sai kolme ateriaa päivässä ja muut jäivät melkein ilman ruokaa, aiheutti käytännöllisiä ja kurinpidollisia ongelmia perheessä. Debre Zeitin seurakunnan pappi, qes Ragassa Badada kiinnitti huomiota tähän ongelmaan, minkä jälkeen synodin johtajat keskustelivat KNH:n edustajan, herra Lüersin kanssa asiasta. Sitkeiden neuvottelujen jälkeen sovittiin, että iltapalaa varten tarkoitettu raha annetaan perheen äidille, jolloin koko perhe hyötyy avustuksesta. Tätä järjestelyä käytettiin kaikissa AAS:n CDCC:issa.

Kun KNH:n taloudellisesti ylläpitämä Debre Zeitin päivähoitokeskuksen kestävästä materiaalista tehty rakennus oli pystytetty, avustettavien lasten lukumäärä kasvoi sataan, myöhemmin 165:een.

Kolfen päivähoitokeskus aloitettiin vuokratalossa[46] vuoden 1975 alussa. Keskukseen otettiin 60 hätää kärsivää lasta, jotka oli valittu yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa. KNH lupasi avustaa tätä keskusta. Tarekegn Ure valittiin toimimaan CDCC:n johtajana; kaikki raportit kiittävät hänen rakkauttaan lapsia kohtaan ja hyvästä yhteistyöstä seurakunnan kanssa sekä seurakunnallisista toiminnoista. Keskuksessa järjestettiin paljon hengellistä ohjelmaa.

Vuoden 1976 alussa aseistetut sotilaat pidättivät yllättäen Tarekegn Uren, joka vietiin Mercaton poliisiasemalle. Samalla tontilla asuvat naapurit syyttivät häntä hengellisistä toiminnoista. Huolestuneena luotettavan työntekijänsä hengestä Kolfen seurakunta kutsui avuksi pastori Launhardtin, joka yhdessä papin ja evankelistan seuraamana meni poliisiasemalle. Seitsemän päivän kuluttua Tarekegn vapautettiin. Naapuriasukkaat jatkoivat painostustaan, jolloin qebelen johtavat määräsivät CDCC:n lähtemään pois tästä paikasta.

Seurakunta ei halunnut luopua puutteenalaisten lasten avustamiseen tähtäävästä humanitaarisesta toiminnastaan. Seurakunnat jäsenet pystyttivät tilapäisen suojan, joka oli ostettu Kolfeen ennen vallankumousta ja rekisteröity Mekane Yesus –kirkon nimiin. Kun rakennusluvat oli saatu, rakennettiin kestävästä materiaalista päivähoitokeskus vuonna 1976 tälle tilavalle paikalle. Vuonna 1977 lapset muuttivat opettajineen uusiin huoneisiin. He iloitsivat leikkikentästä ja lentopallokentästä, joka oli myös rakennettu heitä varten. Herra Lüers KNH:sta kuvasi paikkaa keskellä sekasortoa ja terroria sijaitsevana rauhan saarekkeena.

Viisi vuotta Etiopian vallankumouksen alkamisen jälkeen Kolfen päivähoitokeskuksessa avustettavien lasten määrä nousi 105:een. 1980-luvulla lukumäärä kasvoi 175:een.

Kirkosin päivähoitokeskus perustettiin huhtikuussa 1975 vuokrataloon[47], mihin otettiin 60 hätää kärsivää lasta, useat heistä esikouluikäisiä. Viralliset avajaiset, jotka myös Etiopian joukkotiedotusvälineet panivat merkille, pidettiin 18. lokakuuta 1975. Seuraavina vuosina yli puolet Kirkosin CDCC:n lapsista saavutti kouluiän. Heidät lähetettiin naapurustossa oleviin kahteen alkeiskouluun. Hyvien suhteiden ja läheisen yhteistyön vuoksi päivähoitokeskus lahjoitti kouluille 20 pulpettia. Viikonloppuisin järjestettiin lapsille, heidän vanhemmilleen ja naapureilleen virkistyksellisiä, kasvatuksellisia ja hengellisiä ohjelmia CDCC:n tiloissa. Yhteisö otti ne hyvin vastaan.

Keskus jatkoi työtään puutteesta kärsivien lasten hyväksi koko dergin hallitusajan. Suurempia ongelmia syntyi, kun henkilöstön erimielisyydet vietiin hallituksen virastoihin. Kirkosin CDCC:n työtä hallinnoiva Lidetan seurakunta yritti ratkaista ongelmaa siirtämällä joitakin työntekijöitä toisiin paikkoihin. Vuonna 1989 vähäosaisista perheistä 47 poikaa ja 53 tyttöä hoidettiin Kirkosin keskuksessa.

Mekanissan lasten päivähoitokeskus avattiin toukokuussa 1975 60 köyhyydessä elävälle lapselle. Tarkoitusta varten vuokratun talon huoneet olivat hyvin pieniä eikä lapsille ollut leikkikenttää. Suunnitelmissa oli rakentaa Mekanissaan monitoimikeskus nimeltä ”Koinoniaprojekti”. Kirkkojen Maailmanneuvosto oli myöntänyt varat tämän kompleksin rakentamiseen. Monista syistä tätä sosiaalikeskusta ei sitten rakennettu Mekanissaan.

Monien pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen seurakunta ja AAS onnistuivat lopulta hankkimaan maata paikalta, joka sijaitsi hyvin lähellä suunniteltua ”Koinoniaprojektia”. Uusi paikka oli 5 000m² laajuinen ja sijaitsi lähellä Mekanissan päätietä. Vähäosaisille lapsille tarkoitetun kestävän rakennuksen pystyttäminen aloitettiin vuonna 1980. Sen jälkeen, kun oli saatu lisää tilaa, Mekanissan CDCC:ssa avustettavien lasten lukumäärä nousi vuonna 1981 108:aan. Neljä vuotta myöhemmin 123 lasta sai ruokaa, vaatteita ja terveydenhoitoa keskuksessa sen lisäksi, että heidän kasvatuksellisesta ja hengellisestä kehityksestään pidettiin huolta. Vuonna 1986 köyhistä perheistä vastaan otettujen lasten määrä nousi 133:een. Heistä huolehdittiin yhdessä niiden lasten kanssa, joiden vanhemmat pystyivät maksamaan hoidosta keskuksessa. Seurakunnan presidentti raportoi vuonna 1990 ylpeästi, että muuan CDCC:n lapsista, joka oli tullut keskukseen jo silloin, kun se avattiin vuonna 1975, opiskelee nyt yliopistossa; useat muut ovat suorittaneet kahdennentoista luokan. Keskus tarjosi suuren palveluksen tälle vähäosaiselle yhteisölle. Aidan puutteen ongelma ratkaistiin vuonna 1990, kun rakennettiin kivistä ja betoniharkoista tehty aita.

Vuoden 1977 alussa avattiin päivähoitokeskus Gulelen evankelisen Betel –seurakunnan tiloissa. Sinne hyväksyttiin

Gulelen Betel -seurakunnan päivähoitokeskus

60 hädänalaista lasta KNH:n taloudellisella tuella. Lasten käytössä oli tilava huone ja riittävä leikkikenttä. Koulutettu lastentarhanopettaja ja hänen apulaisensa palvelivat lapsia ja heidän vanhempiaan. Toiminnot olivat samanlaisia kuin muissa päivähoitokeskuksissa. Vuosikertomuksissa mainittu pysyvä ongelma oli kullekin lapselle myönnetyn avustuksen pienuus. Ongelmaa vaikeutti se, että ”Kindernothilfe” perusti tukensa saksan markkoihin eikä birriin. Valuuttojen arvoissa tapahtuneen suuren vaihtelun vuoksi havaittiin kuukausittaisissa maksuissa suuria eroja, joita monikaan ei voinut ymmärtää. 1980 –luvulla Gulelen keskuksessa avustettujen puutteesta kärsivien lasten lukumäärä nousi 126:een.

Gulelen Betel –seurakunnan aloitteesta avattiin toinen päivähoitokeskus vuonna 1977. Tämä CDCC toimi Mercatolla talossa, jonka paikallinen qebele tarjosi ilman korvausta.[48] Koulutettu lastentarhanopettaja piti esikouluikäiset lapset vilkkaassa liikkeessä leikkien ja leikkikalujen avulla, jotka hän oli itse valmistanut. Kouluikäiset lapset, niin kuin muutkin, saivat keskuksessa kaksi ateriaa; heidän opiskeluaan tuettiin ja valvottiin. Mercaton keskuksen avustamien lasten lukumäärä nousi 1980 –luvulla 103:een.

Gulelen Betel –seurakunta aloitti kolmannen pääkaupungissa sijaitsevan päivähoitokeskuksen Mercaton tiiviisti asutetussa länsiosassa, jota kutsuttiin nimellä Abba Koranin –kaupunginosa. Paikallinen qebele tarjosi talon, jossa oli tilava huone ja suuri veranta. Tontti oli asiaankuuluvasti aidattu ja lapsille oli runsaasti leikkikenttää. Keskus otti vastaan ja avusti 59 tyttöä ja 31 poikaa, jotka olivat köyhistä perheistä.

Vuonna 1978 Lidetan seurakunta avasi päivähoitokeskuksen 60:lle alueen hylätylle ja puutteenalaiselle lapselle. Humanitaarinen toiminta aloitettiin talossa, jonka paikallinen qebele lupasi seurakunnan käyttöön viideksi vuodeksi. Keskus tarjosi kaksi ateriaa päivässä, vaatteet ja säännöllisen terveystarkastuksen; iltapalaa varten tarkoitettu raha annettiin äideille tai perheille, jotka huolehtivat lapsistaan. KNH toivoi, että keskus ottaisi vastaan lapsia, jotka ovat 4-6 –vuotiaita. Kun havaittiin, että jotkut naiset, joilla oli yli 8-vuotiaita lapsia, olivat suurissa vaikeuksissa, hyväksyttiin keskukseen myös kouluikäisiä lapsia, jotka lähetettiin lähellä olevaan hallituksen kouluun.

Koska CDCC:n käyttämälle talolle oli annettu vain rajattu aika, Lidetan seurakunta yritti yhteistyössä Addis Abeban synodin kanssa hankkia rahoitus kirkon tontille rakennettavaan päivähoitokeskukseen. Suunnitelmat laadittiin ja pyynnöt lähetettiin eteenpäin. KNH lupasi auttaa, joten päivähoitokeskus rakennettiin vuonna 1980. Tässä keskuksessa annettiin täyshoitoa 35 pojalle ja 35 tytölle, jotka olivat köyhistä perheistä. Sen lisäksi Lidetan seurakunta otti päivähoitokeskukseen lapsia, joiden vanhemmat maksoivat kulut. Käynnissä oli laaja kasvatusohjelma.

Vuonna 1980 avattiin päivähoitokeskus Ambon kaupungissa valtatien laidassa KNH:n hankkiessa kummit 60 puutteenalaisele lapselle. Niin kauan kuin lapset olivat esikoulussa, heille oli valmistettuna koko päivän mittainen ohjelma keskuksessa; ohjelmaan sisältyivät ateriat, hygienia ja terveystarkastukset. Seuraavien vuosien aikana yhä useampia lapsia lähetettiin lähellä sijaitseviin alkeiskouluihin ja vuonna 1986 58 lasta oli kirjoilla kouluissa. Avustettavien, köyhien lasten lukumäärä oli 70, joista puolet poikia ja toinen puoli tyttöjä.

Vuonna 1981, samana vuonna, jolloin Mekane Yesus keskustoimisto takavarikoitiin, AAS avasi kaksi päivähoitokeskusta lisää vähäosaisille lapsille. Ne sijaitsivat Ouraelissa ja Sebbetassa.

Ouraelin päivähoitokeskus avattiin tilapäisessä suojassa. Se ei miellyttänyt lapsia yhtä vähän kuin henkilökuntaakaan, mutta seurakunta, joka kohtasi ympäristössään köyhyyttä ja hätää, ei halunnut viivyttää avun antamista, kunnes löydetään tai rakennetaan kunnollinen rakennus. Keskukseen otettiin 70 puutteenalaista lasta, joille tarjottiin ruokaa, vaatteita, terveysvalvontaa kuin myös kasvatuksellista ja hengellistä ohjelmaa. Vuonna 1988 keskukseen jäi vain neljä lasta, kun muut menivät kouluun. Heistä 54:n ilmoitettiin saaneen hyvät arvosanat, kun he siirtyivät luokalta seuraavalle.

Sebbetan päivähoitokeskus otti vastaan 50 hätää kärsivää lasta neuvottelemalla kaupungin asukkaiden yhdistyksen kanssa asiasta. Heitä avustettiin ja heistä pidettiin huolta ”Kindernothilfen” varoilla. Näiden lasten lisäksi kymmenen Perheiden jälleenyhdistämisohjelman (FRP) tukemaa köyhää äitiä sai avustusta lapsilleen Sebbetan keskuksessa. Eri ohjelmia varten, mukaan lukien ruoanlaitto, palkattiin yksi opettaja ja kolme äitiä. Se seikka, että KNH:n ohjelman lapset saivat uusia vaatteita vain kerran vuodessa, herätti kysymyksen, miksi FRP:n ohjelmaan kuuluvat saavat vaatteita kahdesti vuodessa. Marburgin kirkkopiirin tukema FRP:n ohjelma sitoi avustuksensa Etiopian valuuttaan, mikä teki suunnittelun Etiopiassa helpommaksi kuin kuukausittaiset summat saksan markoissa. FRP:n tukemille lapsille ei tarjottu ruokaa päivähoitokeskuksessa; tähän tarkoitukseen myönnetty raha annettiin perheelle.

