Musiikilla höystettyä symbolien tutkintaa

Risto Nordell: Riston Valinta. Parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle. Kirjapaja 2018. 205 s.

Yle 1:n Riston Valinta on myös yksi minun lempiohjelmiani. Risto Nordell kehuu toimittamaansa musiikkiohjelmaa parhaaksi mahdolliseksi musiikiksi. Sopii tosiaan minunkin makuuni, vaikka musiikki on makuasia. Tunnustan tässä, että kuunnellessani musiikkia minä usein luen tai puuhaan jotain muuta. Niinpä juontojen kuuntelu jää vähälle. Se on vahinko, sillä Riston Valinnassa juonnot kertoilevat hauskasti sekä esiteltävästä musiikista että Riston omista kokemuksista, olivatpa ne purjehdusta, kalareissuja tai nuoruuden muistoja. Kirjaa lukiessa ei voi enää puuhata muuta kuin lukea. Purjehduksesta minulla ei ole paljon kokemusta, jos ollenkaan. Kalastuksen olen jättänyt sen helpon kalansaaliin noutamiseksi, minkä marketista saa. Joskus lapsuudessa tuli kyllä kalastettuakin, joten ei se ihan outo asia ole. Kalaruokien teossa häviän Ristolle, joka näyttää taitavan erikoisreseptitkin, ilmi selvästi omasta päästä ja kokemuksesta keksityt ja hyviksi havaitut.

Varsinainen pihvi tässä kirjassa on kuitenkin musiikki. Risto ei kaihda tunnustaa tulleensa musiikkiuskovaiseksi. Hän on siihen ihan hurahtanut. Se alkoi jo koulupoikana, jolloin hän opiskeli Salon Musiikkiopistossa, samassa paikassa, jossa hänen kertomansa mukaan aloitteli laulamista hennolla äänellä myös eräs 15-vuotias tyttö Perniöstä, nimeltään Karita Mattila. Musiikkiopiston johtajana oli minulle hyvin tuttu Jorma Kontunen, nuoruuden ystäväni, jonka vinttihuoneessa kuuntelimme haltioituneina Bachin Matteuspassion levyä. Risto päätyi ammattimuusikoksi, mikä tarkoitti opiskelua Sibelius Akatemiassa ja valmistumista musiikin maisteriksi. Laulu ja soitto sai kuitenkin jäädä toiselle sijalle, kun hänelle avautui tie musiikkitoimittajaksi. Kirja esittelee 48 musiikkiteosta, yleensä yhden teoksen per säveltäjä. Jottei kuitenkaan jäisi epäselväksi, kuka on säveltäjien 'kunkku', niin J.S. Bachin teoksia on esitelty 3 kappaletta ja G.F. Händelin teoksia kaksi kappaletta. Tästä voinee vetää sen johtopäätöksen, että liikutaan paljon barokin aikakaudessa. Kaikki esitellyt musiikkiteokset ovat ainutlaatuisia merkkiteoksia, useimmat myös hyvin tunnettuja. Säveltäjien elämänvaiheet eivät kuitenkaan ole kovin tunnettuja. Risto kertoo niistä hauskoja kuin myös dramaattisia tai peräti traagisia tarinoita. Hänen mukaansa uuden ajan muusikot olivat paremmassa asemassa kuin kuvataiteilijat. Muusikoilla oli paremmat mesenaatit. Ehkä tämä jossain historian vaiheessa on pitänyt paikkansa. Nykyään on Riston mukaan niin, että uusiin kirkkoihin otetaan paljon kuvataidetta, mutta muusikkoja haastetaan paljon vähemmän tuottamaan uutta musiikkia. Mene ja tiedä. Mitä kirkon työllistämisvaikutukseen tulee, niin kirkko on nostanut nimenomaan musiikin aika korkealle, kun jokaisessa seurakunnassa on kanttorin virka tai jopa useampia kanttoreita. Eiköhän Suomen kirkossa musiikki ole aika korkealle arvostettua? Nykyään keskustelua herättävä aihe on lähinnä se, onko kirkollinen musiikki liikaa yhteen musiikkigenreen painottuvaa?

