15. sunnuntai helluntaista, pöytälaatikkosaarna 1.9.2024
Matt. 11:25-30 (UT 2020)Jeesuksen luona saa levätä
Sitten Jeesus sanoi: »Ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, koska kätkit nämä asiat viisailta ja järkeviltä ja paljastit ne lapsenmielisille. Kyllä, niin sinä halusit sen olevan, Isä.
Isäni on antanut kaiken minun haltuuni. Vain isä tuntee poikansa. Isää taas eivät tunne muut kuin poika ja ne, joille poika hänestä kertoo.
Tulkaa minun luokseni kaikki te, jotka olette uupuneet taakkanne alle. Minä annan teidän levähtää. Ottakaa minun taakkani hartioillenne ja katsokaa minusta mallia. Minä olen maltillinen ja sydämeltäni vaatimaton. Kun otatte minusta mallia, löydätte levon ja rauhan. Minun taakkani on kevyt ja hartioille sopiva.»
Isäni sukupolven aikana elämän tarkoitus oli työ. Leikki oli suotavaa vain lapsille, mutta heillekin opetettiin pienestä pitäen työntekoa. Sitä kuvastanee myös sanonta Illan virkku, aamun torkku, se tapa talon hävittää. Suomalaiseen elämänmenoon on kuulunut kova työnteko. Varsinkaan aamulla ei pitänyt kuhnailla. Siinä oli paljon viisautta. Ehkä minäkin olen sen opin omaksunut tai sitten olen vain luonnostani aamun virkku. Mutta olen myös oppinut ymmärtämään, että joskus työhulluus voi saada yliotteen. Sitä kutsutaan työnarkomaniaksi. Elämästä katoaa ilo, kun työ saa yliotteen. Entisaikaan sentään työtä piti tehdä välttämättömän toimeentulon hankkimiseksi, nykyään työtä tehdään ylen määrin ylimääräisten ansioiden saamiseksi. Liian kova työnteko ei välttämättä ole kovin tehokasta. Sopiva työn ja levon rytmittely on terveellisin ja tuottavin elintapa. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan luennoida työnteosta, vaan johdattaa päivän evankeliumiin, joka viestittää vähän samaa asiaa kuin jo Raamatun alkulehdillä oleva kertomus maailman luomisesta, jolloin Jumala lepäsi viimeisenä luomispäivänään. Se oli ihmisen luomispäivä, joten ihminen sai aloittaa elämänsä levosta, sitten vasta seurasi työpäivien vuoro. Tästä syntyi juutalaisuuteen seitsenpäiväinen viikkorytmi, joka on periytynyt myös meille kristityille. Länsimaiseen lainsäädäntöön on myös periytynyt sama työn ja levon vuorottelu. On jopa tullut työaikalainsäädäntö. Ehkä tätä kehitystä ei ole vienyt eteenpäin uskonto niin paljon kuin työväenliike. Molemmissa on kuitenkin sama henki: aikansa on työlle kuin myös levolle.
Päivän evankeliumissa Jeesus kutsui lepäämään: Tulkaa minun luokseni kaikki te, jotka olette uupuneet taakkanne alle. Minä annan teidän levähtää. Antiikin maailmassa, siis Jeesuksen ajan maailmassa, ihmiset jakautuivat kahteen joukkoon suhteessa työhön: Orjat tekivät työn, isännät miettivät, mitä he keksisivät tehdäkseen kaikella vapaa-ajallaan. Toisaalta itämailla olivat useimpien ihmisten elämäntarpeet niin vähäisiä, että köyhätkin saattoivat laiskotella päiväkausia tai elättää itseään kerjuulla. Vapaat ja varakkaat käyttivät runsaan aikansa politiikkaan ja huvitteluun, mutta myös tieteiden ja taiteiden harrastamiseen. Näin syntyi antiikin Kreikassa koulu (skolee), mikä sana suomeksi käännettynä tarkoittaa joutilaisuutta. Niinhän Suomessakin 1800-luvun lopulla ymmärrettiin koulunkäynti, että se on pelkkää ajanhukkaa, joutenoloa. Sen takia maalaisisännät eivät olleet kovin halukkaita lähettämään lapsiaan kouluun. Heitä olisi tarvittu kotona työnteossa. Lapsia haluttiin paljon, koska he olivat työvoimaa kotiviljelyksille.
Jeesus oli ammatiltaan duunari, käsityöläinen ja rakentaja. Hän kutsui seuraajikseen työläisiä, oppimatonta ja ankaraa työtä tekevää köyhää kansaa. Suuri osa Jeesuksen oppilaista oli kalastajia, siis yötyötä ja pyhätyötäkin tekeviä ja sen tähden halveksittuja kolmannen käskyn rikkojia. Jeesuksen esimerkki johti siihen, että kristillisten seurakuntien jäsenet olivat köyhiä ja oppimattomia. Kerrotaan, että Rooman seurakunnan diakoni Laurentius sai määräyksen viedä Rooman seurakunnan omaisuuden keisarille. Hän jakoi varat kuitenkin köyhille ja vei heidät keisarin eteen sanoen, että he ovat kirkon oikea aarre. Jeesus kutsuu köyhiä seuraajien lapsenmielisiksi. Se tarkoittaa juuri sitä, että he olivat koulua käymättömiä. Oppimattomuus ei estä sitä, etteivätkö he olisi sopivia Jumalan käyttöön. Tässä on sama ajatus kuin Paavalilla, kun hän kirjoitti korinttilaisille: Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin (1. Kor. 1:26-27).
