Poliittinen ja uskonnollinen kiista homoudesta


Danielle Miettinen: Päivi Räsänen. Valtakunnansyytetty. Perussanoma 2022. 258 s.

 

Kansanedustaja, entinen ministeri ja entinen Suomen Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on tullut tunnetuksi voimakkaana uskontodistajana, joka on räväköillä mielipiteillään herättänyt sekä ihastusta että vihastusta. Herätyskristilliset piirit arvostavat häntä hänen suoruudestaan ja rohkeasta toiminnastaan kristillisten arvojen ja Raamatun puolustajana. Kun uskonnollisiin mielipiteisiin liittyy poliittinen vaikuttamispyrkimys, löytyy myös paljon vastustajia. Tunnetussa TV2:n homoillaksi kutsutun ohjelman seurauksena kirkosta erosi kymmeniä tuhansia ihmisiä. Räsäsen homoseksuaalisuuta koskeva puhe identifioitiin kirkon ääneksi, mikä tietysti harmitti kirkollisia vastuunkantajia, joiden mielestä vain piispat ja kirkolliskokous voivat edustaa kirkon ääntä. Suhteessa homoseksuaalisuuteen kirkko on aika lailla polarisoitunut. Muutamille herätysliikkeille homoseksuaalisuus näyttää olevan kohtalonkysymys. Jos kirkko hyväksyy homojen kirkollisen vihkimisen, on aika lähteä kirkosta. Näin on jo tehnyt Luther- säätiö ja sen tukema evankelisluterilainen lähetysprovinssi, joka muodostaa oman kirkkonsa omine piispoineen.


Luther-säätiö oli julkaissut jo vuonna 2004 pamfletin Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Pamfletin kirjoitti Päivi Räsänen ja sen julkaisemisesta päätti Säätiön asiamies Juhana Pohjola. Kirjoitus oli tarkoitettu opetusmateriaaliksi ja liittyi tuolloin ajankohtaisiin avioliitto- ja adoptiolakien muutoshankkeisiin.

Kun ihmisoikeuksien ja sosiaalialan kansalaisjärjestö SETA järjesti kesällä 2019 seksuaalivähemmistöjen etuja puolustavan Pride -kulkueen Helsingissä, se pyysi yhteistyökumppanikseen myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon. Samoihin aikoihin oli Päivi Räsäsen kotiseurakunnassa Riihimäellä päätetty järjestää Sateenkaarimessu, jolla seurakunta avaa ovet sukupuolivähemmistöille ja tunnustaa heidät osaksi seurakuntayhteisöä. Kotiseurakuntansa valtuustossa tappiolle jäänyt Räsänen suivaantui kirkon osallistumisesta Pride-tapahtumaan kirjoittaen kirjeen arkkipiispa Tapio Luomalle. Kirjeessään hän muistutti, että kristillisen uskon peruskirja Raamattu, Jumalan sana, tuomitsee ankarasti homoseksuaaliset suhteet. Arkkipiispa vastasi, ettei osallistuminen Pride -tapahtumaan ole kannanotto avioliittolakiin, vaan kädenojennus sukupuolivähemmistöille osallistua kirkon toimintaan. Arkkipiispa myönsi, että tässä on kysmys raamattunäkemyksestä. Myöhemmin hän täydensi vielä: ”Raamattu on kristityn ja kirkon välttämätön peruskirja. Raamattu ei kuitenkaan ole Herra. Sen sijaan Raamattu kertoo Jeesuksesta, joka on Herra.”

Pride -viikon lauantaina pääministeri Antti Rinne postasi Twitteriin kuvan, jossa hän hymyili Pride -kulkueessa vierelläään piispa emerita Irja Askola ja tapahtuman suojelija, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen. Seuraavalla viikolla Räsänen sai Helsingin Sanomista tiedon että hän on yksi henkilöistä, joiden toimissa on syytä epäillä rikosta koskien hänen Twitter-viestiään kirkon osuudesta Pride-tapahtumaan. Viesti kuvasi Pride -tapahtumaa synnin ja häpeän nostamiseksi ylpeyden aiheeksi. Rikosepäilyn taustalla oli valtioneuvoston asettama työryhmä, jonka tehtävänä oli kitkeä vihapuhetta ja nettikiusaamista. Työryhmää johti arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen, joka oli kevällä 2019 kirkolliskokouksen avajaisissa todennut, ettei homo- ja heterosuhteiden välillä ole eroa.