AAS:n kahdestoista päivähoitokeskus avattiin Kotebeen vuonna 1982. Tämä Addis Abeban pohjoispuolella sijaitseva piiri oli tavoittavan työn kohde, jota Entoton seurakunta hallinnoi vuoteen 1989 asti. Koteben päivähoitokeskusta avattaessa sinne otettiin 40 hätää kärsivää lasta ja heistä pidettiin huolta samoin kuin muissa päivähoitokeskuksissa. Vuonna 1985 avustettavien lasten lukumäärä nousi 50:een ja myöhemmin 71:een. Koteben seurakunnan avaralle tontille rakennettiin lapsille kestävä rakennus ja valmistettiin suuri leikkipaikka.1980 –luvun jälkipuoliskolla AAS:iin kantautui hälyttäviä uutisia Selalesta, pääkaupungin pohjoispuolella olevsta, Entoton seurakunnan tavoittavan työn toimipaikasta. Nälkä, kansalaissota ja muut tuhot iskivät tuhansiin alueella asuviin ihmisiin. Synodin virkailijat aloittivat Luterilaisen Maailmanpalvelun avulla nälänhätäkatastrofiohjelman, jonka keskuksena oli Degem.

Selalen pääkaupungista Fichestä löydettiin monia nälkäisiä ja hätää kärsiviä lapsia. AAS päätti perustaa päivähoitokeskuksen ja muita sosiaalisen avun toimintoja sinne. Aluksi keskukseen otettiin 45 hätää kärsivää lasta; luku kasvoi myöhemmin 60:een. KNH:n sponsoroiman ohjelman lisäksi Perheiden jälleenyhdistämisohjelmaa (FRP) pyydettiin auttamaan, jolloin avustusohjelman piiriin hyväksyttiin vuonna 1987 50 Fichen ”katulasta”. Luku kasvoi myöhemmin sataan.

Fichen viranomaiset näkivät työn ja arvostivat hätää kärsiviin lapsiin ulotettua pitkän tähtäimen apua tarjoamalla Mekane Yesus –kirkolle suurta tonttia. Rakennettiin päivähoitokeskus kestävästä materiaalista.

Addis Abeban synodin päivähoitokeskukset:

Aloittamisaika		Paikka	1977	1990	Seurakunta
			Autettavien määrä
1	1974	Debre Zeit	60	163	Debre Zeit
2	1975	Kolfe	60	147	Kolfe
3	1975	Kirkos	60	105	Lideta
4	1975	Mekanissa	60	131	Mekanissa
5	1977	Gulele Bethel	60	127	Bethel
6	1977	Mercato	60	103	Bethel
7	1978	Aba Koran		80	Bethel
8	1978	Lideta		94	Lideta
9	1980	Ambo		70	Ambo
10	1981	Ourael		70	Ourael
11	1981	Sebbeta		50	Sbbeta
12	1982	Kotebe		71	Entotto
13	1988	Fiche		60	Entotto
			360	1271

SPONSOROINTIOHJELMA

Vuonna 1974 evankelinen Mekane Yesus –kirkko ja Luterilaisen Maailmanliiton Ruotsin kansallinen komitea neuvottelivat Lutherhjälpenin kanssa sosiaalityön aloittamisesta Addis Abebassa ja Nekemtessä 1. lokakuuta 1974 alkaen. Projektin tarkoituksena ja kohteena oli hätää kärsivien lasten auttaminen slummialueilla. Valittuja lapsia tuli auttaa ottaen huomioon heidän terveydentilansa, ravitsemuksensa ja koulusivistyksensä tason silloin, kun he olivat vanhempiensa huolehdittavina. Suunnitelmiin ei kuulunut päivähoitokeskuksia. Yhteisymmärryksen kirje –nimisessä asiakirjassa sovittiin avustustyön aloittamisesta kolmen sadan hädänalaisen lapsen auttamisena kolmella valitulla Addis Abeban slummialueella. Lutherhjälpen allekirjoitti maksusitoumuksen, joka käsitti 33 birriä kuussa lasta kohti, mistä summasta 5 birriä käytetään hallintoon, toimistokuluihin ja matkoihin.

Sponsorointiohjelman koordinaattoriksi palkattiin Dawit Abraham, joka aloitti hätää kärsivien lasten valikoimisen. Keskeiset valintapaikat sijaitsivat Entotossa, Lidetassa ja Ouraelissa. Perheitä tuettiin ruokatarvikkeilla ja muulla materiaalilla, mikä soi mahdollisuuden pitää huolta lapsista, mitä tulee ruokaan, terveydenhoitoon, hygieniaan ja koulunkäyntiin. Kahdesti vuodessa lapsille jaettiin vaatteita ja kenkiä. Raha ja materiaali annettiin yhdyskunnan kokoustilassa tai qebelen toimistossa vanhemmille tai aikuisille lapsille. Kaikki tehtiin läheisessä yhteistyössä kyseessä olevan kaupunginosan asukasyhdistyksen kanssa.[49] Sponsorointiohjelman kautta avustettujen hätää kärsivien lasten ja heidän perheidensä luku kasvoi 300:sta 600:aan. Vähäosaiset perheet Ambosta ja Wolisosta otettiin mukaan ohjelmaan, myöhemmin vielä 200 lasta Debre Zeitistä. Tämän ohjelman kautta annetun avun ei ollut tarkoitus rajoittua ruokaan, vaatteisiin eikä alkeiskoulun käynnin tukemiseen. Rohkaistiin ottamaan askelia oman toimeentulon hankkimiseksi tarjoamalla koulutusta auton asentamisessa, puusepän työssä, ompelussa ja kotitaloudessa.

Vuosien kuluessa avunsaajat ymmärsivät, että heidän saamansa apu oli Ruotsin luterilaisten kristittyjen lahjoitus. He kiittivät siitä Jumalaa ja ruotsalaisia ystäviä. Samaan aikaan AAS:n seurakuntien jäsenet ilmoittivat, ettei köyhien perheiden valitsemista pidä jättää vain kaupungin muilla alueilla asuvien järjestäjien tehtäväksi, vaan asianomaisen seurakunnan huoltokomitean pitäisi suorittaa hätää kärsivän lapsen valinta neuvotellen asiasta paikallisen qebelen toimiston kanssa. AAS:n kehityksen ja yhteiskuntatyön sihteeri, Qalbessa Daba totesi vuosikertomuksessaan 1985: ”Kaikki seurakunnat, joilla on sponsorointiohjelma, ovat tiedostaneet, että se on heidän omaa työtään, minkä johdosta ne seuraavat sitä tarkkaan.” Sponsorointiohjelman integroiminen yhä tiiviimmin asianomaisen seurakunnan omaksi työksi noudattaa Mekane Yesus -kirkon kokonaisvaltaisen toimintaperiaatteen linjaa.

Sponsorointiohjelman edunsaajat vuonna 1990:

Entotto 100, Ourael Aware 100, Lideta 100, Ourael Bole 100, Ourael Jeka 100, Kolfe 100, AA Mekane Yesus 100, Ambo 100,  Ghion/Woliso 100, Debre Zeit 200. AAS yhteensä 1 100.

PERHEIDEN JÄLLEENYHDISTÄMISOHJELMA

AAS:n Perheiden jälleenyhdistämisohjelman (FRP) perustaminen ei liittynyt maailmanlaajuisiin hyväntekeväisyysorganisaatioihin, kuten saksalaiseen ”Kindernothilfeen” tai ruotsalaiseen ”Lutherhjälpeniin”. Siihen ryhtyivät yksityishenkilöt pienissä puitteissa. Marraskuussa 1973 Länsi-Saksan Mahrburg-Wehrdan evankelisen seurakunnan jäsenet lukivat Etiopian suuresta nälänhädästä. He alkoivat spontaanisti kerätä rahaa ja seurakunnan pappi, tri Friedrich Jens Mommsen, tuki heitä heidän uurastuksessaan. Vieraileva professori vei avustussummaan[50] Addis Abebaan; asiaa selvittävien neuvottelujen jälkeen hän luovutti summan ECMY:n pääsihteerille.[51]

Qes Gudina Tumsan neuvosta osa summasta lähetettiin Wolloon, toinen osa käytettiin Addis Abeban katulapsien auttamiseen, joista monet olivat hiljattain saapuneet nälänhädän vaivaamilta alueilta pohjoisesta. Yönsä sivukujilla viettäville aliravituille tarjottiin ruokatarvikkeita, mutta sen lisäksi joillekin katulapsille annettiin Marburgin rahastosta rahaa, jotta jotkut heistä saisivat ajokortin, toiset pääsisivät ompelukurssille tai ammattikoulutukseen. MY Kaupunkipalvelua pyydettiin huolehtimaan rahastosta.[52]

Hallituksen lähettien kaduilta poimimia katupoikia varten perustettiin erityisohjelma; pojat vietiin Siga Medan leirille. Jälleenrakennustoimiston sosiaalityöntekijän saattamana viranomaiset vierailivat leirillä. Sukulaisten ja hallituksen virkailijoiden välisten pitkien neuvottelujen jälkeen pojat palautettiin koteihinsa. Keskustelut ja käynnit kodeissa olivat paljastaneet perheen köyhyyden tai äidin yksinäisyyden syyksi siihen, että lapset viettivät koko päivän kaduilla kerjäten, pesten autoja ja vartioiden niitä, kiillottaen kenkiä tai varastaen. Ymmärrettiin, että jos halutaan pitää lapset pois kaduilta, koko perhettä on tuettava. Tästä alkoi Perheiden jälleenyhdistämisohjelma (FRP).

Vuonna 1974 ohjelmaan otettiin 13 ”katulasta”. Äideille annettiin kuukausittain viljaa tai rahaa. Lapset saivat vaatteita ja kenkiä. Dinna Tulli Kaupunkipalvelusta järjesti lapsille paikan kouluun, joko hallituksen kouluun tai yksityiseen. Ainakin kerran kuussa tukea saavat lapset yhdessä äitiensä tai huoltajiensa kanssa kokoontuivat alueella oleviin seurakunnan tiloihin kertomaan vastaan tulleista ongelmista, terveystarkastukseen, sekä samaan opetusta terveyteen liittyvissä asioissa, hygieniassa ja opetuksessa. Lapset ja vanhemmat ottivat ohjelman vastaan mielihyvin.

Kaupunkipalvelun henkilöstö kirjoitti muistiin tuettujen lasten elämäntarinat lähettäen ne Marburgiin avustetun henkilön valokuvan kera. Tri Mommsen onnistui julkaisemaan kertomukset paikallisessa lehdessä sillä tuloksella, että monet kansalaiset, koululaiset mukaan lukien, alkoivat kerätä rahaa Etiopian lapsille. Avustusta vastaanottavien perheiden määrää voitiin lisätä. Talousraporttien ja kertomusten lähettämistä jatkettiin, mikä mahdollisti ohjelman laajenemisen.

Edunsaajien lisääntyessä FRP:tä ei voinut enää hoitaa vain Kaupunkipalvelu. Ohjelma integroitiin Addis Abeban synodille ja sen seurakunnille.

Marburgissa kehitys kulki samankaltaista linjaa. Etiopian katulasten auttaminen oli alkanut yhden seurakunnan jäsenen ja heidän pappinsa yksityisestä aloitteesta. Julkaisujen, kirjeiden ja Addis Abebassa käyneiden vierailijoiden matkakertomusten kautta yhä useammat seurakunnat Marburgin ympäristössä olivat halukkaita tukemaan Etiopian työtä. Perheiden yhdistämisohjelmasta tuli koko Marburgin maakirkkopiirin yhteinen projekti. Jonkin ajan kuluttua Kurhessenin ja Waldeckin evankelinen kirkko tunnustautui virallisesti ohjelman kumppaniksi.

1980-luvulla kaksi Marburgin delegaatiota, joihin kuului myös tri Mommsen ja tuomiorovasti, vieraili Etiopiassa, ja heille osoitettiin monia uusia avustuspyyntöjä. Myös AAS:n edustajia pyydettiin Marburgiin kertomaan ohjelmasta. Henkilökohtaisten yhteyksien kautta Marburgin ja Addis Abeban kumppanuus vahvistui monien hätää kärsivien perheiden ja heidän lastensa hyväksi.

Addis Abeban synodin perheiden jälleenyhdistämisohjelma:

	Aloittamisaika	Paikka	Avustettujen lasten luku vuonna 1977
1	1975	Kolfe	29	Edunsaajien määrä: 1974 – 13 1975 – 17 1976 – 30 1977 – 50 1978 – 100 1982 -120 1983 – 140 1984 – 175 1985 – 250 1989 – 350 1990 – 400 1993 – 550 1995 – 700 1996 – 934 1997 - 1014
2	1975	Kotebe	20
3	1975	Lideta	21
4	1975	AA Mekane Yesus	63
5	1975	Gullelle Bethel	45
6	1977	Fiche	100
7	1985	Sebbeta	10
8	1985	Mekanissa	30
9	1991	Ourael	50
10	1993	Woliso	90
11	1993	Dire Dawa	80
12	1993	Harar	70
13	1993	Nazareth	60
14	1993	Lemlem	80
15	1995	Kachisi	48
16	1995	Imdibir	50
17	1995	Kombolcha/Hararghe	28
18	1996	Bole Kotebe	30
19	1996	Jeka Abado	30
20	1997	Karenio	50
21	1997	Jijiga/Somalin seutu	30
			1014

Yksi ratkaisematon ongelma, jonka AAS:n vastuussa olevat henkilöt kohtasivat yhä uudelleen, koski yksityisen lapsen avustamisen tapaa ja kestoa. Aluksi kaikki ohjelmaan kuuluneet lapset lähetettiin kouluun, jossa heitä tuettiin. Mutta tämä apu ei voinut jatkoa loputtomiin. Oli vastattava kysymykseen, milloin apu on lopetettava ja mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä, jotta edunsaajat tulevat lopulta itsenäisesti toimeen. Viimeisellä Marburgin vierailullaan silloinen Addis Abeban synodin presidentti, qes Banti Gerba toi esille tämän huolen esittäen itsenäisen toimeentulon ohjelmaa, siis riippumattomuuteen ja itsenäisyyteen kasvattamista. Ehdotuksen mukaan, sen jälkeen kun FRP:n edunsaajat ovat saattaneet koulunkäyntinsä muodollisesti loppuun tai saavuttaneet sitä vastaavan iän, heille oli annettava kerta-avustus, jonka avulla he voisivat aloittaa itsenäisen elämän. Avustusta oli annettava esimerkiksi pienen kaupan perustamiseen, karjanhoitoon, valokuvaus-, kampaamo- tai putkiliikkeen avaamiseen. Marburgin kristityt suostuivat meneillään olevan perheiden jälleenyhdistämisohjelman lisäksi nostamaan vuosittaista avustussummaa 72 000 birrillä itsenäistymisohjelmaa varten viideksi seuraavaksi vuodeksi.