Jokaiseen kuukausittaiseen lukuun on neljän viiden muusikon lisäksi esitelty yksi taideteos, esittelijänä etevä esteetikko, Liisa Väisänen, joka on toiminut oppaana Italiassa, tällä hetkellä luultavasti Espanjassa. Taideteokset ovat siis pääasiassa Uffizin galleriasta Firenzestä tai Sevillan taidemuseosta, pari teosta myös Lissabonin taidemuseosta. Taide-esittelyt ovat vähintään yhtä erinomaisia kuin musiikkiesittelyt. Minä en näe maalauksessa muuta kuin sen keskeisen aiheen. Yksityiskohtaisella tarkastelulla voisin ehkä huomata myös erilaisia esineitä ja erityisesti musiikki-instrumentteja, maallisia ja taivaallisia.Otapa selvää, mitkä instrumentit ovat taivaallisia. Niiden symboliikkaa on tarpeen avata.  Epäilen, että suuri osa taidemuseoiden kävijöistä kävelee taideteosten ohi samalla turistin otteella kuin kadullakin, ettei ohi kuljettuaan tiedä, mitä tuli nähdyksi. Tähän tarvitaan taideteoksen symboliikan avaamista. Sen tekee salattujen symbolien selittäjä, Liisa Väisänen. Yksi selitetyistä maalauksista on Paolo Veronesen Kaanan häät. Käydessäni Louvressa pääkohteeni oli Leonardo da Vincin Mona Lisa. Huone oli täynnä väkeä kaikki tuijottivat pikkuruista (77 x 53 cm) taulua, joka on yksi maailman tunnetuimpia maalauksia. Kääntäessäni katseeni vastakkaiselle seinälle silmieni eteen avautuu jättikokoinen, koko seinän kokoinen maalaus, Veronesen Kaanan häät. Kukaan ei ole kiinnostunut katsomaan sitä. Minun mielenkiintoni kohdistui heti siihen: Mikäs ihme tämä on? Luettuani Liisa Väisäsen selostuksen tunnen viisastuneeni.

Palatakseni kirjan kirjoittajaan on pakko mainita, että kirjoittaja ei ole saanut vain musiikillista herätystä. Hän on saanut myös ortodoksisen herätyksen. Tämä tapahtui kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen Risto Nordell on sisäistänyt tarkkaan ortodoksisen uskon, joka on hänelle merkinnyt hengellisen kodin löytämistä. Hän haluaa kuitenkin ottaa mallia Vanhan testamentin eksegetiikan professori Seppo A. Teinosesta, joka käännyttyään katoliseen uskoon on kieltäytynyt moittimasta äitikirkkoansa, luterilaista kirkkoa. Molemmat henkilöt osoittautuvat samanaikaisesti oman kirkkonsa uskoon tunnustautuviksi, mutta samalla avariksi ekumeenikoiksi, joiden sydäntä lämmittää kristittyjen pyrkimys löytää keskinäinen yhteys. Ehkä kirjan lukijan on myös hyvä avartua kuulemaan ja ymmärtämään, millaisena kristillinen usko näyttäytyy ortodoksille ja roomalaiskatoliselle. Meidän juuremme ovat katolisessa kirkossa. Kirkkomusiikkimme perustuu sekä roomalaiskatolisiin että luterilaisiin juuriin. Joka tämän kirjan lukee, saa aika vahvan panoksen kristillistä kasvatusta. Vanhat musiikkiteokset ilmentävät syvintä ja keskeisintä kristillistä uskoa. Tällaisia ovat mm. suuret messuteokset ja requiemit. Valitettavasti messut esitetään nykyään ainakin kotimaassamme pelkkinä sävelteoksina eikä niitä toteuteta messuina, mikä kaikkein parhaiten auttaisi ymmärtämään teosten luonteen soivana jumalanpalveluksena. Ortodoksisen kirkon liturgia puolestaan muistuttaa laulettua draamaa. Kun Riston musiikkiohjelmat on tarkoitettu uskonnosta riisutuiksi kulttuuriohjelmiksi, niin rajan rikkomista on vaikea välttää. Uskonnon riisuminen musiikista on yhtä vaikeaa kuin eteläeurooppalaisen kulttuurimiljöön riisuminen katolilaisuudesta. Onneksi Risto ei yritä tällaista taikatemppua tehdä. Hän päinvastoin näkee musiikkiteoksien ytimeksi sen hengellisen sanoman tuomatta asiaa kuitenkaan mitenkään ärsyttävällä tavalla esille. Hän osaa myös viljellä huumoria, joka pehmentänee kriitikoiden ärsytyskynnystä.

Hyvin toimitettuun tietokirjaan kuuluvat myös tietolaatikot. Kun koko teos on yhtä tietolaatikkoa, niin voisihan sekin riittää. Pienet ylimääräiset tietopaketit esimerkiksi kirkkovuoteen liittyen eivät silti tee pahaa eikä selvennys musiikkitermeihin (Mikä basso continuo?) ja pyhimyksiin (ortodoksisessa terminologiassa pyhiin) Pyhä Laurentius, Pyhä Mikael ja Pyhä Birgitta.

Etusivu    Kirja-arvioinnit