Marianpäivä, 2. vsk (pöytälaatikkosaarna) 22.3.2026

Luuk. 1:39–45 (UT2020)

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”

Päivän evankeliumi kertoo kahden naisen kohtaamisesta.

Naisilla on tarvetta keskinäiseen kohtaamiseen. Naisten kohtaaminen liittyy usein perheen tapahtumiin.Tässä nimenomaisessa kohtaamisessa on kysymyksessä lapsen odottaminen. Se ei olekaan mikään vähäpätöinen juttu. Se on elämää mullistava asia. Koko elämä muuttuu naiselle lapsen synnyttämisen myötä. Evankeliumin kahta naista yhdistää lapsen odotus, mutta toiselle äidille tämä odotus on varhainen teiniraskaus. Äiti on vasta tullut sukukypsäksi eikä ole mitenkään henkisesti valmistautunut äitiyteen. Toinen äiti taas on jo vanhus, hedelmällisyysiän ohittanut nainen, joka on jo valmistautunut ajatukseen, ettei hän enää voi tulla raskaaksi. Molemmissa tapauksissa on siis kysymys yllätysraskaudesta, toiselle liian varhaisena yllättävä ja toiselle jo toivonsa menettäneelle iloinen yllätys. Siinäpä riittää kahdelle äidille keskustelun aihetta. Naiset antavat toisilleen vertaistukea. He jakavat keskenään raskauden aikaisia kokemuksia ja myös edessä olevan synntyksen pelkoa. Naisten sanoista nousee esiin vahva turvautuminen Jumalaan. Lapsen syntyminen on heille molemmille ihmeellinen Jumalan teko. He uskovat, että Jumala tekee heissä ihmeen, joka tulee esille heidän lapsistaan. He kokevat pyhää iloa ja uskovat, että Jumalan lupaukset toteutuvat heidän kauttaan. Heidän uskonsa saa vahvistusta toisen kokemuksesta. Uskon, että kokemuksen jakaminen vahvistaa heidän keskinäistä yhteyttään ja uskoaan Jumalaan.

Kristillisen kirkon historiassa Elisabetin ja Marian tapaamisella on suuri merkitys. Suomen kirkossa tämä tapaaminen, jota kutsutaan latinankielisellä termillä visitatio, on sisällytetty kerran vuodessa vietettävään Marianpäivään niin, että toisen ja kolmannen vuosikerran evankeliumin mukaan Marianpäivän sisältönä on Marian vierailu sukulaisensa Elisabetin luona. Keskiajan katolisessa kirkossa vietettiin useita Marianpäiviä, joista tämä visitatiokin oli erillinen juhlansa aina vuoteen 1772 asti, jolloin se rationalismin ja hyödyn aikakaudella pyyhkäistiin pois yhteiskunnallisesta kalenterista. Siitä käytettiin suomenkielistä nimeä Marian käyntipäivä, mikä, kuten sanottu, on latinaksi visitatio. Käyntipäivän nimeksi sopisi paremmin suomeksi vierailu. Jäänteenä tästä entisestä käyntipäivästä on samaan ajankohtaan sisältyvät Marian ja Maijan ja muiden saman nimen johdannaisten mukaan vietettävä nimipäivä, joka on edelleen kalenterissa. Tämä nimi on säilyttänyt vahvan aseman näihin päiviin asti.

Katolisessa kulttuurissa visitaatiolla on huomattavasti suurempi merkitys kuin meillä evankelisluterilaisessa kirkossamme. Satuinpa kerran vierailemaan Nizzassa kirkossa, joka oli nimeltään Visitaation kappeli.

Visitaation kappeli Nizzassa

Alttaritauluna oli luonnollisesti Marian ja Elisabetin kohtaamista esittävä maalaus. Yllättävää maalauksessa oli se, että siinä lapset olivat jo syntyneet. Se ei ollutkaan pekästään äitien kohtaaminen, vaan siinä ennakoivasti esitettiin jo heiveröisen kävelytaidon saavuttanut Johannes Kastaja äitinsä edessä ja sylivauva Jeesus, joka on luultavasti pappi Sakariaan sylissä. Johanneksen ja Jeesuksen ikäeroksihan on ymmärretty puoli vuotta.

Unkarilaisesta nettigalleriasta hain hakusanalla visitation tätä Marian ja Elisabetin kohtaamista esittäviä maalauksia. Niitä oli melkein sata kappaletta. Se todistaa, että kirkon historiassa tälle tapaamiselle on annettu suuri merkitys. Kaikki johtuu tietysti siitä, että katolisessa kirkossa neitsyt Marialla on paljon suurempi merkitys kuin reformaation aikana syntyneissä kirkoissa. Ortodoksisessa kirkossa Mariaa kutsutaan kunnianimellä Jumalansynnyttäjä, joka vastaavasti kuin roomalaiskatolisessa kirkossa nostaa Marian uskonharjoituksen keskiöön.

