Kirja-arvioinnit

Työni kuvaan kuuluu kirjojen lukeminen. Pitäisi vielä kaiken lisäksi lukea monipuolista kirjallisuutta. Olen huomannut, ettei aika riitä paljon muuhun kuin ammattikirjallisuuteen. Uskovat seurakuntalaiset lätkäisevät silloin tällöin eteeni luettavaksi jonkin vanhan postillan, jossa löytyy kunnon "saarnaa" ja oikeaa opetusta. Minä olen yrittänyt seurata aikaani lukemalla uusinta teologista kirjallisuutta enkä suoraan sanottuna innostu vanhoista postilloista. On pysyttävä kiinni tässä ajassa.

Seuraavassa esittelen  kirjoja, joita pidän hyödyllisinä luettavina ja myös antoisina, ymmärrettävinä ja kansantajuisina tavallista seurakuntalaista ajatellen. Monet kirjat on esitelty kuluneina vuosina Lappeenrannan Seurakuntatervehdyksessä. Esitän seuraavassa luettelossa vain ne kirjat, joiden arviointeja ei ole julkaistu Seurakuntatervehdyksessä.

Kaunokirjallisuutta en rohkene arvioida, koska siihen ei pätevyyteni riitä.

 

 takaisin ETUSIVUlle

Kirjan kirjoittaja

Kirjan nimi

Kustantaja

Acosta Rina Mae  – Hutchison Michele Maailman onnellisimmat lapset. Kasvatus hollantilaisittain. Siltala 2017
Aejmelaeus Lars Paavali. Elämä ja kirjeet Suomen Eksegeettinen Seura 2018
Anton Emil Katolisempi kuin luulit. Aikamatkoja Suomen historiaan. Kirjapaja 2017
Björn Birgitta Onnellisesti perille. Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan. BoD 2017
Haikarainen Raine Mystinen Maestro. Seppo A. Teinosen pitkä pyhiinvaellus. Kirjapaja 2018
Toim. ja suom. Riikka Tuori & Tapani Harviainen Pyhiä juutalaisia kirjoituksia. Valikoituja tekstejä Talmudista Gaudeamus 2018
Heikka Mikko Uskonnot kohtaavat. Mahdollisuus parempaan maailmaan? Gaudeamus 2018

Heikkilä Markku &  Heininen Simo

Uusi Suomen kirkkohistoria Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017
Huovinen Eero Isä meidän WSOY 2018
Huovinen Eero Parhain päin. Kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja armosta WSOY 2017
Huuhtanen Pauli Temppeli liekeissä Kesuura Oy 2018
Hämäläinen Pekka Eräänä aamuna heräät onnellisena. Hyvien ajatusten vastustamaton voima. Minerva 2017
Junkkaala Timo Oikein väärin ymmärretty Luther Perussanoma 2017
Järmistö Anu Suomen evankelis-luterilaiset kirkot. Aurinkokustannus 2017
Järvinen Katriina Saanko esitellä. Monenlaiset minämme Kirjapaja 2017
Mäkinen Virpi (toimittanut)

Johdatus keskiajan teologiaan 

Kirjapaja 2017
Keski-Mäenpää Kati Yllätyksiä opetusvälinevarastossa Suomen Lähetysseura 2017
Toimittaneet Kimmo Ketola, Tuomas Martikainen ja Teemu Taira. Uskontososiologia Eetos 2018
Koivuranta Samuli ja  Urponen Jenni (toim.): Laulun matka virreksi. Kertomuksia virsikirjan lisävihkosta. Kirjapaja 2017
Toimittanut Matti Kotiranta Luterilaisuuden ytimessä. Professori Antti Raunion 60-vuotisjuhlakirja STKS 2018
Luomanen Petri etc. Sisäänkäyntejä Raamattuun. Tulkitsijan kirja Kirjapaja 2017
Marshall Peter Reformaatio Niin & Näin 2017
Mattila Päivi Rakkaus väkevä kuin kuolema Suomen Lähetysseura 2017
Miettinen Terho  & Pelli Raija Harhaanjohtajat. Vahvassa uskossa. Docendo 2017
Toim. Martti Nissinen & Leena Vähäkylä. Kiveen hakattu? Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa Gaudeamus 2018
Nordell Risto Riston Valinta. Parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle. Kirjapaja 2018
Perhe ja avioliitto muutoksessa toim. Maarit Hytönen Kirkon tutkimuskeskus 2017
 Eeva Peura ja Tarja Tervahauta (toim.) Lapseni on poissa – kirja suruun Kirjapaja 2018
Pihkala Juha  Uskon ja rakkauden tie. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon dialogin pohjalta hahmottuva yhteinen oppi. Kirjapaja 2017
Pihkala Panu Päin helvettiä. Ympäristöahdistus ja toivo Kirjapaja 2017
Poteri Juha Suomen sotilaspapisto 100 vuotta. Itsenäisen Suomen puolustusvoimien kirkollinen työ vuosina 1918-2018. Puolustusvoimat 2018
Pruuki Heli (toim.) Kaunis ihminen. Sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden kohtaaminen seurakunnassa Kirjapaja 2018
Junkkaala Eero (toim.) Raamattu alusta loppuun Karas-Sana 2017
Toimittaneet Meri Heinonen ja Marika Räsänen Pohjoinen reformaatio. Toimittaneet Meri Heinonen ja Marika Räsänen. Turku Centre for Medieval Studies &Turun historiallinen yhdistys
Reijonen Kati  Iso ajatus. Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus? Atena 2018
Ruoho Aila Pyhät, pahat ja pelokkaat. Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä. Atena 2017
Saastamoinen Ari Tuhat tietä Roomaan. Matkustaminen antiikin maailmassa. Gaudeamus 2017
Seppänen Liisa Sadetta ja siunauksia. Pyhiinvaellus Walesissa. Kirjapaja 2017
Siironen Miika Mustan lipun alla. Elias Simojoen elämä ja utopia Atena 2017
Smolar Rony  Täällä Rony Smolar, Jerusalem. Aikamedia 2017
Stetter Moritz Luther Arktinen Banaani 2017
Suokunnas Seppo Virsivartti. Tietoa, tunnelmaa ja sanomaa virsistä Aurinkokustannus 2018
Särkiö Pekka Salomon salaisuus. Pohdintoja peitetystä Salomon kritiikistä Vanhassa testamentissa. SES 2018
Thurén Jukka ja Lauri Kristillinen usko. Nikean tunnustuksen opas Perussanoma 2017
Tiainen Tom Hyvällä tiellä. Pyhiinvaellus Ranskan ja Espanjan halki Barents 2017
Tuominen Arvo Sankarikaupunki Pietari  Reuna 2018
Toim. Heikki Haara & Ritva Palmén Uskonto ja kamppailu tunnustamisesta Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura 2017
Vainio Olli-Pekka Luther Kirjapaja 2017
Hentinen Hanna &  Vuola Elina (toim.) Vaellus pyhiin. Ristisaattoja idän ja lännen välillä Kirjapaja 2018
Väisänen Liisa Enemmän Espanjaa. Matkoja maahan josta on moneksi.  Kirjapaja 2018
Väisänen Liisa Kaikki Italiani. Matkoja maahan josta on moneksi Kirjapaja2017
ETUSIVU