Mikä antoi näille kahdelle, Marburgin kirkkopiirin seurakuntien avustamisohjelmalle ainutlaatuisen luonteen, oli se tosiasia, että varat työhön eivät tulleet kehitystyöjärjestöiltä eivätkä vahvistetuista kirkkojen talousarvioista, vaan ne hankittiin keräyksillä, yksityisillä lahjoituksilla ja erityisillä varainkeräystoimilla. Tri Mommsen näytteli johtavaa roolia perheiden jälleenyhdistämisohjelmassa, joka oli tullut Saksassa tunnetuksi nimellä ”Addis Abeban katulapset”.

TERVEYSPALVELUT

AAS ei avannut kaupungissa sairaalaa eikä klinikkaa. Siellä oli jo 11 sairaalaa ja 15 klinikkaa, ja ongelmat, joihin Zawditun muistosairaala[53] joutui ammattiyhdistyksen kanssa, eivät olleet rohkaisevia. Mutta oli olemassa synodin liikkuva terveyspalveluyksikkö, joka piti huolta erityisesti sponsorointiohjelman, perheiden jälleenyhdistämisohjelman ja päivähoitokeskusten avustamista lapsista. Yksi sairaanhoitaja vieraili keskuksissa, tutki lapset, piti huolta tarpeellisista rokotuksista ja antoi ohjeita, kuinka ehkäistä sairauksia. Lasten sairastuessa tai jäätyä kotiin ilmoitettiin sairaanhoitajalle, jolloin hän teki kotikäynnin lapsen kotiin yhdessä asianomaisen keskuksen sosiaalityöntekijän kanssa. Sairaanhoitaja päätti, hoidetaanko lasta kotona vai viedäänkö hänet sairaalaan. Jos joku synodin sosiaaliohjelman edunsaaja joutui sairaalaan, sairaanhoitaja pitäisi huolta järjestelyistä, joihin kuuluisi sairaalamaksusta huolehtiminen.

Aluksi ruotsalaisten ulkomaalaisten työntekijöiden sairaanhoitajakoulutukseen saaneet vaimot hoitivat tehtävää ilman palkkiota. Heidän lähdettyään maasta AAS palkkasi tilalle etiopialaisen sairaanhoitajan.

KEHITYSVAMMAISIA LAPSIA KOSKEVA OHJELMA

Vuonna 1986 käynnistettiin pitkän tähtäimen suunnitelma kehitysvammaisille lapsille Ouraelin päivähoitokeskuksessa, ohjelma, johon kuului 8 lasta. Ouraelin seurakunta antoi yhden päivähoitokeskuksen huoneen kehitysvammaisten käyttöä varten. Pystytettiin kaksi metallista tehtyä konttia, joita käytettiin työpajoina, varastotilana, opettajienhuoneena, koulutushuoneena ja toimistona. Tätä ohjelmaa hallinnoi EECMY.n kehitystyön osasto. Saksalaiset järjestöt ”Kindernothilfe” (KNH) ja Christoffel –sokeainlähetys (CBM) lupautuivat tukemaan ohjelmaa taloudellisesti.

Syyskuussa 1986 alkoi kuusikuukautinen intensiivikurssi, jossa koulutettiin uusia opettajia tähän erityistehtävään. Koulutusta tukivat Addis Abeban yliopiston opettajat, opetusministeriö, Black Lion –sairaala ja ruotsalainen Pelastakaa lapset –järjestö. Myöhemmin pyydettiin avustajiksi kahta INTERAIDin asiantuntijaa, jotka olivat erikoistuneet tämäntyyppiseen opetukseen.

Kehitysvammaiset lapset haettiin aamuisin kodeistaan, mistä heidät kuljetettiin autolla Ouraelin keskukseen. Heidän yleisten ja henkilökohtaisten kykyjensä aktivoimiseen annettiin erityiskoulutusta. Myös heidän ruokailunsa oli järjestetty ja urheilu oli osa koulutusohjelmaa. Aika ajoin kehitysvammaisten lasten vanhemmat kutsuttiin seminaarin tai keskustelutilaisuuteen Ourael -keskukseen.

Lapset ja heidän vanhempansa pitivät suuressa arvossa tätä kirkon ohjelmaa, joka oli ensimmäinen laatuaan Addis Abebassa. Vuoden aikana vastaanotettiin yli 70 lisähakemusta. Ihmiset olivat oppineet, ettei kehitysvammaisia pidä piilottaa kotiin, vaan että heillä on oma arvonsa ja lahjansa, joita tulee kehittää.

VESIOHJELMA

Evankelinen Mekane Yesus –kirkko oli joutunut tekemisiin vesiohjelman kanssa vuodesta 1975 alkaen antaen maanlaajuisen panoksensa siihen, että puhtaan ja turvallisen juomaveden merkitys ymmärrettäisiin ja että olisi tarjolla asianmukaisia veden tuotantolaitoksia. Ohjelmaan kuului porakaivojen tekeminen ja pintaveden hyödyntäminen. ECMY:n porausyksikkö oli Keskuskehitysosaston alainen, kun taas pintavesiprojekteja hoiti asianosainen synodi. Luterilaisen Maailmanliiton Maailmanpalvelu rahoitti vesikehityshankkeet.

Addis Abeban synodissa aloitettiin useita vesikehitysohjelmia. Vuonna 1985 porattiin neljä kaivoa Gionin lounaispuolella sijaitsevaan Tadeleen. Debre Zeitiin rakennettiin ECMY:n tontille vesisäiliö, josta riitti vettä 355 lapselle, joista tässä paikassa pidettiin huolta. Kolmelle alueella sijaitsevalle hallituksen koululle asennettiin tuhannen litran vetoisia vesisäiliöitä turvaamaan 2 300 oppilaan veden tarve.

Vuonna 1986 AAS palkkasi täystoimisen työntekijän vesikehitystyöhön. Vesipulan välttämiseksi porattiin kaivoja ja asennettiin käsipumppuja kahteen päivähoitokeskukseen, yhdelle koululle ja Addis Abeban synodin toimistoon. Selalen piirikuvernöörin ja maanviljelijöiden yhdistyksen pyynnöstä rakennettiin samana vuonna neljä suojattua lähdettä Selaleen hyvässä yhteistyössä väestön kanssa. Ambossa asennettiin vesijohto yhdelle koululle ja suunniteltiin kaivon poraamista Kotebeen.

Vuosina 1985-88 toteutettiin AAS:ssa seuraavat vesiprojektit: neljä lähteen suojaamista, kaksitoista porakaivoa, kolmen aikaisemmin poratun kaivon jälleenrakentaminen, yksi koulun vesijohto ja kolme yleistarkastusta. Useiden piirien johtajilta tuli monia, turvallista juomavettä koskevaa lisäpyyntöä.

Vuonna 1989 Addis Abeban synodi palkkasi yhden työntekijän lisää, Intiassa erityiskoulutetun teknikon, minkä jälkeen aloitettiin uusia hankkeita, joihin kuului tarkastuskäyntejä Selalen, Teguletin ja Bulgan, Jibatin sekä Mechan piireissä kuin myös Chebossa ja Guragessa. Addis Abebassa porattiin kaivo ALERTin sairaalalle, Selaleen valmistui lähteen suojaus ja vesijohto, Gindeberetiin tehtiin useita lähteen suojauksia ja kaivettiin kaivo käsityönä, Amboon tuli Huluka-joen virtauksen kääntö melkein valmiiksi. Joen veden kulkusuunnan muuttaminen oli suunniteltu hyödyttämään yli 65 000 asukasta kuivan kauden aikana.

Vuosien 1989 ja 1990 kuluessa aloitettiin 12 vesiprojektia, pääasiassa Gindeberetissä ja Pohjois-Shoassa.[54] Niihin kuului lähteen suojauksia, vesivarastojen rakentamista, käsintehtyjen kaivojen rakentamista, sekä vesipumppujen asentamista. Kaikki projektit tehtiin yhteistyössä paikallisen väestön kanssa. Yhteisö lahjoitti kivet, hiekan ja käsin tehtävän työn, kun taas AAS tarjoisi teknillisen tietotaidon sekä kaiken tarvittavan materiaalin. Synodi käytti yhden lähteen suojaamiseen 2000-3000 birriä; vesivarastojen rakentamiseen tarvittiin paljon enemmän rahaa.[55]

Evankelisen Mekane Yesus –kirkon vesikehitysohjelman kautta kymmenet tuhannet Etiopian kansalaiset saivat turvallista juomavettä. Puhdas juomavesi takasi terveydenhoidollisen edun ehkäisemällä tauteja, mutta uudet järjestelmät soivat käyttäjilleen helpomman keinon veden hankkimiseen kuin mitä merkitsi perinteinen tapa hakea vettä kaukana olevista joista ja vaarallisista suolätäköistä.

YHTEENVETO

EECMY:n Addis Abeban synodi ylläpiti dergin hallitusaikana useita kouluja, lukutaitokampanjan, neljä opiskelija-asuntolaa, 13 lasten päivähoitokeskusta, sponsorointi-ohjelman, perheiden jälleenyhdistämisohjelman, terveyspalveluja, ohjelman kehitysvammaisille lapsille sekä laajan vesihuolto-ohjelman. Näiden toimintojen ja ohjelmien lisäksi Addis Abeban synodi toimi integroidussa maaseudun kehittämisohjelmassa Degemissä, asianmukaisen teknologian koulutuskeskuksessa Fichessä ja useissa katastrofiavustus- ja ruokaohjelmissa Pohjois-Shoassa.[56]Ambon kaupunkiin asennettiin 27 000 birriä maksava, vesivoimalla toimiva mylly; Fichen kaupungin väestölle lahjoitettiin dieselmoottorilla toimiva mylly. Useita muitakin yhteiskunnallisia ja kehitysohjelmia voitaisiin mainita, yksi niistä maan sisäinen stipendi järjestelmä.

Addis Abeban synodin keskustoimiston hallinnoimien projektien lisäksi seurakunnat ja niiden jäsenet toteuttivat suuren joukon humanitaarisia ja yhteiskunnallisia hankkeita. Näistä toimenpiteistä ei tavallisesti ilmoitettu keskushallinnolle.

Dergin hallitusajan sorrosta ja vainosta huolimatta Etiopian evankeliset kristityt ja kirkot eivät lopettaneet avun tarpeessa olevien ihmisten palvelemista. Päinvastoin, avunmäärä kasvoi vakaasti. Tämän voi hyvin havaita Addis Abeban synodin talousarvion luvuista. AAS:n ensimmäisenä täytenä toimintavuonna, vuonna 1975 hieman yli 100 000 birriä käytettiin opetus-, sosiaali- ja kehitystyöhön. Samaa suuruusluokkaa oli pappisviran toimen hoito. Vuonna 1989 AAS:n opetus- ja yhteiskuntatyön talousarvio oli 16 kertaa korkeampi kuin vuonna 1975. Samana aikana pappisviran toimen hoidon kustannukset olivat kasvaneet vain seitsenkertaisesti.

Addis Abeban synodin talousarviot:

	1975	1989
Synodin koko talousarvio (birreinä)	359 760	2 642 277
Opetus, sosiaaliohjelmat, kehitystyö	101 473	1 608 038
Pappisviranhoito, evankelioimistyö	106 360	797 019

Ylle merkityt luvut osoittavat selkeästi Mekane Yesus –kirkon lisääntyvästä panostuksesta avustustyöhön, johon kuului yksityisten ihmisten ja yhteisöjen kehittäminen. Kuivuus, nälänhätä, sota ja hallituksen maankäyttöpolitiikka oli aiheuttanut miljoonien ihmisten kärsimystä, joita kirkko ei voinut sivuuttaa. Se, että Mekane Yesus kirkko toimi epäröimättä käyttäen kansainvälisiä yhteyksiään Etiopian kansalaisten hyväksi, johtui inhimillisen elämän ymmärtämisestä ja ehjää inhimillistä kehitystä koskevasta, julki tuodusta politiikasta, jota harjoitettiin palvelemalla koko ihmistä.

    C. TODISTAMISEN AIKA – KIRKOLLISEN ELÄMÄN TEHOSTAMINEN

RAAMATUN KESKEINEN ROOLI

Alusta lähtien Etiopian evankelinen liike oli liike kohti lukemista, saarnaamista ja Raamatun tutkimista kansankielellä. Tämä näkemys säilyi; se muovasi Etiopian evankelisen kirkon elämää ja jumalanpalveluksia myös dergin hallitusaikana.

Jumalanpalveluksessa keskeinen osa annettiin Raamatun lukukappaleiden lukemiselle; saarna perustui Raamatun tekstiin. Vapaaehtoiset ottivat usein tehtäväkseen Raamatun lukukappaleiden lukemisen sekä saarnan. Kuoro tai seurakunta lauloi virsiä, jotka pohjautuivat johonkin raamatunkohtaan. Liturgialla ei ollut merkittävää osaa evankelisissa jumalanpalveluksissa. Jumalan sanan kuuntelemista pidettiin tärkeämpänä.

Raamatun totuutta selitettiin sunnuntain jumalanpalveluksissa ja yksityiskohtaisemmin rippikouluissa, joita järjestettiin seurakunnissa. Herran pyhälle ehtoolliselle ja seurakunnan täysivaltaisiksi jäseniksi haluavien oli käytävä rippikoulu, jonka jälkeen pappi konfirmoi heidät. Rippikoulussa annettiin Raamatun perusopetusta ja osanottajien piti osata ulkoa vähintään uskontunnustus ja Herran rukous. Uskonnollisten rituaalien huomioimista ja paastoamista ei pidetty oleellisina asioina kristillisessä elämässä, vaan Jumalan sanan ymmärtämistä ja avautumista sen sanomalle.

