11. sunnuntai helluntaista 5.8.2018
(pöytälaatikkosaarna)
Matt. 11: 20-24
Jeesus
alkoi soimata niitä kaupunkeja, joissa hän oli useimmat voimatekonsa tehnyt,
siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta:
”Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt
voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo
aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. Minä sanon teille:
Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te.
Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut
syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi
tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman
maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.”
Kuulen Jeesuksen sanoissa saman tunteen, jonka voin
kuvitella olevan tuhlaajapojan isällä. Poika lähtee omilla teilleen ylpeänä ja
itsevarmana uskoen, että isän antamilla perintörahoilla hän voi elää mukavaa ja
vapaata elämää. Voi ottaa niin sanotusti ilon irti elämästä. Kotona ei kehtaa
tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Poika ei tajua, että maailman
houkutukset tuottavat vain hetkisen kestävää iloa. Pidemmällä aikavälillä ne
jättävät mielen tyhjäksi. Rahalla voi saada ystäviä, mutta kun rahat loppuvat,
katoavat ns. ystävät. Isä tietää, että rahat loppuvat nopeasti, jos niitä ei
osaa käyttää viisaasti. Isä tietää, että
pojalle voi käydä huonosti. Isä tietää, että poikaa uhkaa kaiken menettäminen,
köyhyys, nälkä ja häpeä. Siksi isä on murheellinen. Miksei hän sitten kiellä
poikaa lähtemästä kotoa tai kieltäydy jakamasta perintöä ennakkona? Hän rakastaa
poikaa ja toivoo, että poika olisi vapaasta tahdosta ja kiintymyksestä isänsä
luona, ei vapauden menettäneenä orjana. Niin minä sen ymmärrän. Isä tahtoo, että
poika ymmärtäisi omistavansa rakastavan isän, jonka luota ei ole mitään järkeä
lähteä pois.
Meidän suomalaisessa kontekstissamme se taitaa useimmiten
olla äiti, joka suree lapsensa kohtaloa. Monessa perheessä on musta lammas,
poika tai tyttö, joka jättää oman kodin ovet paukkuen taakseen. Äidin sydän
särkyy. Äiti ei voi enää muuta kuin rukoilla, että lapsi varjeltuisi pahoilta
töppäyksiltä ja suistumiselta onnettomuuteen.
Tällainen suru on Jeesuksella ajatellessaan rakasta kotiseutuaan, jonka hyväksi
hän on antanut koko elämänsä. Evankelista Matteus kuvaa Jeesuksen
toimintaa: (4: 23-24)
Jeesus kulki sitten joka puolella Galileaa. Hän opetti seudun synagogissa,
julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja
vaivat. Hänen maineensa levisi sieltä koko Syyriaan. Hänen luokseen tuotiin
kaikki erilaisista taudeista kärsivät ihmiset -- niin pahojen henkien vaivaamat
kuin kuunvaihetautiset ja halvaantuneetkin -- ja hän paransi heidät. Hänen
perässään kulki suuri joukko ihmisiä. Heitä oli lähtenyt Galileasta ja
Dekapoliin alueelta, Jerusalemista ja Juudeasta sekä Jordanin toiselta puolen.
Oliko kuitenkin kaiken vaivannäön loppusaldo se, että kun
ihmiset olivat tulleet autetuiksi, he unohtivat Vapahtajansa? ”Mauri oli tehnyt
tehtävänsä - Mauri sai mennä.” Sen tähden Jeesus oli surullinen. Hän ei ollut
äkäinen, ei suuttunut eikä vihainen. Hän oli surullinen niin kuin isä tai äiti,
jonka lapsi on jättänyt vanhempiensa kodin kuitattuaan ensin ennakkoperinnön.
Jeesus toivoi, että evankeliumi olisi saanut hänen kotiseutunsa asukkaissa
aikaan muutoksen. He olisivat hylänneet entisen elämänsä ja alkaneet elää
elämäänsä uskoen Jumalaan ja rakastaen lähimmäisiään. Mutta ihmisissä ei
tapahtunut mitään mielenmuutosta. Elämä jatkui vain entisellään. Jos ei
Jeesuksessa voi nähdä mitään ihmeellistä senkään jälkeen kun on saanut avun
vaivaansa niin silloin on jotain vialla. Jeesuksen parannustyön pitäisi
liikuttaa hänen kohtaamansa ihmisen sydäntä. Kuulostaa siltä kuin Jeesus
tuomitsisi heidät. Minä luen sen niin, että Jeesus suree ihmisten
kovasydämisyyttä, jolla he vetävät itse itselleen tuomion.