Rikosilmoituksen vuonna 2004 julkaistusta pamfletista teki fundamentalistisesta raamattunäkemyksestä ilmiönä kiinnostunut pappi Harri Meronen, joka kirjoitti väitöskirjaa filosofi Paul Ricoeurin raamatuntulkinnasta. Kannetta tutkinut rikoskomisario Markku Silén Helsingin poliisilaitokselta tuli johtopäätökseen, että Räsäsen näkemyksiltä puuttui kiihottamiskriminalisoinnin edellyttämä vakavuus ja varteenotettavuus. Esitutkintaa ei toimiteta. Pastori Harri Meronen ei ollut tyytyväinen poliisin päätökseen vaan lähetti asian valtakunnasyyttäjä Raija Toiviaiselle. Toiviainen oli eri mieltä tutkinnajohtaja Markku Silénin kanssa, jonka mielestä pamfletti edusti sallittua sananvapauden käyttöä. Toiviainen huomioi, että seksuaali-identiteetti on osa ihmisen persoonallisuutta ja minuutta. Hän näki lausumissa loukkaavuutta, joka kohdistui ihmisenä olemisen ytimeen ja oli omiaan aiheuttamaan homoseksuaaleja kohtaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja jopa vihaa.

En nyt lähde tässä pidempään seuraamaan oikeusprosessin edistymistä enkä lisäsyytteitä. Totean vain, että Räsänen jakoi oikeiksi näkemiänsä mielipiteitä haastatteluissa ja TV-ohjelmissa. Tausatatukea hänelle antoivat uskonsisaret ja -veljet, eivät vain Suomessa, vaan erityisesti Yhdysvalloissa , Norjassa ja Unkarissa ja muuallakin maailmassa. En voi välttyä ajatukselta, että Räsänen otti harteilleen jonkinlaisen marttyyrin roolin, jossa hän koki taistelevansa Jumalan sanan puolesta vihollisia vastaan. Niihin ei kuulunut vain maallistunut yhteiskunta, vaan myös homoja puolustavat kristilliset piirit. Räsästä tukevat piirit koostuivat konservatiivisia arvoja puolustavista suomalaisista kristityistä, jotka jopa järjestivät mielenosoituksen uskonnon ja sananvapauden puolesta eduskuntatalon edessä. Räsäsen avuksi ilmaantui myös ADF International lakimiestensä Paul Colemanin ja Lorean Pricen välityksellä. Coleman selvitti, että läntisessä maailmassa eletään nyt vihapuheen kriminalisoimisen aikaa. ”Kun epämääsräisin sanamuodoin säädettyjä lakeja sovelletaan jonkun ajattelutavan kitkemiseen, tuloksena on ideologoninen sensuuri.” Vihapuhelakien juuret ovat kommunistimaissa. Niiden taustalla ovat natsien ja muiden totalitaaristen yhteiskuntien hirmuteot toisessa maailmansosassa. Länsimaissa on syntynyt uusi ihmisoikeuksiin vetoamisen aalto. Puhutaan oikeudesta olla tulematta loukatuksi. Tämä vaatimus on törmännyt sanavapauteen. Colemanin mukaan olemme palaamassa inkvisition maailmaan, jossa ihmiset erotellaan oikean ja väärän opin mukaan.

Danielle Miettinen tekee tarkkaa työtä selostaessaan oikeudenkäyntiprosessin kulkua. Nostan hattua hänen tavalleen kuunnella myös vastapuolen mielipiteitä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL) moraalinen kannanotto homoseksuaalisuudesta on lainattu sanasta sanaan ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainenkin tulee kuulluksi, kun hänen annetaan kertoa, että hänen tehtävänsä on vain tutkia syytteen juridista puolta eikä ottaa kantaa raamatuntulkintaan. Valitettavasti syyttäjä Maija Päivisen syytteissä on kuitenkin virheitä, jotka vääristelevät syytetyn selä lausumia. Ilmeisesti oikeuskin on ymmärtänyt asian näin, kun se antoi vapauttavan lausunnon sekä Räsäseen että Pohjolaa koskeviin syytteisiin. Samalla Luther-säätiökin vapautettiin yhteisösyytteestä. Näyttää siltä, että Suomen oikeuslaitos toimi riippumattomasti länsimaisia oikeusihanteita noudattaen.