Tuhansille Etiopian kansalaisille Raamatusta oli tullut lohdutuksen lähde surun, kärsimyksen ja ahdistusten aikana. Ihmiset vahvistuivat ja rohkaistuivat lukemalla säkeitä ”hyvästä kirjasta” äidinkielellään. Vaihtuvina aikoina ja poliittisten ideologioiden kanssa käydyssä taistelussa Uusi testamentti tarjosi opastusta ja helpon muistutuksen siitä, mikä on tärkeintä elämässä ja kuolemassa.

Addis Abebassa oleville Etiopian evankelisen kirkon johtajilla oli jatkuvana huolena se, että Raamattua käännetään ja painetaan niin monella Etiopian kielellä kuin mahdollista.[57] Yhteistyössä Etiopian Raamattuseuran kanssa ECMY:n pääkaupungissa asuvat jäsenet osallistuivat Raamatun kääntämiseen tai uudelleen kääntämiseen, kääntäjien kouluttamiseen ja käännösten tarkistamiseen. Tämä toiminta jatkui myös sinä aikana, jolloin ”tieteellinen sosialismi” oli virallinen ideologia ja opetus.

KUOROJEN TODISTUS

1940- ja 50-luvuilla Mekane Yesus seurakuntien käyttämät laulut olivat enimmäkseen eurooppalaisten virsien käännöksiä, joiden sävelet olivat Ruotsista tai Saksasta. Tilanne muuttui 1960-luvulla. Etiopialaiset kristityt sävelsivät monia uusia virsiä ja kuorolauluja. Niitä kirjoitettiin käsin ja kopioitiin yksinkertaisiin muistivihkoihin. Myös etiopialaisperäiset sävelmät löysivät tiensä kirkkoihin. Seurakunnalliset kuorot, jotka koostuivat pääasiassa nuorista, tekivät uusia kuorolauluja tunnetuiksi. Sekä laulajat että kuulijat pitivät hyvin paljon teksteistä ja rytmeistä.

Vallankumouksen alkaessa kaikissa Addis Abeban Mekane Yesus –seurakunnissa oli vähintään yksi kuoro, joissakin kaksi tai kolme. Kuoroon liittymisestä ei päättänyt vain asianosainen itse. Edellytettiin, että kuoron jäsenet uskovat Kristukseen ja tukevat virsissä esille tulevia uskonilmaisuja, joita he esittävät kuulijoille. Kokoussalin edessä laulaminen ymmärrettiin kristilliseksi todistukseksi. Kuorojen kokoontuessa viikolla ne eivät vain harjoitelleet lauluja seuraavaa esitystä varten, vaan he olivat koolla yhdessä Raamatun tutkimista ja rukouksia varten. Näin ollen kuoroista tuli evankelisten seurakuntien kärkijoukkoa. He eivät laulaneet vain omissa kirkoissaan, vaan matkustivat, jos mahdollista omalla kustannuksellaan toisiin seurakuntiin ja paikkoihin todistamaan Kristuksen rakkaudesta ja voimasta.

Ei pidä yllättyä kuullessaan, että evankeliset kuorot olivat erityinen hyökkäyksen kohde vallankumouksen poliittisille toimijoille. Kuoron jäsenet olivat usein ensimmäisten painostettujen ja pidätettyjen joukossa. Jotkut kaaderit menivät vielä pidemmälle: he yrittivät pakottaa nuoria kristittyjä laulamaan tieteellistä sosialismia ylistäviä lauluja ja käyttää heidän kitaroitaan joukkojen liikekannalle panemiseen noudattaen marxilaista järjestystä. Vakaumuksensa tähden moni kieltäytyi tästä tarjouksesta suostuen mieluummin julkisesti pilkattavaksi, piestyksi tai pidätetyksi.

Laulut ja kuorot tekivät usein syvän vaikutuksen kuulijoihin. hengellinen vaikutus oli koettavissa varsinkin silloin, kun julistettiin Jeesuksen Kristuksen voimaa. Ne koskettivat ihmisten tunteita ja mielenliikkeitä. Uusien runojen ja laulujen tekstien analysoiminen avaa laajan kentän jatkotutkimukselle.

Liioittelematta evankelisten kuorojen roolia voi sanoa, uudet sävelmät ja laulujen vakuuttava sanoma, henkilökohtaisella antaumuksella esitettyinä, saavuttivat vasta seurakuntaan tulleiden mielet ja sydämet suoremmin kuin perinteiset saarnat tai opilliset puheet. Kuorojen todistus näytteli tärkeää roolia vallankumouksen ajan Etiopiassa.

MAALLIKKOJEN JA NUORTEN OSALLISTUMINEN

Evankelinen Mekane Yesus –kirkko tunnetaan voimakkaasta maallikkotoiminnastaan. Tämä ei tarkoita vain seurakuntatason tehtäviä, vaan koko kirkkoa. EECMY:oa johtaneet presidentit vuodesta 1959 vuoteen 1993[58] eivät olleet pappeja eivätkä piispoja. Samaa voidaan sanoa monista kirkon johtoryhmän jäsenistä ja seurakuntien johtajista. Addis Abeban synodia vuonna 1974 perustamassa olleiden seurakuntien 34 delegaatin joukossa oli vain 4 pappia.

Maallikkosuuntaus jatkui ja vahvistui, kun monet nuoret löysivät tiensä kirkkoon. Dergin aikana kirkkoon liittyi enemmän yhteiskunnan nuorten ikäluokan edustajia kuin mitään muuta ikäryhmää. Tämä oli suuri potentiaali ohjattavaksi, mutta samaan aikaan se saattoi antaa suuren panoksen kirkon ja yhteiskunnan vahvistumiseen ja kehittymiseen.

1970-luvun loppupuolella Addis Abeban synodissa oli monta tunnettua nuorisoryhmää. Näiden nuorisoryhmien kokonaisjäsenmäärä oli 565, joista 278 oli poikia ja 287 tyttöjä. 1980-luvulla tämä joukko kasvoi huomattavasti.[59] Taloustilasto havainnollistaa kehitystä. Vuonna 1975 AAS suunnitteli käyttävänsä 14 412 birriä nuoriso- ja pyhäkoulutyöhön.[60] Vuonna 1977 summa oli noussut 27 670 birriin. Kymmenen vuotta myöhemmin 133 571 birriä käytettiin kasvatukseen ja nuorisotyöhön. AAS:n palveluksessa oli täystoiminen nuorisosihteeri. Tarvitaan koulutusta, että löydetään henkilöstä Jumalan hänelle antamat lahjat, jotta hänet voidaan kouluttaa tehokkaaseen työhön. Synodin tasolla järjestettiin nuorisojohtajakursseja, mutta suurin osa nuorten koulutuksesta tapahtui seurakuntien tasolla. Joissakin paikoissa oli nuorille pakollinen yksivuotinen maallikko-ohjelma rippikoulun jälkeen. Koulutusta annettiin lauantaisin tai sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen. Jotkut kaupunkiseurakunnat kouluttivat vapaaehtoistyöntekijöitään ilta-raamattukouluissa tai järjestivät erityiskursseja ja seminaareja.

Koulutuksen tarkoitus oli varustaa osanottajat vapaaehtoistyöhön seurakunnassa. Peruskoulutuksen jälkeen vanhimmat tai erityinen komitea päätti, millainen tehtävä jäsenelle annetaan. Nuoren kyvyt ja lahjat samoin kuin seurakunnan ajankohtaiset tarpeet oli otettava huomioon. Maallikoille annettuihin tehtäviin kuului pyhäkoulun pitäminen lapsille, Raamatun tutkistelun tai nuorten ryhmän ohjaaminen, rukouskokousten järjestäminen, laulaminen kuorossa, osallistuminen tavoittavaan työhön, vierailu sairaiden luona, surevien lohduttaminen, järjestyksen pitäminen jumalanpalveluksissa, kirkon siivoaminen, kirkon myyjäisten järjestäminen, raha-asioiden hoito ja monia muita tehtäviä. Näiden seurakunnallisten tehtävien lisäksi Addis Abeban evankeliset nuoret osallistuivat asuinyhteisöjensä siivousprojekteihin ja ympäristötalkoisiin.

Ei ole epäilystäkään, etteivätkö maallikot olleet Etiopian evankelisen Mekane Yesus –kirkon aarre. Kirkon nopea kasvu on muun muassa heidän aktiivisen osallistumisensa ja vapaaehtoisen palveluvalmiutensa tulosta.

Vapaaehtoisten, pappien ja palkattujen evankelistojen määrä AAS:ssa:

Vuosi	Vapaaehtoisia	pappeja	evankelistoja
1980	?	15	23
1983	?	12	27
1984	477	18	30
1985	508	14	32
1986	946	16	32
1987	1 031	18	28
1988	2 055	18	24
1989	8 055	18	31
1990	9 121	24	35
1991	9 231	23	37

NAISTEN ROOLI

Naiset olivat monissa Mekane Yesus –seurakunnissa kirkon selkäranka. Tämä koskee sekä seurakunnan hengellistä elämää kuin myös aineellista tukemista. Seurakunnan naisjäsenet eivät kokoontuneet vain sunnuntaisin osallistuakseen jumalanpalvelukseen, vaan he tapasivat tavallisesti myös viikolla. Naisten kokouksia järjestettiin kerran tai kahdesti viikossa. Raamatun tekstin kuuntelemisen ja sen selittämisen lisäksi he tekivät käsitöitä valmistaen tavaroita seurakunnan vuosimyyjäisiin, joiden tulot tulivat seurakuntatyön ja evankelioimistyön hyväksi. Monet yksilölliset lahjat ja kyvyt kehittyivät evankelisten naisten kokouksissa.

Naisten kokoukset palvelivat myös usein seurakunnan rukoussoluina. Vanhat ja nuoret naiset rukoilivat sairaiden, hätää kärsivien, sukulaisten, papin ja seurakunnan vanhinten puolesta sekä niiden asioiden puolesta, jotka olivat heille ja seurakunnalle tärkeitä.

Naisten ryhmien jäsenet kävivät lisäksi sairaiden ja surevien luona lohduttaen heitä lukemalla Raamatun jakeita, rukoillen heidän puolestaan ja heidän kanssaan ja auttaen siellä, missä apua tarvittiin.

Kristityt äidit auttoivat henkilökohtaisella todistuksellaan monia nuoria joutumasta ateistisen ja tuhoisan ideologian pettämäksi ja harhaanjohtamaksi.

PARANTAMISTOIMINTA

Mekane Yesuksen johtajat rohkaisivat kirkon jäseniä käymään lääkärissä sairauksien kohdatessa, mutta oli olemassa monia ruumiillisia kärsimyksiä, joilla oli juurensa kielteisissä hengellisissä tai psykologisissa kokemuksissa. Jopa lääkärit myönsivät, että fyysisten vajavaisuuksien korjaaminen ei merkinnyt koko henkilön parantamista. Todellinen parantaminen koskee ruumista, mieltä ja sielua. Pahojen henkien vaikutusvaltaan joutuneet henkilöt tarvitsivat kristittyjen rukousta vapautuakseen. Evankelisten seurakuntien parantamistoiminnan kautta sadat henkilöt kokivat kokonaisvaltaisen parantumisen, mihin sisältyi jakaantuneen ja Jumalasta erinneen palauttaminen elämän lähteen yhteyteen.

Addis Abebassa harjoitettiin monissa paikoissa yksityisiä rukouksia vaivatun henkilön puolesta sekä jumalanpalveluksia, joissa korostettiin rukoilemista sairaiden puolesta. Raamatun sanaa, Jaak. 5: 14-15, noudattaen, joka kehottaa rukoilemaan sairaiden puolesta, seurakunnan vanhimmat menivät sairaiden koteihin, rukoilivat heidän puolestaan ja panivat kätensä heidän päälleen. Lisäksi aloitettiin erityisjumalanpalveluksia sairaiden puolesta, jotka tulivat, tai heidät tuotiin, kirkkoon. Sellaisia jumalanpalveluksia järjestettiin useina päivinä, Kolfessa varhain maanantaiaamuna, Mekanissassa sunnuntai-iltapäivisin ja keskiviikkoaamuisin, Entotossa keskiviikko- ja perjantaiaamuisin ja muissa seurakunnissa useina päivinä.

Entoton MY –kirkossa Bekele Gebre Mikael ja Megersa Demisse aloittivat sairaiden parantamisjumalanpalvelukset vuonna 1981. Niitä jatkoi ja tehosti Belina Sarka. Vuodesta 1985 alkaen rukouskokouksia pidettiin Kotebessa päivähoitokeskuksen ruokasalissa; Soboka Tesso ja jotkut vasta kastetut aikuiset rukoilivat sairaiden puolesta ja erityisesti niiden puolesta, jotka olivat qallun vaikutuksen alaisia, joista useat olivat aktiivisia tällä alueella. Yli 50 henkilön kerrotaan vapautuneen pahojen henkien vaikutuksesta.  Mekanissassa seurakunnan parantava palvelu alkoi vuonna 1988 Makonnen Nagaran mukaan.

AAS:n seurakunnissa ja saarnapaikoissa[61] oli useita kristittyjä ja rukousryhmiä, jotka rukoilivat sairaiden ja vaivattujen kansalaisten puolesta. Monet kaupunkilaiset väittivät parantuneensa heidän toimiensa kautta. Kristillisen käsityksen mukaan parantuminen merkitsi a) sisäistä parantumista,[62] b) ruumiillista parantumista, c) yhteisöllistä parantumista[63] ja d) vapautusta Saatanan kiusasta.

Useat Addis Abeban kristityt olivat tekemisissä parantamistoiminnan kanssa; he olivat saaneet rukouksen kautta - tai aistimalla, kuka mahdollisesti voisi tällä tavalla parantua - sairaiden parantamisen armolahjan. Kaikkia heidän nimiään ei voi luetella. Laajalti tunnetuiksi tulivat kaupungissa Makonnen Nagara, Belina Sarka ja Tesfae Dinagde, jotka kaikki kolme olivat Nekemtestä ja kaikilla heillä oli yhteyksiä karismaattiseen liikkeeseen.