Jeesus vertaa kotiseutunsa kaupunkeja – kyliähän ne
oikeastaan olivat – kaupunkeihin, jotka entisaikaan tuhoutuivat paheellisen
elämänsä takia. Tavallisesti on
ymmärretty niin, että Sodoman synti oli perverssi seksuaalinen käyttäytyminen.
Jopa sana sodomismi on tullut
merkitsemään tällaista seksuaalista holtittomuutta. Nykyään on hyvin vahvasti
perusteltu se näkemys, ettei Sodoman synti ollut homoseksuaalisuus, vaan
vieraanvaraisuuden puute. Sodomalaiset kohtelivat nurjasti ja väkivaltaisesti
kaupunkiin saapuneita vieraita kohtaan. Kaupungin asukkaat eivät sietäneet
muukalaisia eikä vierasta etnistä ryhmää edustavia vierailijoita, vaan
häpäisivät heidät samalla tavalla kuin sodissa usein häpäistään vihollisia,
tekemällä seksuaalista väkivaltaa. Vieraanvaraisuus on Raamatussa arvostettu
hyve. Se perustuu merkittävään tapahtumaan, jonka koki kantaisä Abraham. Hänen
luokseen tuli muukalaisia. Hän majoitti heidät ja kestitsi. Vieraat eivät
kuitenkaan osoittautuneet ihan tavallisiksi muukalaisiksi. He osoittautuivat
Jumalan enkeleiksi, jotka välittivät sanomaa Jumalasta. Kristillisessä
raamatuntulkinnassa on päädytty siihen, että Abrahamille ilmestyneet kolme
enkeliä olivat ilmaus kolmiyhteisen Jumalan vierailusta Abrahamin luona.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja viittaa tähän tapaukseen kehottaessaan kirjeensä
vastaanottajia: ”Älkää unohtako
vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi
enkeleitä” (Hep. 13:2). Abrahamin tarina jatkuu niin, että kolme vierasta
poistuivat Abrahamin luota. He ilmoittivat menevänsä katsomaan, pitääkö
paikkansa tieto, että Sodoma ja Gomorra ovat pahuudessaan maineensa veroisia.
Abrahamin veljenpoika Loot otti vieraat vastaan Sodomassa. Hän kestisi
heitä ihan samalla tavoin kuin Abraham, mutta Sodoman kaupungin ”skinit”,
vieraskammoiset, väkivaltaiset ja vihaiset miehet tulivat Lootin luo ja tekivät
väkivaltaa näille miehille. Abraham puolestaan rukoili Sodoman puolesta
kuultuaan, että Sodomaa kohtaa Jumalan tuomio, mikäli asukkaiden pahuus
osoittautuu todeksi.
Vieraanvaraisuus on niin tärkeä raamatullinen hyve, että
Jeesus mainitsee sen viimeisen tuomion kuvapuheessaan, jossa hän luettelee
tuomion perusteita. Kuusi hyvin arkipäiväistä tekoa ovat tuomion perusteina.
Usko Jumalaan ei edellytä mitään ihmetekoja eikä korkealentoisia hyveitä, vaan
hyväsydämistä humanitaarista toimintaa: nälkäisten ruokkimista, alastomien
vaatettamista, sairaiden ja vankien muistamista sekä kodittomien auttamista.
Kodittomien auttamista: heistä oli pidettävä huolta, kestittävä ja annettava
heille katto pään päälle. Jeesus sanoi: ”Minkä
te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet
minulle.” Joka pitää huolta hätää kärsivistä tuntemattomista lähimmäisistä,
hän pitää huolta Jeesuksesta. Jumala ei tarvitse meidän huolenpitoamme.
Osoitamme rakkautta Jumalaa kohtaan auttamalla hätää kärsiviä lähimmäisiä.
Sodomassa ei autettu. Siellä kohdeltiin muukalaisia vihamielisesti.
Tietämättään he pahoinpitelivät Jumalan enkeleitä. Mutta se ei ole mikään
puolustus, että jos he olisivat tienneet muukalaisten olevan Jumalan enkeleitä
eikä vierasheimoisia muukalaisia, niin he eivät tietenkään olisi harjoittaneet
väkivaltaa heitä kohtaan.
Jokainen voi ymmärtää, että otan tämän asian esille aikamme
keskeisen ongelman, turvapaikkapolitiikan takia.
Pakolaisille ja turvapaikanhakijoille pitää osoittaa rakkautta ja
myötätuntoa. Joka ottaa vastaan yhden hädässä olevan vähäisen veljen, hän ottaa
vastaan itse Kristuksen. Se ei ole Jumalan tahto, että yksikään hukkuu
Välimereen, etsiipä sitten turvapaikka tai parempaa elintasoa.