Ongelmaksi jää Päivi Räsäsen kirkkopoliittinen asema Raamatun tulkitsijana. Siihenhän oikeuslaitos ei voi ottaa kantaa. Kirkon tehtäväksi jää vastata Räsäselle, mikä on Suomen kirkon kanta homoseksuaalisuuteen. Jos sallitaan oma näkemykseni asiassa, niin ymmärrän, että kirkko kuulee tarkkaan lääkärien kannaottoa, joka tulee esille THL:n lausunnossa. Mitä tulee homoseksuaalisuuteen Raamatussa, niin asia ei ole ihan yksioikoinen. Vanhan testamentin homoseksuaalisuus liittyy muukalaisvihaan, jossa vieraita kohdeltiin vihamielisesti häpäisten heitä väkivaltaisella seksillä. Kysymyksessä ei ollut lainkaan homoseksuaalisuus siinä merkityksessä kuin asia nykyään ymmärretään eli homoseksuaalisuus taipumukseen ja rakkauteen perustuvana suhteena. Apostoli Paavalin sanat Uudessa testamentissa eivät myöskään näytä tuntevan homoseksuaalisen käyttäytymisen luonnetta. Paavali luokittelee homoseksuaalisuuden riettaaksi seksiksi, joka sotii luomiseen perustuvaa normaaliksi ymmärrettyä heteroseksuaalista käyttäytymistä vastaan. Homoseksi on luettelossa monien muiden syntien kanssa asiaa tarkemmin pohtimatta. Kun Räsänen ymmärtää Ramatun lakikirjaksi vähän kalvinismilta kuulostavan ajattelutavan mukaan, kirkkomme on taipumassa rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön suuntaan: se, mikä on tehty rakkaudesta, ei ole väärin. Eli tässä mielessä homoseksuaalisella ja heteroseksuaalisella toiminnalla ei ole eroa. Kun ennen kristinopissa määriteltiin Raamattu uskon ja elämän ylimmäksi ohjeeksi, niin kuin Räsänenkin näyttää kristinoppia siteeraavan, on nykyään jätetty sana elämän pois. Raamattu on vain rakkauden kaksoiskäskyn valossa elämän oppikirja. Opin kohdallakin ongelmana on se, että juuri Raamattu on pohjana useiden eri kirkkokuntien opinkäsityksiin. Pelkkä Raamattu ei siis auta oikeaan oppiin; tarvitaan tulkinta.

Räsäsen ja hänen kannattajiensa mielestä homot ovat tasa-arvoisia heterojen kanssa. He eivät tee syntiä, jos pidättäytyvät seksuaalisista teoista. Taipumus ei siis ole vielä syntiä, vaan teko. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä. Kun kyseessä on kuitenkin rakkauden teko, on sitä vaikea ymmärtää synniksi. Eikö pitäsi sanoa kuin kirkkoisä Augustinus: Rakasta ja tee niin kuin tahdot?

Räsänen pitää homoseksuaalisia tekoja syntinä ja häpeänä. Tässä kohtaa olisi oltava tarkkana, etteivät puurot ja vellit mene sekaisin. Synti on tekoihin liittyvä ja häpeä olemukseen liityvä asia. Synti on se, johon pitää ja voi tarjota anteeksiantamuksen ”lääkettä”. Häpeään ei auta anteeksiannon julistus. Silloinhan ihmisen pitäisi kieltää itsensä, tuomita oma olemuksensa, joka on vääränlainen. Häpeää lisää vaatimus tunnustaa luodun olemuksensa synnilliseksi. Vapauttava julistus sen sijaan sisältyy lauseeseen: Olet hyväksytty omana itsenäsi.

Syyttäjä on ilmoittanut valittavansa hovioikeuteen, joten tämä prosessi tulee jatkumaan oikeuslaitoksessa. Kirkossa toivoisin kunnioittavaa keskustelua siitä, kuinka Raamattua tulee ymmärtää.



 Etusivu    Kirja-arvioinnit