Mitähän meille nyt jää tästä visitaatiosta käsiin? Ehkä pitää sanoa se, että tässä kohtaavat vanha ja uusi liitto. Elisabet, joka yli-ikäisenä tuli äidiksi, edustaa vanhan liiton hurskautta: ehdotonta luottamusta Jumalan lupauksiin, toivoa toivottomassakin tilanteessa. Maria, meidän Herramme äiti, aloittaa uuden liiton hurskauden, joka on uskoa Jumalan uuteen, käsittämättömään tekoon Jeesuksessa Kristuksessa. Äitien kaunis kohtaaminen korostaa vanhan ja uuden liiton yhteenkuuluvuutta. Liittojen välillä on myös eroa. Vanha testamentti ei vielä sano sitä, mikä on Uuden testamentin ydinsanoma. Elisabetin nöyrät sanat nuorelle sukulaiselleen kuvastavat tätä eroa: ”Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!” Toisaalta vanha ja uusi liitto kuuluvat yhteen. Uusi testamentti edellyttää kaikessa Vanhan testamentin. Evankelista Luukas käyttää evankeliumissaan ja myös kirjoittamassaan Apostolien teoissa käsitteitä lupaus ja täyttymys. Vanha liitto oli lupausten liitto. Vanhan liiton ihmisten oli rakennettava elämänsä Jumalan antamien lupausten varaan. Heidän hurskautensa oli sen vuoksi toivoa, kurottautumista uutta ja tulevaa kohti. Uusi liitto on vanhan täyttymys. ”Se sana on täyttyvä, mikä on tullut Herralta.” Uuden liiton hurskaus on Marian hurskautta, uskoa siihen Jumalan tekoon, joka on jo tapahtunut.

Marian päivän sanoma on näin ollen Elisabetin sanoissa Mariasta: ”Autuas se, joka uskoi.” Sanat ovat Luukkaan evankeliumissa varhaisin, ensimmäinen autuaaksijulistus. Johanneksen evankeliumissa on viimeinen autuaaksijulistus: ”Autuaita ovat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat” (Joh. 20:29). Kaikki eivät usko. Ensimmäinen, joka, uskoi, oli Maria. Usko ei ole koskaan itsestäänselvyys. Uskohan ei voi olla järjen päätelmä ollakseen uskoa. Usko on Pyhän Hengen lahja ja samalla vastaus Jumalan tekoon, evankeliumiin Jeesuksesta. Autuus ei tässä tarkoita ulkoista onnea tai vaivattomuutta, vaan luottamusta siihen, että Jumala pitää sanansa, vaikka olosuhteet näyttäisivät mahdottomilta.

Marianpäivä merkitsee meille tänään Jumalan ihmetekojen muistelemista, mikä rohkaisee meitäkin turvautumaan häneen. Elisabetin pojasta tuli merkittävä parannussaarnaaja, Vanhan testamentin profettoihin verrattava julistaja, joka uskalsi uhmata kuningasta ja nuhdella häntä paheellisesta elämästään. Seurauksena oli marttyyrius. Johannes Kastaja ilmoitti todistavansa jälkeensä tulevasta, että tämä on maailman Vapahtaja. Johanneksen evankeliumin mukaan Johannes Kastaja sanoi Jeesukseen viitaten: ”Katso, Jumalan Karitsa!” Kun tuo Karitsa -attribuutti voi jäädä monelle kuulijalle epäselväksi, kirkkomme liturgia sanoo sen lisäselityksellä varustaen: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.” Johannes osoitti Jeesusta. Hän oli totuudellinen ja vaatimaton. Hän sanoi Jeesuksesta: ”Hänen tulee kasvaa, minun vähetä.” Sitä ei voi selvemmin sanoa. Johanneksen äiti puhkesi ylistyslauluun, jossa hän ilmaisi uskonsa siihen, että Maria kantaa kohdussaan Maailman Vapahtajaa. Johannes Kastaja julisti Jeesusta maailman Vapahtajaksi. Äiti ja poika olivat samalla asialla. Näiden todistusten perusteella meillä on syytä uskoa Jeesukseen. Jeesus oli Jumalan rakkauden ilmoittaja. Jumalan rakkaus tuli esille hänen kauttaan, kun hän puolusti heikkoja syrjittyjä, paransi sairaita ja kertoi Jumalasta, joka rakastaa sitäkin, joka vähiten sitä ansaitsee. Jeesuksenkin kohtalona oli marttyyrikuolema, vaikka siitä ei käytetä sellaista nimeä, sillä hänen kuolemansa oli Vanhassa testamentissa ennustettu Jumalan kärsivän palvelijan kohtalo. Kuolemallaan Jeesus sovitti maailman ja lunasti ihmiskunnan synnin vallasta. Eikä Jeesus jäänyt hautaan, sillä Jumala herätti hänet kuolleista. Lopulta Marianpäivä ei olekaan Marian, vaan Kristuksen päivä. Maria oli synnyttävä maailman Vapahtajan.