Mutta mikä voi olla vielä suurempi synti kuin vieraanvaraisuuden laiminlyöminen? Mainituista Galilean kaupungeista tiedämme Kapernaumin olleen Jeesukselle tuttu, koska hän asui siellä. Hän asui Pietarin kotona. Beetsaida on tuttu siitä, että liki puolet hänen opetuslapsistaan oli sieltä kotoisin. Korasin oli 5km päässä Kapernaumista, mutta evankeliumit eivät kerro Jeesuksen käyneen siellä. Miksi Korasinkin saa moitteita, jos Jeesus ei ole edes käynyt siellä? Tässä tulemme siihen, että evankeliumit ovat vain fragmentteja Jeesuksen toiminnasta. Kaiken kattavaa, edes 500-sivuista elämäkertaa Jeesuksesta ei ole kirjoitettu.
Mitä pahaa Galilean kaupungit ovat tehneet?
Ymmärrän niin, että he ovat hyljänneet enkeleitäkin suuremman vieraan. He ovat
hyljänneet Jumalan Pojan. He ovat kääntäneet hänelle selkänsä. He olivat olleet
muihin verrattuna siinä etuoikeutetussa asemassa, että Jumalan lähettämä
Vapahtaja oli ja eli heidän keskuudessaan. Eikä se voi olla peruste selän
kääntämiseksi hänelle, että hän liikkuu heidän keskuudessaan
incognito (tuntemattomana). Joka
tietää enemmän kuin toiset ja joka saa nauttia hyvyyttä enemmän kuin toiset, on
suuremmassa vastuussa kuin tietämätön. Galilean kaupunkien olisi pitänyt liittyä
Jeesus-liikkeeseen sydämestään, ottaa vastaan Jumalan valtakunta ja levittää
sitä myös alueensa ulkopuolelle, mutta he paaduttivat mielensä. He elivät vain
itselleen. Tämän pyhäpäivän
otsikkona kirkkokäsikirjassa on
etsikkoaikoja. Etsimiseen
viittaava sanajuuri ei ihan suoraan johda siihen, mitä päivän kuvauksessa
sanotaan:
Jumalan kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja
ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Etiopian
kielessä, amharassa etsikkoaikaa vastaa sana
gubinjit – vierailu. Etiopiassa
oivalsin kielen myötä etsikkoajan merkityksen: etsikkoaika on sitä, että on
kokenut Jumalan kohtaamisen. Jumala on vieraillut luonani. Kun Jumala on käynyt
luonani, silloin pitää jotain muuttua. Jumalan kohtaamisen pitää aiheuttaa
muutos ihmisessä. Silloin pitää oivaltaa jotain uutta. Jumala ei aina käy
luonani. Jos suljen sydämeni Jumalalta, silloin hän ei saa minussa sijaa. Kun
Jeesus opetti ja ja paransi Galileassa, se oli Jumalan vierailu sillä seudulla.
Silloin piti tapahtua kääntymys ihmisten mielissä. Vaan ei tainnut käydä. Elämä
jatkui vain entisellään. Jeesuksella ei ollut pysyvää sijaa ihmisten mielissä.
Siksi Galilean kaupungeille oli käyvä tuho niin kuin Sodomalle ja Gomorralle.
Libanonin rannikon kaupungit, Tyyro ja Siidonkin olisivat tehneet parannuksen,
jos ne olisivat kokeneet samaa kuin Galilea, näin uskoo Jeesus. Mutta miksi
Galilean kaupungit saavat ankaran tuomion, vaikkei siellä tehty Jeesukselle
mitään pahaa? Ei häntä siellä syytetty eikä tuomittu ristinkuolemaan. Sehän
tapahtui Jerusalemissa. Galilean synti oli välinpitämättömyys. Kansalle
julistettu sana valui kuin vesi hanhen selästä jälkiä jättämättä. Sana kaikui
kuuroille korville. Tai ehkä se kuultiin, mutta sitä ei noudatettu. Ei toimittu
sen mukaan. Sanan julistus vaatii sitä, että sen mukaan toimitaan. Syntiä ei ole
vain paha teko; syntiä on myös hyvän ja oikean tekemättä jättäminen.
Päivän evankeliumi on kehotuspuhetta, jossa meitä muistutetaan siitä, että peli
ei ole vielä menetetty. Meillä on vielä mahdollisuus parannuksen tekoon. Meille
ei ole julistettu tuomiota. Mutta on siitä sentään varoitettu.
Meillä on vielä mahdollisuus sekä kuulla
sanaa että noudattaa sitä. Me voimme avata sydämemme Jeesukselle ja pyytää
häneltä voimia toimia sen mukaan kuin hän haluaa meitä ohjata. Evankeliumi on
siinä, että Jeesus on vierailulla meidän luonamme. Tämä päivä on meille
pelastuksen päivä, kun otamme Jeesuksen ja hänen sanomansa vastaan avoimin
sydämin.