Makonnen Nagara oli leprasairas, joka oli parantunut; opiskeltuaan teologiaa hän muutti Addis Abebaan. Hän toimi useissa paikoissa[64], kunnes hänet palkattiin Entoton seurakunnan evankelistaksi.

Belina Sarka sai kutsun Addis Abebaan vuonna 1981 Entoton seurakunnan evankelistaksi. Vuonna 1982 hänet vihittiin papiksi, minkä jälkeen hän toimi Entoton seurakunnan pappina 15 vuotta.

Tesfae Dinagde muutti Addis Abebaan vuonna 1984, sen jälkeen kun Wolleggan poliittiset johtajat olivat pitäneet häntä vankilassa lähes viisi vuotta. Hän suoritti teologiset opintonsa Mekane Yesus –seminaarissa ja sai kutsun Mekanissan seurakunnan papiksi vuonna 1985. Tesfae Dinagde palveli seurakuntaa vuoteen 1992 asti.

1980-luvun jälkipuoliskolla Mekanissassa tapahtui herätys ja seurakunta kasvoi nopeasti. Erityisen mielenkiintoisia olivat jumalanpalvelukset, joissa rukoiltiin sairaiden puolesta; niitä johti pastori Makonnen Nagara ja muut evankeliset kristityt. Jumalanpalvelukset houkuttelivat paikalle ihmisiä eri puolilta kaupunkia; monet kansalaiset tunnustavat saaneensa siellä terveytensä takaisin, mikä koski sekä heidän ruumista, sieluaan että mieltään.

Mekanissassa kerrottiin tapahtuneen erityyppisiä ruumiillisia parantumisia. Seurakunta piti nimi- ja osoiteluetteloa kaikista henkilöistä, jotka kertoivat kokeneensa siellä paranemisen. Tämä tapahtui sen tähden, että haluttiin seurata sitä, kuinka he selviytyvät jatkossa. Tutkimuksessaan, ”EECMY:n Mekanissan seurakunnan parantamistoiminta” vuodelta 1993, Bulti Fejisa kertoo, että helmi-elokuun aikana vuonna 1989 449 henkilöä parantui. Seuraavana vuonna kerrotaan parantuneen 1025 henkilöä.[65] Ei ole merkintöjä siitä, että olisi olemassa potilaita koskevia lääkärintodistuksia paranemista edeltävältä tai sitä seuranneelta ajalta.

Ihmiset kertoivat parantuneensa eri tyyppisistä sairauksista Mekanissan seurakunnassa. Bulti Fejisa erittelee 14 merkittävintä tyyppiä.[66] Oli toki ihmisiä, sekä kirkossa että yhteiskunnassa ja hallituksessa, jotka suhtautuivat hyvin arvostelevasti rukoilemiseen sairaiden puolesta joissakin seurakunnissa. AAS:n evankelioimisosasto järjesti lokakuussa 1990 viisipäiväisen seminaarin, jossa tutkittiin sairaiden puolesta rukoilemisen raamatullista perustaa, lääketieteellistä näkökulmaa asiaan, kuultiin ensikäden tietoja ja otettiin esille asiaankuuluvia kysymyksiä. Johtavat teologit ja lääkäri pitivät aihetta käsitteleviä luentoja, joita oli täydennetty päivitetyillä työselonteoilla. Seminaari auttoi paljon selvittämään kysymysten teologista pohjaa, se sisälsi aihetta koskevia luentoja sekä käytännöllistä toimintaa ja rukouksella parantamista koskevia vääriä odotuksia.

Addis Abeban synodi havaitsi 1980-luvun jälkipuoliskolla valtavan jäsenmäärän kasvun. Kasvu ei johtunut ensi sijassa yhteiskunnallisista toiminnoista tai aineellisten hyödykkeiden jakamisesta, vaan sen juuret olivat perustavaa laatua olevissa hengellisissä kokemuksissa. Yksilöt kokivat, että rukoileminen sairaiden ja kiusattujen puolesta ei ole turhaa, vaan se johtaa ruumiilliseen, yhteisölliseen ja sisäiseen paranemiseen, mikä on Kristuksen valtaan kuuluva asia.

TEOLOGINEN JA RAAMATTUKOULUTUS

Addis Abeban synodia perustettaessa vuonna 1974 käsitys pappien palkkaamisesta poikkesi toisten Mekane Yesus –synodien käytännöstä, joissa synodi palkkaa papit keskitetysti suoraan, minkä jälkeen se nimittää papit seurakuntiin. AAS:n sisällä yksityisen seurakunnan tehtävä on palkata, rahoittaa ja erottaa pappi. Kun monilla perustajajäsenseurakunnilla oli jo omat pappinsa, ei ollut kiireistä tarvetta kouluttaa uusia pappeja. Uusien seurakuntien syntyessä, kuten Ambossa, Sebbetassa, Kirkosissa ja Kotebessa, niihin ei ollut, eikä muihinkaan paikkoihin, pappeja eikä pappisehdokkaita saatavilla.

Tässä tilanteessa oli yllättävästi käytettävissä EECMY:n Länsisynodin (WS) henkilöstöä. WS oli lähettänyt useita opiskelijoita Mekane Yesus –seminaariin teologiseen koulutukseen, mutta koulutuksen saatuaan ei synodilla ollutkaan tarjota heille töitä. Vuonna 1982 puolet tai sitä enemmän Länsi-Wolleggan MY –kirkoista oli viranomaisten määräyksestä suljettu; vuonna 1984 melkein kaikki kirkot oli suljettu ja julkiset jumalanpalvelukset kielletty. Kun tilanne oli tiedossa, järjestettiin WS:n neljälle pappiskandidaatille[67] sisäinen siirto Addis Abebaan MYS:n ja GHM:n yhteistyönä. Tämän sisäisen siirron jälkeen he toimivat evankelistoina Addis Abebassa ja sen ympäristössä, kunnes Addis Abeban synodin vihki heidät virkaan ja palkkasi täystoimisiksi työntekijöiksi huomattuaan, että he olivat omistautuneet työlleen.

Vuonna 1976 oli suunniteltu ”Tavoittavan evankelioimisen koulutusohjelman” perustaminen; sen kulut olisivat 365 705 birriä. Suunnitelmissa oli suuren keskuksen rakentaminen, joka kouluttaisi täystoimisia evankelistoja ja muita henkilöitä viidessä vuodessa. Synodin evankelioimiskomitea[68] ei puoltanut suunnitelmaa perustellen sitä sillä, että tulevaisuuden evankelistat voitaisiin kouluttaa toisten ECMY:n synodien raamattukouluissa,[69] ja varat täystoimisten evankelistojen palkkaamiseen olivat rajalliset. Evankelioimistyö oli toteutettava pääosin vapaaehtoisvoimin. Kristittyjen kouluttaminen piti tapahtua ensi sijassa ”teltanrakentajapappeutena” P. Paavalin esimerkin mukaan. Suunniteltua keskusta ei rakennettu.

Addis Abeban synodin aloitteesta toimi siihen aikaan kolme ohjelmaa, jotka kouluttivat ja varustivat ihmisiä palkattomaan seurakuntatyöhön. Niitä olivat teologinen etäkoulutus (TEE), liikkuva raamattukoulu (MBS) ja seurakuntapalvelijoiden koulutus- ja lähetysohjelma.

Teologisen etäkoulutuksen (TEE) perusajatus oli tarjota mahdollisuus opiskella teologiaa kotona. Kirjoitettua materiaalia tuotettiin synodin tasolla sekä MYS:n TEE-osastolla. Materiaali jaettiin vaiheittain asiasta kiinnostuneille opiskelijoille, joiden tuli lukea se kotonaan. Jokaisessa painetussa oppituntiosiossa oli kysymyksiä, joihin oppilaan oli vastattava. Kirjan lopussa (tai kunkin sivun alalaidassa) olivat oikeat vastaukset, joista saattoi tarkistaa, oliko annettu vastaus ollut oikea. Säännöllisin aikavälein tietyn alueen oppilaat kokoontuivat yhdessä ohjaajansa kanssa keskustelemaa opituista jaksoista ja vastaanottamaan uutta materiaalia. Monissa tapauksissa paikallinen pappi toimi tietyn seurakunnan alueella toimivan ryhmän ohjaajana. Lukiotasoisen tai opistotasoisen TEE -oppimäärän saavuttaminen vaati opiskelijalta viidestä seitsemään vuoden opiskelun.

Addis Abeban synodissa TEE -ohjelman käyttöön otto tapahtui myöhemmin kuin muissa synodeissa. Pastori Olof Strömberg, joka vastasi maallikkojen koulutusohjelmasta, lähti Ruotsiin vuonna 1977. Qes Lamesa Bato nimitettiin sen jälkeen TEE -ohjelman koordinaattoriksi avustajanaan Tegafaw Tirfe. Myöhemmin sama vastuu siirrettiin qes Akineda Gebre Medhinille. Aluksi lukiotasoisia kursseja pidettiin AAS:n eri alueilla, myöhemmin myös opistotasoinen kurssi pidettiin Addis Abeban Mekane Yesus -seurakunnassa. Mekane Yesus –seminaarin henkilökunta avusti valittujen paikallisten ryhmien ohjaamisessa.

Vuonna 1981 organisoitiin synodiin neljä TEE –keskusta ja viides oli valmisteilla. 85 mies- ja naispuolista opiskelijaa ilmoittautui ohjelmaan. Koska kahdelta ryhmältä viidestä kiellettiin pääsy niiden kokoontumispaikkaan, opinnot oli väliaikaisesti keskeytettävä niillä alueilla. Vuonna 1988 AAS:ssa oli kahdeksan TEE –keskusta, joissa oli 187 opiskelijaa. Ryhmien ohjaajia varten järjestettiin erityinen seminaari.

Seuraavina vuosina TEE –toimintaa kohtasivat useat ongelmat, mukaan lukien sisäiset ongelmat, jolloin keskusten ja opiskelijoiden lukumäärät putosivat rajusti. Vuonna 1988 tilanne parani. Silloin 116 henkilöä opiskeli lukiotasoista kurssia ja kymmenen opistotasoista kurssia. Heitä ohjattiin kahdeksassa seurakunnassa.

Vuonna 1990 55 opiskelijaa sai TEE –todistuksen ja 184 opiskelijaa osallistui ohjelmaan.[70] 23 ohjaajalle järjestettiin yhden päivän seminaari Mekane Yesus –seminaarissa (MYS). Vuonna 1991 215 henkilöä osallistui synodin TEE –ohjelmaan.

Addis Abeban synodin TEE –koulutus koki monia myötä ja vastamäkiä. Kiitos MYS:n henkilökunnan ja TEE –osaston, ohjelma jatkui ja laajeni.

1980-luvun lopulla AAS:n evankelioimistyön osasto suunnitteli liikkuvaa raamattukoulua (MBS). Tämän ohjelman tarkoituksena oli ”kouluttaa ja varustaa vapaaehtoisia evankelistoja, raamatuntutkisteluryhmien ohjaajia, vanhimpia, nuorisonohjaajia sekä TEE -ryhmien tulevia koordinaattoreita”. Tämän uuden toimintatavan ajatus oli se, että yhden tai useamman opettajan oli määrä viipyä vähintään viikon verran jossain seurakunnassa opettamassa alueen vapaaehtoisia. Opettajien oli siis matkustettava oppilaiden luokse. Paikallinen seurakunta huolehti opettajien majoituksesta ja ruoasta. Opiskelijoiden ei edellytetty opiskelevan teologisia aineita lukemalla kirjoitettua materiaalia, kuten TEE –ohjelmassa; he oppivat kuuntelemalla pappeja ja opettajia. Koska opettajat viipyivät heidän luonaan kokonaisen viikon, opiskelijat saattoivat esittää kysymyksiä opetettavista aiheista ja ajankohtaisista ongelmista omissa seurakunnissaan tai saarnapaikoissaan.

Liikkuva raamattukoulu oli halvempaa kuin rakennuksen tai sisäoppilaitoksen ylläpito; siitä oli sekin etu, että opiskelijoiden ei tarvinnut olla poissa pitkän aikaa kyläyhteisöjen ja maanviljelijöiden yhdistysten kokouksista. Tällä oli suuri merkitys 1980-luvun poliittisesti kiristyneessä tilanteessa. Opettajille tämä opetustapa merkitsi paljon matkustamista, joustavuutta opetuksessa ja sopeutumista uusiin tilanteisiin.

Sen jälkeen kun Hermannsburgin evankelisluterilainen lähetys (ELM) ja Hannoverin evankelisluterilainen kirkko lupautuivat myöntämään 61 325 birriä ensimmäiselle vuodelle liikkuvan raamattukoulun (MBS) juokseviin menoihin, ohjelman toteuttaminen alkoi. AAS.lla ei ollut antaa pätevää lisähenkilökuntaa, joka voisi työskennellä kokoaikaisesti MBS:n hyväksi, minkä johdosta kuusi pappia ja opettajaa toimi vuoroin opettaen raamatunhistoriaa, kristinoppia, liturgiaa, kirkkohistoriaa, seurakuntavastuuta ym. aineita. Opetustiimi koostui papeista, opettajista, nuorisosihteereistä, osaton johtajista ja joskus jopa synodin presidentistä.

Wolisossa 31 alueella asuvaa opiskelijaa osallistui ensimmäisen opintoyksikköön, Ambossa 28, Fichessä 24 ja Kotebessa 25. Toiset yksiköt tulivat myöhemmin. Ensimmäisellä kierroksella sai koulutusta ja arvostettua teologista sivistystä yhteensä 108 vapaaehtoista, jotka työskentelivät maallikkosaarnaajina, vanhintenneuvoston jäseninä, seurakuntavastuun toteuttajina, nuorisojohtajina ja kuorolaisina. Seitsemän 108:sta, jotka osallistuivat MBS:n ensimmäiseen kurssiin, oli naisia. Opetus jatkui useissa paikoissa ja viimein yli 350 vapaaehtoista oli saanut koulutuksen ja oli varustettu palvelemaan seurakuntiansa, saarnapaikkojansa sekä tavoittavan toiminnan alueita Addis Abeban synodin liikkuvan raamattukoulun kautta.