Millä tavalla Jeesus sitten antaa levon näille työn uuvuttamille? Minusta se tarkoittaa paljon sitä, että Jeesus puolustaa köyhien oikeuksia. Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja suhteessa Jumalaan ei ole eroa köyhien ja rikkaiden välillä. Jumalalle kaikki ovat yhtä arvokkaita. Ei ole ihmisarvon mukaista nöyryyttää ihmistä liian raskaan työtaakan alle. Eikä pyhätyötä tekeviä pidä tuomita ja halveksia työnsä takia, sillä heidän työnsä tuloksia me kaikki nautimme. Mehän heitä työllistämme. Länsimainen työaikalainsäädäntö toimii Jeesuksen hengessä. Sitä ei Jeesus kuitenkaan sano, ettei työtä pidä tehdä ja että ihanteena on laiskottelu. Tässä mielessä varhaiskirkossa opetettiin, että joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä (2. Tess. 3:10). Tuli nimittäin aika, jolloin Jeesuksen pikaisen paluun odotuksessa Tessalonikan seurakunnassa lopetettiin työnteko. Se oli vähän hurmahenkistä touhua. Otettiin vähän varaslähtö iankaikkisuuteen ja sovellettiin taivaallista vapautta jo maanpäälliseen elämään. Jeesus vie seuraajansa työhön ja panee heidän kannettavakseen kuorman. Mutta Jeesuksen kuorma on kevyt, koska hän kantaa sitä seuraajansa kanssa. Jeesuksen käyttämä kielikuva viitta härkäpariin, joka sidottiin yhteen ikeellä. Näin härkiä ohjattiin yhteisvoimin. Se, mikä yhdellä härälle olisi ollut liian raskas työ, keveni härkäparin avulla. Uusi käännös on häivyttänyt nykyiselle sukupolvelle tuntemattoman sanan ies ja korvannut sen taakalla.
Jeesuksen kutsulla lepoon on myös hengellinen ulottuvuus. Luvatessaan seuraajilleen levon Jeesus ei luvannut toimetonta ja nautiskelevaa elämää. Syntien anteeksiantamus merkitsee raskaimman kuorman purkamista ja samalla lepoa, joka on esimakua tulevasta taivaallisesta virvoituksesta. Jeesus sanoo meille kaikille: Tulkaa minun luokseni kaikki te, jotka olette uupuneet taakkanne alle. Minä annan teidän levähtää. Hartauskirjailija Fredrik Wislöff on antanut suositun hartauskirjansa otsikoksi Tulkaa ja levähtäkää vähän. Siinä on lohduttavia sanoja vuoden joka päivälle. Sunnuntain kirkkohetki on lepohetki, johon sisältyy aina ilosanoma: Sinä kelpaat Jumalalle, et omien suoritustesi ja ansioidesi tähden, vaan anteeksiannon tähden. Jeesuksen sanat on tarkoitettu moitteeksi lakihenkiselle juutalaisuudelle, jossa laista tuli ihmisille ies. Uskonnot asettamat kuormat olivat juutalaiselle kuulijakunnalle tutut. Jeesus sanoi kirjanoppineista ja fariseuksista: He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi… (Matt. 23:4). Tämä lakihenkisyys on kaikelle uskonnolliselle elämälle vaarallista. Myös kristinuskossa moni uupuu lain noudattamisen alle. Kun yrittää olla oikein pyhä ja jumalallinen, joutuu vetämään itselle raskaaksi käyvää taakkaa. Luther tunsi henkilökohtaisesti tämän ongelman. Sen takia hän neuvoi kristittyjä tekemään rohkeasti syntiä, niin väärinymmärrykselle altis kuin tämä kehotus onkin. Kristityn täytyy itse asiassa käydä läpi kaksi kääntymystä. Ensimmäinen on se, että hän kääntyy jumaliseksi. Toinen on se, että hän kääntyy syntiseksi ja lopettaa yrittämisen olla parempi kuin voi olla. Siinä se vasta raskas taakka onkin, kun pitää teeskennellä olevansa jotain muuta kuin on. Ei Jeesus vaadi meiltä jumalisuutta, mutta hän on sitä ja sillä vallalla hän antaa meille anteeksi rikkomuksemme. Uskonto sanana tulee sanasta religio, joka tarkoittaa sitomista. Uskonto sitoo ihmistä. Siksi monet haluavat välttää uskontoa, koska se edustaa tuhoavaa voimaa. Kristillinen usko ei sido, vaan vapauttaa. Uskolla ja uskonnolla on siis väliä.
Tämän sunnuntain evankeliumi on yksi Raamatun helmiä, joka toistuu ehtoolliskehotuksessa: Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon. Koko kirkkohetki on lepoa, mutta erityisesti pyhä ehtoollinen, sillä siinä Jumalan rakkaus tulee osaksemme näkyvässä muodossa leivässä ja viinissä eli Kristuksen ruumiissa ja veressä, jotka muistuttavat meitä Vapahtajamme uhrikuolemasta. Virren kirjoittaja kuvaa tätä kokemusta osuvasti: Jeesus, luona armopöydän sinut löydän, siinä mulle kyllin on. Siellä armo, rauha, ilo, siellä lepo, sieltä löydän ravinnon (v. 225:1).