1980-luvun kuluessa Etiopian evankelisten kristittyjen tilanne alkoi käydä aina vain tukalammaksi. Kun Addis Abeban kaupungissa olevat seurakunnat saattoivat jatkaa yhteiskunnallisia, kasvatuksellisia ja hengellisiä ohjelmiaan, maaseudun seurakunnat joutuivat kasvavan painostuksen ahdistelun ja arvostelevan huomion kohteiksi. Tämä koski erityisesti pieniä ja uusia seurakuntia Selalessa, Jibatissa ja Mechassa, Chebossa ja Guragessa sekä Gindeberetissä. Niille, jotka eivät olleet alueen vakituisia asukkaita, kävi vaikeaksi matkustaa sinne ja vierailla ihmisten luona, mikä vaikeutti evankelisten pappien työtä, jotka elivät keskeisemmällä paikalla sijaitsevissa kaupungeissa, ja joilta meni useita tunteja seurakunnasta toiseen tai saarnapaikasta toiseen liikkumiseen. Maassa vallitsevien olosuhteiden käytyä yhä vaikeammiksi papin oli melkein mahdotonta käydä kaukaisimmissa paikoissa, järjestää jumalanpalvelus, kastaa lapsia, jakaa ehtoollista ja hoitaa ihmisten sielunhoitoa.

Tässä tilanteessa Addis Abeban synodi otti käyttöön uuden vaihtoehdon maalaisseurakunnille lähettämällä seurakuntavastuun toimihenkilöitä (megabi = ruokkija) jakamaan ehtoollista ihmisten kotikyliin. Seurakuntia ja saarnapaikkoja pyydettiin valitsemaan yksi vanhimmiston jäsen tai yksi luotettava konfirmoitu seurakuntalainen, jonka tehtävänä oli sakramenttien toimittaminen alueella. Nämä henkilöt lähetettiin Addis Abebaan koulutukseen, mikä tapahtuisi yhdessä pidemmässä jaksossa tai lyhyinä yksikköinä. Evankelioimisosaston henkilökunta opetti heitä, kuinka toimittaa sakramentteja, minkä jälkeen synodin presidentti lähetti heidät työhön kahdeksi vuodeksi omiin seurakuntiinsa tai saarnapaikkoihinsa täydellä oikeudella suorittaa kaste tai jakaa ehtoollinen.

Seurakuntavastuuhenkilöiden lähettäminen alkoi Addis Abeban synodissa vuonna 1987. Maaliskuussa 1989 kokoontui toinen ryhmä pääkaupunkiin ottamaan vastaan opetusta ja tullakseen lähetetyiksi. Ehdokkaita oli 20, joista kaksi oli nimitetty seurakuntavastuuhenkilöksi jo kaksi vuotta aiemmin ja jotka tulivat nyt lisäkoulutukseen ja uudistamaan valtuutuksensa. 18 henkilöä sai valtuutuksen ensimmäistä kertaa ja se tapahtui 11. maaliskuuta 1989. Ehdokkaita oli lähettänyt 20 eri seurakuntaa, jotka sijaitsivat kahdeksalla uudella alueella, joista myöhemmin kehittyi alueseurakuntia (parish – yhtä kyläseurakuntaa isompi yksikkö).[71]

Kahdeksastatoista vasta valtuutetusta seurakuntavastuuhenkilöstä 16 oli maanviljelijöitä, yksi oli vaatturi ja yksi kauppias.

Heidän koulutaustansa vaihteli kolmannesta kahdenteentoista luokkaan. Kahta poikkeusta lukuun ottamatta he olivat kaikki naimissa ja heillä oli useita lapsia.

Seurakuntavastuuviran käyttöön ottaminen valtuuttamalla yksityinen kristitty toimittamaan sakramentteja rajattuna ajanjaksona rajatulla alueella osoittautui hyväksi ratkaisuksi ja oli osa maallikkojen sitouttamista työhön. Monissa tapauksissa seurakunnat pyysivät synodia pidentämään heidän seurakuntavastuuhenkilönsä virkakautta toiseksi kaudeksi. Mikäli seurakunnan vanhimmat, harkitsemastaan syystä eivät enää halunneet erityistä seurakuntavastuuhenkilöä toimittamaan sakramentteja, hänen nimityksensä jäi vain uudistamatta ja valtuutus raukesi toimikauden päättymiseen.

Pyhä ehtoollisen viettäminen ja lasten kastaminen valtuutettujen seurakuntavastuuhenkilöiden toimesta jopa painostuksen ja vainojen aikana innosti kovasti uskovia.

KIRKON KASVU, UUDET SEURAKUNNAT, JÄSENTILASTOT

Addis Abeban ensimmäisten Mekane Yesus –seurakuntien perustajat olivat evankelisia kristittyjä, jotka olivat tulleet pääkaupunkiin Eritreasta, Wolleggasta, Sidamosta ja Kambatasta. He kokoontuivat kirkon kouluissa, yksityiskodeissa ja lähetysasemilla. Kaupunkiin perustettiin näin ollen kahdeksan seurakuntaa, jotka yhdessä maaseudun viiden seurakunnan kanssa muodostivat ECMY:n Addis Abeban synodin vuonna 1974.

1970- ja 80-luvuilla oli havaittavissa uutta kehitystä. Addis Abebassa asuvat kristityt alkoivat julistaa evankeliumia ympäröivillä alueilla. Vapaaehtoistyöntekijät ja evankelistat vierailivat uusissa esikaupungeissa ja naapuripaikoissa kertoen uskostaan ja kutsuen ihmisiä seurakuntiinsa. Sen lisäksi kävi usein niin, että maaseutualueen nuoret, jotka tulivat Addis Abebaan etsimään työtä, joutuivat kosketuksiin jonkin evankelisen seurakunnan kanssa; kuultuaan evankeliumin ja vastaanotettuaan sen he saivat hieman koulutusta ja veivät sitten raamatullisen sanoman takaisin kotikyliinsä, käydessään katsomassa perheitään. Useimmat Cheha/Guragen seurakunnat syntyivät tällä tavoin.

Oli myös paljon sellaisia tapauksia, joissa sairaat henkilöt tulivat tai heidät tuotiin Addis Abebaan; he osallistuivat jumalanpalveluksiin, joissa rukoiltiin sairaiden puolesta. Tuntiessaan parantuneensa he kertoivat perheilleen ja naapureilleen kokemuksestaan. Koska ruumiillinen muutos oli usein nähtävissä, yhä useammat ihmiset kokoontuivat sen henkilön kotiin, joka kertoi kaikille, että hän oli parantunut Kristuksen voiman avulla. He alkoivat lukea Raamattua. Kun asiasta kiinnostuneiden naapureiden määrä lisääntyi ja he halusivat tietää enemmän evankelisesta uskosta, pyydettiin paikalle sen seurakunnan evankelistaa tai vapaaehtoistyöntekijää, johon sairas oli ollut yhteydessä. Aloitettiin tilapäisiä jumalanpalveluksia ja käynnistettiin rippikoulu. Alle 25 jäsenen yhteisöä kutsuttiin nimellä ”saarnapaikka”. Seurasi säännöllisiä jumalanpalveluksia, annettiin konfirmaatioon johtavaa kasteopetusta ja kun yhteisön jäsenmäärä kasvoi yli 25, saarnapaikka sai seurakunnan statuksen, mikä perustui synodin yleiskokouksen päätökseen.

Addis Abeban synodin kasvu ei johtunut keskitetysti järjestetystä ja palkatusta, tavoittavasta evankelioinnista, vaan yksityisten kristittyjen ja evankelisten seurakuntien toimista. Synodin evankelioimisosaston tehtävä koostui pääasiassa koordinoimisesta, kouluttamisesta ja seurakuntien avustamisesta.

Useimmilla seurakunnilla oli sanansaattajansa useissa paikallisissa yhteisöissä; näin ollen seurakunnista tuli useiden saarnapaikkojen ja uusien seurakuntien ”äiti”. Seuraavassa luettelo seurakunnista ja saarnapaikoista:

Äitiseurakunnat	Saarnapaikkojen lukumäärä
	Vuonna 1987	Vuonna 1989
Entotto MY	13	15
Kollfe MY	10	15
Ourael MY	5	5
Lideta MY	2	5
Gullelle Bethel	3	3
Mekanissa	2	2
Debre Zeit	4	6
Sebbeta	2	2
Ambo	12	23
Gionin alue	21	28
Yhteensä: 12	74	104

1970 –luvun jälkipuoliskolla ja 1980 –luvun alussa syntyi enää tuskin yhtään uutta seurakuntaa aiempien lisäksi. Vuonna 1987 niiden luku AAS:ssa ei ylittänyt kuuttatoista. Maaliskuussa 1989 pidetty synodin 14. yleiskokous hyväksyi 24 uutta seurakuntaa, vuoden 1990 yleiskokous hyväksyi 14 seurakuntaa ja maaliskuussa 1991 pidetty yleiskokous hyväksyi yksitoista uutta seurakuntaa; Addis Abeban synodin seurakuntien määrä oli siis kokonaisuudessaan 65.

Addis Abeban synodin alue. Punaisella ympyröity paikat, joissa sijaitsi synodin seurakuntia ja saarnapaikkoja.

AAS:n seurakuntien määrän lisääntyminen vuosina 1989, 1990 ja 1991

No.	Seurakunta	Alueseurakunta	Äitiseurakunta	Rippikoulun käyneitä
				Miehiä	Naisia	Yhteensä
1	Kotebe	Addis Abeba	Entotto (1989)	32	46	78
2	Jedjoka	Cheha	Kolfe	18	18	36
3	Sesena Kwashe	Cheha	Kolfe	13	47	60
4	Metrekija	Cheha	Kolfe	18	37	55
5	Jeberedir	Cheha	Kolfe	31	34	35
6	Darge	Taddele	Gion	28	33	61
7	Hudad V	Taddele	Gion	22	27	49
8	Hole	Taddele	Gion	30	22	52
9	Jadja haro	Selale	Entotto	20	25	45
10	Walga	Taddel	Gion	19	17	36
11	Badessa	Selale	Entotto	13	28	33
12	Kirkos	Addis Abeba	Lideta	16	18	34
13	Toke Bareda	Ambo	Ambo	17	25	42
14	Dembi	Cheha	Gullelle Betel	27	17	44
15	Addis Alem	Holeta	Kolfe	33	26	59
16	Holeta	Holeta	Kolfe	26	17	43
17	Keranio	Addis Abeba	Lideta	16	20	36
18	Kurkura	Woliso	Gion	20	13	33
19	Anchabi	Woliso	Gion	17	10	27
20	Tedecha	Lemlem	Debre Zeit	10	19	29
21	Kachisi	Gindeberet	Ambo	75	98	173
22	Liman	Gindeberet	Ambo	12	16	28
23	Alert	Addis Abeba	Mekanissa	19	50	69
24	Kulit I	Taddele	Gion	29	19	48
25	Fiche	Selale	Entotto (1990)			35
26	Gose	Selale	Entotto			36
27	Lugo	Selale	Entotto			25
28	Gajo	Itä-Gindeberet	Ambo/Kachisi			52
29	Gute Andode	Pohjois-Gindeberet	Ambo/Kachisi			44
30	Borqinan seutu	Ambo	Ambo			67
31	Goro Qanqe	Itä-Gindeberet	Ambo/Kachisi			27
32	Saqa Borqi	Länsi-Gindeberet	Ambo/Kachisi			32
33	Altufa	Ambo	Ambo			29
34	Nazaret	Adama	Lideta			65
35	Geto	Cheha	Kolfe			31
36	Tenborhe	Cheha	Kolfe			26
37	Inemor	Cheha	Kolfe			25
38	Aijande	Cheha	Kolfe			26
39	Shafamo	Cheha	Woliso			76
40	Bola Gatra	Amaija	Woliso			50
41	Mehal Adjeranda	Amaija	Woliso			63
42	Haro Anchabi	Wenchi	Woliso			38
43	Amaija Gindo	Amaija	Woliso			38
44	Dilale Jilla	Ziqwala	Lemlem			82
45	Lemlem	Lemlem	Vanhastaan uskossa			481
46	Fejtereq	Cheha	Kolfe			26
47	Awale Bite	Pohjois-Gindeberet	Kachisi			27
48	Gara Toke	Gindeberet	Kachisi			25
49	Qara Bite	Itä-Gindeberet	Kachisi			31

Kun Addis Abeban synodi perustettiin, siihen kuului 13 seurakuntaa. Vuoteen 1991 mennessä seurakuntien lukumäärä oli noussut 65:een. Addis Abeban synodin kokonaisjäsenmäärä kasvoi tuona aikana 3 640:stä 60 639:ään. (Kts. alla oleva taulukko).

Kastetut jäsenet ja rippikoulun käyneet:

1975	1980	1985	1986	1987	1988	1989	1990	1991
3 640	9 779	14 843	19 392	34 574	41 382	50 622	56 526	60 639
1 645	3 092	12 284	15 384	16 330	28 662	36 462	41 452	43 988

1. Addis Abeba MY 2. Entotto Mekane Yesus 3. Kansainväl. lut. kirkko 4. Ourael MY 5. Mekanissa MY 6.Lideta MY 7. Gulele MH Hostel MY 8. Kolfe Mekane Yesus 9. Saksankielinen seurakunta 10.Anglikaaninen kirkko 11. Luterilainen kirkko BV 12.Gulelen Betel- seurakunta 13. Meserete Kristus -seurakunta 14. Gedjan qale hiwot -seurakunta 15. Akakin qale hiwot -seurakunta 16.Elämän valo -baptistiseurakunta 17. Kansainväl. evank. seurakunta 18. Seitsemännen päivän advent. srk

JUMALANPALVELUSPAIKAT

Keisari Haile Selassien aikana saatiin lupa seuraavien kirkkorakennusten rakentamiseen: Addis Abeban Mekane Yesus, Entotto,  Lideta, Gulele Betelja Ourael. Lisäksi saatiin kaupunkiin rakentaa MYS:n kappeli ja kaksi MY –opiskelija-asuntolan kokoussalia. Dergin hallitusaikana kaupungintalon hallintovirasto ei antanut lupaa yhdenkään evankelisen kirkon rakentamiseen.

Kaupungin länsilaidalla sijaitseva Kolfen seurakunta järjesti jumalanpalveluksiaan kahdessa luokkahuoneessa, joiden välinen seinä poistettiin. Varoja oli käytettävissä kirkon rakentamiseen tilavalle tontille, kirkot olisi rekisteröity ECMY:n nimiin, mutta Addis Abeban kaupungin hallintovirasto kielsi luvan sakraalin rakennuksen rakentamiselta. Kolfen Mekane Yesus –seurakunta, joka koostui pääasiassa Gamo Gofan ja Guragen maakuntien ihmisistä, jatkoi kokoontumista ylikansoitetussa luokkahuoneessa paikallisten viranomaisten painostuksesta ja ”kirkon” sulkemisyrityksistä huolimatta 1970-luvun loppuun asti. Kun evankelisten uskovien tilanne Kolfessa parani 1980-luvulla ja seurakunta tunsi itsensä riittävän vahvaksi, he laajensivat ”kirkkoaan” eräänä lauantai-iltapäivänä pystyttämällä aaltopelleistä rakennetun katoksen. Katos rakennettiin yhdistetyn luokkahuoneen ikkunoiden jatkoksi, jolloin sinne mahtui noin 200 istumapaikkaa lisää. Paikalle asennettiin kovaääninen niin, että katoksen alla olevat tai rakennuksen ympärillä seisovat saattoivat kuulla kuoron laulua, Raamatun lukemista, saarnoja ja muita toimia, joita tapahtui kokoussalissa. Kolfen seurakunnan tiloihin ei saatu lupaa sakraalin rakennuksen pystyttämiseen, vaikka siellä toimi päivähoitokeskus ja muita yhteiskunnallisia hankkeita, jotka tarjosivat tukea hätää kärsivälle asukasyhteisölle.

Addis Abeban pohjoislaidalla, Kotebessa, Mekane Yesus –seurakunnan tilanne kirkkorakennusta ajatellen oli samankaltainen kuin Kolfessa, vaikkakin se kääntyi toiseen suuntaan. Kaupunkipalvelun aloitteesta Kotebessa aloitettiin1970-luvulla lukutaitoluokkia, joita ylläpidettiin Entoton seurakunnan toimesta. Vuonna 1982 rakennettiin vasta hankitulle tontille päivähoitokeskus, jonne otettiin vastaan hylättyjä lapsia kuin myös orpoja, joista pidettiin huolta. Kotebeen nimitetty qes Soboka Tesso aloitti vuonna 1985 opettaen ja järjestäen jumalanpalveluksia päivähoitokeskuksen ruokasalissa. Näin syntyi seurakunta. Painostuksesta ja ulkopuolisista ongelmista huolimatta pappi ja vanhimmat eivät antaneet periksi tontille rakennettavan kirkon suunnittelua ajatellen. Kun Koteben kaupunki 1980-luvulla itsenäistyi joksikin aikaa Addis Abeban kaupunginhallinnosta, he toimivat nopeasti. Kirkonrakentamissuunnitelmat vietiin Koteben kaupunginhallintovirastoon ja saatiin rakentamisluvat. Vuonna 1990 ryhdyttiin alustaviin perustan rakennustöihin, ja kestävää materiaalia oleva kirkkorakennus alkoi kohota 1991. Koteben kirkko valmistui vuonna 1995.

Piirialueeseen kuuluvissa Debre Zeitin ja Wolison kaupungeissa Mekane Yesus –kirkkorakennukset takavarikoitiin ja niitä käytettiin poliittisiin kokouksiin. 1. tammikuuta 1982 Debre Zeitin seurakunnalle jätettiin kirjallinen ilmoitus, jonka mukaan evankelisen opiston kokoussali ja kirkko on tyhjennettävä. Wolisossa paikalliset viranomaiset ottivat haltuunsa kirkon ja muovasivat sen uuteen uskoon. Kirkon etupäätyyn muurattu risti hakattiin taltalla irti. Sen sijalle laitettiin maantielle asti näkyvä, amharankielen kirjaimin kirjoitettu iskulause: ”marxismi-leninismi on ohjenuoramme”.

Sebbetan ja Ambon MY seurakunnilla oli erilainen kokemus. Sebbetan seurakunta onnistui rakentamaan kirkon tontilleen vuonna 1983. Ambossakin tuli mahdolliseksi kirkon rakentaminen, joka pystytettiin tontille oppilasasuntolaa varten.

Maaseutualueella oli MY Addis Abeban synodilla, yleisesti puhuen, mahdollista rakentaa myös kirkkoja dergin hallituskaudella, varsinkin 1980 –luvun jälkipuoliskolla. Maaseutualueen kirkot rakennettiin paikallisesta materiaalista, kuten eukalyptuspuusta ja savesta. Niillä ei ollut erityistä arkkitehtonista suunnitelmaa eikä niitä voinut tunnistaa kirkoksi ulkopuolelta. Ne olivat toiminnallisia näkökohtia palvelevia rakennuksia, joita käytettiin myös kouluina ja terveysohjelmissa. Sen jälkeen, kun marxilaiset viranomaiset olivat sulkeneet Länsi-Etiopiassa monia protestanttisia kirkkoja 1980 –luvun alussa ja muuttaneet kokoussalit poliittisten kokousten pitopaikoiksi, jotkut seurakunnat irrottivat kirkkojensa etuseinällä olevan ison ristin sulkien ristinmuotoisen aukon lasilla. EECMY:n johtoryhmä ja toimeenpaneva komitea menivät vielä pidemmälle. He päättivät, että kaikki uudet Mekane Yesus –kirkkorakennukset on rakennettava ristin muotoon.

Auttaakseen paikallisia seurakuntia heidän rakennustöissään ja auttaakseen heitä ottamaan käyttöön hieman kalliimman, uuden ristin muodon, aloitettiin maaseudulla halvan kustannuksen kirkonrakentamisohjelma. Vuosina 1989 ja 1990 EECMY:n synodit suunnittelivat rakentavansa 177 uudenmuotoista kirkkoa. Projektin kustannusarvio oli 2 202 562 birriä, josta seurakunnan kustannusosa oli 661 317 birriä. Vuonna 1989 saatiin joiltakin EECMY:n kansainvälisiltä kumppaneilta huomattava lahjoitus, joka teki mahdolliseksi monen halvan kustannuksen kirkon rakentamisen maaseudulle.

Addis Abeban synodi suunnitteli rakentavansa kymmenen halvan kustannuksen kirkkoa vuosina 1989 ja 1990.[72] Kolme niistä sijaitsi Wolison piirissä,[73] Selalessa[74] kaksi ja yksi kussakin seuraavassa, Ambossa, Gindeberetissä, Chehassa, Debre Zeitissä ja Kalittin alueelle.[75]

Maaseudulla sijaitsevien matalan kustannustason kirkkojen rakentamisen käytännön toteutus hoidettiin siten, että synodi tarjosi aaltopellit, naulat ja 2 000 birriä käteistä.[76] Paikkoihin, joissa ei ollut paikallisia kirvesmiehiä saatavilla rakentamaan ristin muotoista kattoa, tarjottiin myös kokenut kirvesmies. Muu työ oli paikallisen seurakunnan käsissä.

Kachisin ristikirkko

Maaliskuussa 1990 AAS:n presidentti, qes Banti Gerba, saattoi ilmoittaa, että yhdeksän uutta kirkkoa oli valmistunut. Viisi niistä sijaitsi Guragen piirissä, kaksi Taddelessa ja Ambossa sekä Gindeberetissä yksi kummassakin.[77] Neljää muuta rakennettiin parhaillaan. Seuraavaksi vuodeksi synodi suunnitteli 22 uuden kirkon rakentamista. EECMY:n matalankustannustason kirkonrakennusrahastosta odotettiin 15 000 birrin avustusta kullekin kyläkirkolle. Neuvottelut rakennuspaikkojen ja –lupien saamiseksi kirkon rakentamista varten aloitettiin ottamalla yhteyttä asianomaisiin kunnan johtajiin ja paikallisiin hallituksen edustajiin.

Kirkonrakentamisohjelmalla oli suunnaton vaikutus paikallisiin seurakuntiin; sillä oli suuri merkitys evankelisen kristillisyyden vahvistumiseen ja leviämiseen Addis Abeban ympäristössä.

KERTAUS

Tutkittaessa kirkollista elämää AAS:n ja muiden evankelisten seurakunnissa dergin hallituskaudella voi havaita, että Raamatulla oli keskeinen rooli jumalanpalveluksissa, ryhmäkeskusteluissa ja opetuksessa kuin myös uskovien henkilökohtaisessa elämässä.

Uusia, etiopialaisperäisiä hengellisiä lauluja laulavista kuoroista tuli evankeliumin lähettiläitä, jotka rikastuttivat kristillistä todistusta.

Monet kirkossakävijät ja seurakunnan jäsenet olivat nuoria. He kävivät kirkossa vapaaehtoisesti, kun taas poliittisten johtajien piti pakottaa heitä osallistumaan poliittisiin kokouksiin.

Maallikot näyttelivät ratkaiseva ja yhä kasvavaa osaa Mekane Yesus –seurakunnissa. Heitä oli koulutettu ja varustettu palvelutehtäviinsä iltakouluissa, viikonloppukursseilla sekä ohjelmien kautta, kuten teologinen etäkoulutus ja liikkuva raamattukoulu.

Kristityt naiset, joita poliittiset ideologiat eivät pystyneet hevillä harhauttamaan, edesauttoivat seurakuntatyön jatkuvuutta ja vahvistumista. Tämä koskee sekä seurakunnan hengellistä elämää että aineellista tukemista.

 Kokemus sairaiden ihmisten ruumiin, sielun ja mielen parantumisesta kirkollisen viranhoidon ja evankelisten pappien, evankelistojen ja vapaaehtoistyöntekijöiden rukousten avulla sai monet perheet liittymään evankeliseen seurakuntaan.

Addis Abeban synodin kasvu ja leviäminen ei ole palkattujen työntekijöiden tai ulkomaisten lähetystyöntekijöiden toteuttaman keskitetyn tavoittavan työn tulosta, vaan se on seurausta seurakuntien ja niiden vapaaehtoisten työntekijöiden toiminnoista.

1980-luvun lopulla Addis Abeban synodi kasvoi valtavasti. Seitsemäntoista vuoden aikana seurakuntien lukumäärä kasvoi 13:sta 65:een. Jäsenmäärä, joka oli ollut vuonna 1974 3 640, oli vuonna 1991 60 639. Ehtoollisella käyvien määrä kasvoi 1 645:stä 43 988:aan.

Maaseudulle rakennetut kirkot vaikuttivat evankelisen kristillisyyden vahvistumiseen ja leviämiseen. Ristin muotoa alettiin käyttää Mekane Yesus –kirkkojen pohjakaavana.

---

[1] Tieto on peräisin Haile Fajisalta Bethel –seurakunnasta.

[2] ECMY:n Eläkerahaston varoja oli sijoitettu Addis Abeban lähistöllä olevaan tonttiin, mistä odotettiin voittoa työntekijöiden hyväksi. Kaiken maan devaluointi tuhosi sijoituksen.

[3] Jo tammikuussa 1973 ECMY:n yleiskokous oli päättänyt kannustaa Etiopian parlamenttia nopeuttamaan maanomistusta ja maanvuokraa koskevan lakiehdotuksen toteutumista.

[4] Gulelen Betel –seurakunta oli ollut yhteydessä AUPM:n työn kanssa.

[5] Gennetin polvien alle laitettiin keppi, minkä jälkeen hänet nostettiin kattoon niin, että jalkapohjat osoittivat kattoa kohti ja pää alaspäin. Hänen olleessaan tässä asennossa kuusi kiduttajaa alkoi lyödä Gennetin jalkoja ja kehoa. Tämä kidutus on äärimmäisen tuskallinen niin, että uhrit tavallisesti lausuvat sen, mitä kiduttajat haluavat hänen sanovan.

[6] Gennet Liul Seged kertoi tämän kirjoittajalle, että hän näki näyssä Kristuksen kirkkaassa valossa seisomassa hänen oikealla puolellaan. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta varmuus hänen läsnäolostaan oli vastaansanomaton.

[7] Gudinan työn edistymistä koskeva selonteko toteaa: ”Koska mikään seurakunnistamme, Debre Zeitin seurakuntaa lukuun ottamatta, ei ota vastaan heikosti pukeutuneita lukutaidottomia lähimmäisiämme, miehiä ja naisia, eivätkä kannusta heitä hankkimaan parempaa elintasoa, hyvin toimeentulevat halveksivat vähäosaisia alempisäätyisinä ja nämä kärsivät alemmuuden tunteesta. Kehotan tätä yleiskokousta etsimään ongelmaan ratkaisua.”

[8] Tämän tiedon vahvisti Gudinan vaimo, Tsehai Tolesa.

[9] Woliso (GHION) sijaitsee 115 km lounaaseen Addis Abebasta.

[10] Pastori Willi Kalmbach, joka seurasi Gudinaa Wolisoon, kirjoitti siitä päivästä: ”Ennen saarnaansa qes Gudina tunsi äänen sanovan hänelle, että hänet tullaan pian pidättämään. Ensiksi hän työnsi mielijohteen pois mielestään, mutta kuultuaan sanoman kolmeen kertaan, hän ymmärsi ja hyväksyi sen Jumalan hänelle varaamana suunnitelmana. Sen jälkeen hän saarnasi Luuk. 14: 26-33 johdolla opetuslapseuden kustannuksista; hengellisellä arvovallalla lausutut sanat koskettivat syvästi kaikkia.”

[11] W. Kalmbach ystävilleen lähettämässään tiedotteessa, joka oli kirjoitettu Addis Abebassa 4. joulukuuta 1978.

[12] Yksityiskohtaiset tiedot Gudina Tumsan pidätyksistä on antanut hänen vaimonsa Tsehai Tolasa.

[13] Tieto perustuu H. Schefferin haastatteluun 5. elokuuta 2003. Tsehai halusi jatkaa elämäänsä Etiopiassa; kun hänet myöhemmin pidätettiin siellä, hänen neljä lastaan vietiin Saksaan, jossa heistä pitivät huolta pastori Krause ja hänen vaimonsa Gertrud.

[14] Vuonna 1971 yli 110 naista ja 70 tyttöä sai opetusta amharan- ja englannin kielissä, matematiikassa, ompelussa, keittotaidossa ja muissa aineissa. Seurakunnan jäsenet ja saksankielisen yhteisön naiset toimivat vapaaehtoisina opettajina.

[15] Uskonnonopettajana toimi opettaja, joka oli Etiopian ortodoksisen kirkon jäsen. Opetuksessa käytettiin myös evankelisen Mekane Yesus –kirkon valmistamaa materiaalia.

[16] Saksalaisen seurakunnan koulun 30-vuotisjuhlissa 31. toukokuuta 2002 Eva Scheffer lausui: ”meillä oli läheiset yhteydet lasten vanhempiin sekä qebeleen johtajiin. Molemmat auttoivat estämään kirkon koulun lopettamisen ateistisen sosialismin aikoina. Itse asiassa saatoimme jatkaa uskonnon opettamista kaikkina noina vuosina. Pidimme jumalanpalveluksia yhdessä sokeiden työntekijöiden, sokeiden oppilaiden ja kaikkien koululasten kanssa.”

[17] Manfred Zach kertoi (9. elokuuta 2003): ”Ollessamme muuttamassa pois Raamattutalosta, suuri juliste oli kiinnitetty Arat kilossa kadun yli; se julisti, että Vladimir Lenin on sorretun maailman vapahtaja.”

[18] Tsehain käydessä ALERTissa hänelle järjestettiin jumalanpalvelus ja Herran ehtoollinen alueella asuvan saksalaisen lääkärin kodissa.

[19] Sellaiset persoonallisuudet kuin Mamo Gebre Masqal ja evankelista Mayeos Hambebo yrittivät olla hyvissä väleissä paikallisten viranomaisten kanssa. Yhteistyön merkkinä qebele sai käyttää heidän kokoussaliaan ei-poliittisiin kokoontumisiin.

[20] Seurakunta syntyi SIM:n hallintopaikassa Ras Tesemman kaupunginosassa iltakoulun oppilaiden keskuudessa. Se järjestäytyi vuonna 1956 ja käytti itsestään nimeä ”Meserete hiwot (elämän perusta) –seurakunta.

[21] Aluksi apua annettiin 20 birriä per lapsi ja kuukausi, sekä lisäksi vaatteita, terveydenhuoltoa sekä paikka koulua varten. Myöhemmin maksettiin 30 birriä kuukaudessa.

[22] Marraskuun 9. päivän iltana turvallisuusjoukot hyökkäsivät rakennukseen ja pakottivat kaikki ihmiset mukaan lukien vakinaiset asukkaat perheineen ja lapsineen, lähtemään rakennuksesta. Seuraavan päivänä heidän sallittiin palata rakennukseen hakemaan henkilökohtaiset tavaransa. Hallitus tarjosi traktorin viemään pois muuttokuorman.

[23] Lähetysjärjestön edustaja, D. Collins, ilmoitti (Launhardtin kesäkuussa 1972 laatimassa) kyselylomakkeessa, että 60 % kävijöistä oli amharoja, 30 % oromoja, 5 % tigreitä ja 5 % gurageita.

[24] Pyhäkoulu, johon osallistui keskimäärin 50 poikaa ja saman verran tyttöjä, pidettiin klo 8.30, 10.00 ja11.00.

[25] Seurakunta koostui, johtajansa Wilfred Headin mukaan amharoista (60 %), kambatoista (20 %), oromoista (15 %) ja tigreistä (5 %).

[26] Tietä kutsuttiin myöhemmin Yomo Kenyattan valtatieksi.

[27] Keskeisen paikan valitseminen johtui suunnitelmasta käyttää pohjakerrosta vuokrattavana liiketilana ja ylimpiä kerroksia vuokrahuoneistoina, joilla voitaisiin peittää osa rakennuskuluista.

[28] Eide väittää, että päivä oli 10. marraskuuta, jolloin käsky tuli. Kolmen saksalaisen, muutossa auttaneen papin toisistaan tietämättä antama yhdenpitävä ilmoitus päivämäärästä on tiettävästi oikeampi.

[29] Daniel Sensenig oli siihen aikaan MKC:n yleisneuvoston puheenjohtaja.

[30] Bethel –seurakunnan jäsen, Gennet Liul Seged, jota poliittiset kaaderit olivat kovasti kiduttaneet, parantui tässä kirkossa 21. joulukuuta 1978.

[31] Sinä yönä vierastalo oli täynnä etiopialaisia nuoria, jotka olivat tulleet kaupunkiin Christophel –sokeianlähetyksen seminaariin.

[32] Awashin laakson seurakunnat olivat Abadir, Awaramelka ja Mettahara.

[33] Noina vuosina hyökättiin protestanttisia kristittyjä vastaan herjaamalla heitä nimillä ”meta” tai ”pente”. ”Meta” tulee sanasta jemeta haimaanoot (ulkomailta tullut) ja ”pente” sanasta Pentecostal (helluntailainen).

[34] Ruotsi oli ainoa Skandinavian maa, jolla siihen aikaan oli suurlähetystö AA:ssa. Ei ole tiedossa, mihin toimenpiteisiin Ruotsin suurlähetystö ryhtyi.

[35] Müller muistaa vielä heidän ajaneen suurlähetystön autolla kahden etiopialaisen poliisin istuessa autossa heidän vierellään.

[36] Haile meni kirjeen kanssa Betel –kirkkoon, sulki ovet, pani kirjeen parvekkeen lattialle ja rukoili yhdessä ystävän kanssa Jumalaa puuttumaan tähän asiaan. Kirkkoa ei suljettu.

[37] Qes Banti Gerba valittiin uudelleen maaliskuussa 1990 pidetyssä synodin vuosikokouksessa toimimaan toiset neljä vuotta presidenttinä. Hän kuoli syöpään 16. joulukuuta 1990, 45 vuoden ikäisenä. Ennen valituksi tulemistaan AAS:n presidentiksi hän toimi Nedjon lähetysaseman johtajana, sitten Addis Abeban radiostudiossa ja myöhemmin ECMY:n Kristillisen kasvatuksen opetussuunnitelmajaostossa.

[38] AAS:iin kuuluivat Debre Zeit, Nazareth, Woliso, Ambo , Fiche sekä Debre Birhan. 1980-luvulla synodi laajeni Chaboon ja Gurageen, Selaleen ja Haragheen.

[39] Vuosittaiset toimintakulut vuonna 1978 nousivat 150 000 birriin.

[40] 6. luokan loppukokeisiin osallistuneista 24 pojasta ja 29 tytöstä vain yksi reputti. Kaikki 53 8. luokan loppututkintoon osallistuvista läpäisivät kokeen korkein arvosanoin. Samankaltaisia tuloksia saavutettiin vuonna 1991.

[41] Heitä oli 355 poikaa ja 333 tyttöä.

[42] Koulut oli organisoitu seurakuntien kautta. Vuodelta 1975 on koottu seuraavat tilastot: Entotto 15, Gulelen Hostel 14, Kolfe 9, Lideta 2, Mekanissa 6, Ourael 2, Debre Zeit 10, Ghion 32 koulua.

[43] Kuusikerroksinen opiskelija-asuntola rakennettiin King Georg –kadulle saksalaisen (entisen) koulun yläpuolelle.

[44] Todelliset kustannukset kaikista palveluista yhtä opiskelijaa kohti oli yli 100 birriä kuussa.

[45] He viljelivät porkkanoita, kaalia, kukkakaalia ja punajuuria.

[46] Lasten käyttämästä kolmesta huoneesta ja pienestä toimistosta maksettiin vuokraa 100 bírriä kuussa.

[47] Kuukausivuokra oli silloin 212,50 birriä, mikä oli sopiva summa ajatellen kestävää rakennusta ja leikkikenttää. Tilat ovat yhä CDCC:n ja Kirkosin seurakunnan käytössä.

[48] Ennen vallankumousta tiloja käytettiin kreikkalaisten lasten alkeiskouluna.

[49] Yhteistyötä kaupunginosayhdistysten kanssa ei tavoiteltu vain poliittisten syiden takia, vaan myös sen osoittamiseksi, että uskonnolliset yhteydet eivät rajoita avun antamista.

[50] Marburgissa kerätty rahasumma oli 4251 saksanmarkkaa (3230 Etiopian birriä).

[51] Professori Jungraithmayr luovutti summan qes Gudinalle seuranaan Pastori Launhardt, jonka marburgilaiset tunsivat ennestään.

[52] Kaupunkipalvelun johtaja valittiin Addis Abeban synodin taloudenhoitajaksi maaliskuussa 1974.

[53] Seitsemännen päivän adventistit eivät suostuneet siihen, että sairaalan työntekijät muodostavat ammattiyhdistyksen. Repivät neuvottelut, joihin sekaantui Etiopian hallitus ja jopa derg, johti lopulta siihen, että adventistien johtajat tekivät päätöksen sairaalan luovuttamisesta hallitukselle.

[54] Muutamia projekteja mainitaksemme: Yksi lähteen suojaus ja 12 000 litran vesivaraston rakentaminen Kachisiin, lähteen suojaus Aba Boreen, kaivo Mishigiin, kaivo Gindeberetin koululle, kaivo Adebabihin, lähteensuojaus Segodaan, lähteen suojaus ja käsintehty kaivo Kalate Desoon, lähteen suojaukset ja varastot Abichuun, Selemogeen ja Zengo Beriin.

[55] Kachisin varastoon AAS käytti 11 724 birriä, qebeleen lahjoitus kivien, hiekan ja työn muodossa oli arviolta 4 461 birriä. Selemogessa synodi käytti 7 424 birriä, kivilahjoituksen arvo oli noin 96 birriä.

[56] Pohjois-Shoan ruokaa työtä vastaan –toiminnot toteutettiin Abichun ja Teran piireissä. Elokuusta 1988 heinäkuuhun 1990 rakennettiin 12 km syöttöliikennetietä, jaettiin 75 941 tainta maanviljelijöiden yhdistykselle ja hankittiin 49 kyntöhärkää 50 000 birrillä, jotka annettiin kaikkein köyhimpien käyttöön kolmen vuoden luotolla.

[57] Vuonna 1988 ECMY:n työntekijät olivat mukana Uuden testamentin kääntämisessä afarin, anuakin,boranan, gumuzin, hadijan,kambatan, konson, majangin ja oromon ym. kielille.

[58] Nämä presidentit olivat Emmanuel Gebre Selassie, Emmanuel Abraham ja Francis Stephanos.

[59] Vuonna 1987 AAS:n nuorten ohjelmiin osallistui yhteensä 6 880 nuorta, joista 1087 poikia ja 5793 tyttöä.

[60] Vuonna 1978 996 lasta osallistui säännöllisesti pyhäkouluun, heistä oli poikia 590 ja tyttöjä 406. Yhdeksän vuotta myöhemmin pyhäkouluun osallistui 2 076 poikaa ja 3 015 tyttöä, yhteensä 5 091 lasta.

[61] Uutta seurakuntaa, jossa oli alle 25 konfirmoitua jäsentä, kutsuttiin saarnapaikaksi.

[62] Sisäinen parantuminen tarkoittaa Pyhän Hengen työn avulla menneiden vuosien pahoista muistoista parantumista.

[63] Yhteisöllinen paraneminen koskee kahden henkilön tai ryhmien välistä suhdetta.

[64] Gennet Liul Seged kertoo parantuneensa hänen työnsä kautta 21. joulukuuta 1978, Meserete Kristos –kirkossa Bolen tiellä.

[65] Niiden sairaiden lukumäärä, jotka kertovat parantuneensa Wolison ortodoksipapin, abba Wolde Tinsaen parantamistyön kautta, on paljon enemmän

[66] Ne olivat kuurous, raajarikkoisuus, sydäntauti, silmätauti (muu kuin sokeus), korvatauti, tuberkuloosi, syöpä, epilepsia, diabetes, korkea verenpaine, astma, mahakatarri ja monia eksorsismitapauksia (riivaajien karkottamisia).

[67] Ehdokkaat olivat Genneti Woijesa, Mezgebu Fufa, Soboka Tesso ja Shuma Aga.

[68] Pastori Paul Hoffman oli siihen aikaan evankelioimiskomitean puheenjohtaja.

[69] Koko ECMY:n sisällä toimi noin 30 raamattukoulua, joilla oli erilaisia sisäänpääsyvaatimuksia ja koulutuksen kesto vaihteli.

[70] 184:sta osallistujasta 153 opiskeli lukiotason kurssia, 23 opistotason ja kahdeksan yliopistollisen arvosanatason (award program) ohjelmaa.

[71] Yhteensä kuusi ehdokasta tuli Chehasta (Gurage), kolme Taddelesta, kaksi seuraavista, Wolison alueelta, Ambosta, Holetasta, Gindeberetistä sekä Selalesta ja vielä yksi Meta Robista.

[72] Suunnitelma perustui qes Genneti Woijesan, qes Soboka Tesson ja pastori Launhardtin tutkimukseen, huhtikuussa 1989.

[73] Kirkkoja suunniteltiin Kulit I:een, Dargeeen ja Hudad V:een.

[74] Selalen alueella kirkkoja suunniteltiin Badessaan ja Goseen.

[75] Paikat olivat Altufa, Leman Dada, Geto, Ziqwala ja Worqu Katama.

[76] Yleensä yhtä kyläkirkkoa kohti tarvittiin 144 aaltopeltiä ja 90 kiloa nauloja.

[77] Valmistuneet kirkkorakennukset olivat seuraavissa kylissä: Sesena Kwashe, Djoka, Jeberedir, Metrekija, Denbi, Hole, Walga, Toke ja Katchisi.