17. sunnuntai helluntaista (pöytälatikkosaarna 15.9.2024)
Jeesus vastasi juutalaisille näin: »Minä vakuutan teille: Ei kukaan poika voi tehdä mitään omin päin. Hän tekee vain sitä, mitä on nähnyt isänsä tekevän. Mitä isä edellä, sitä poika perässä.
Isäkin rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, jotka saavat teidät hämmästymään. Isä herättää kuolleet eloon; samoin antaa Poika elämän niille, joille tahtoo.
Ymmärtääksemme
Johanneksen evankeliumia on aina syytä muistaa, että Johannes kirjoitti
evankeliuminsa ensimmäisen kristillisen vuosisadan lopussa. Hän lienee jo vanha
mies tätä kirjoittaessaan. Hän oli ehtinyt 70 vuoden ajan pohtia Jeesuksen
elämää ja toimintaa – ja myös Jeesuksen sanoja. Johannekselle ei ole niin
tärkeää toistaa Jeesuksen sanoja kuin sitä, mitä Jeesus sanoillaan tarkoitti.
Monia asioita Johannes ei ymmärtänyt silloin, kun hän kuuli Jeesuksen opetusta.
Mutta puolen vuosisadan pohtimisen jälkeen hän oli Pyhän Hengen johtamana
päässyt yhä syvemmälle Jeesuksen sanojen merkityksen ymmärtämiseen. Niinpä hän
ei tyydy vain kertomaan, mitä Jeesus sanoi, vaan hän kertoo myös sen, mitä
Jeesus tarkoitti sanoillaan. Pyhän Hengen inspiroimana hän avaa Jeesuksen
sanojen merkitystä.
Pitää aina myös muistaa, että Johannes kirjoitti evankeliuminsa aikana, jolloin kristillinen kirkko oli eronnut juutalaisuudesta selvästi omaksi uskonnokseen. Kun Apostolien teoissa mainitaan, että alkukristityt kokoontuivat temppelissä ja synagogissa, se tarkoittaa, että he vielä mielsivät itsensä juutalaiseen uskonyhteisöön kuuluvaksi joukoksi ja toisin päin sanoen: juutalaiset vastustivat heitä, mutta mielsivät heidät osaksi juutalaisuutta. Toisin oli Johanneksen kirjoittaessa evankeliumiaan. Kristityt ja juutalaiset olivat ryhmittyneet eri uskontokunnan sektoreihin. Juutalaiset alkoivat ymmärtää, että kristillisessä uskossa oli sellaista ajattelua ja uskon ymmärrystä, jonka he tiesivät poikkeavan isiensä uskosta. Heidän jumaluusoppinsa oli erilaista. Heillä oli myös käytössään kirjallisuutta, jota juutalaisuus ei pitänyt arvossa tai ei edes tuntenut. Heidän uskontonsa oli selvästi erilainen. Voisimme ehkä yrittää asettua sen juutalaisen asemaan, joka kuunteli Johanneksen evankeliumiin pohjautuvaa julistusta Jeesuksesta.
Päivän evankeliumissa on kysymys ajatuksista ja väitteistä sekä ilmaisuista, joilla Jeesus väittää olevansa luvattu Messias, Jumalan valitsema, pitäisikö sanoa voitelema hallitsija. Juutalaisuudessa oli tapana asettaa kuningas virkaansa voitelemalla hänet oliiviöljyllä. Johanneksen ajan juutalainen oli kauhistunut kuullessaan tällaista julistusta. Meillä pari vuosituhannen jälkeen elävillä kristityillä ei ole syytä kauhistukseen, mutta ehkä kyllä hämmennykseen ja epätietoisuuteen, kun kokemusmaailmamme on täysin poikkeava evankeliumin maailmasta.
Uuden raamatunkäännöksen otsikoksi on laitettu ”Jumalan Pojan valtuudet”. Siinä poika -sana on kirjoitettu isolla alkukirjaimella, mikä selvästi ilmaisee Jeesuksen väittävän olevansa Jumalan Poika. Raamatunkäännös kuitenkin käyttää itse tekstissä poika -sanaa yleistävässä merkityksessä isä-poika -suhteesta. Ei ole kysymys vain Jumalan persoonien suhteesta toisiinsa, vaan yleisinhimillinen isän ja pojan välinen suhde. Jeesuksen suhde Jumalaan isänään oli samanlainen suhde kuin kenellä tahansa pojalla voi olla isäänsä.
Juutalaisuudessa oli alkanut elää jo ensimmäisellä ja toisella esikristillisellä vuosisadalla ajatus Messiaasta. Kanonisoiduista Vanhan testamentin kirjoista se tulee esille Danielin kirjassa, joka kuvaa tulevaa Messiasta nimellä Ihmisen Poika. Danielin kirja kertaa historiaa kuvaten edesmenneitä ja parhaillaan vallassa olevaa valtakuntia petoja esittävällä kuvastolla. Pedon kuva tarkoittaa sitä, että nämä ovat pelottavia valtiaita, tuhoa aiheuttavia, sadistisia valtarakenteita. Mutta nyt oli odotettavissa, että valtaan astuu inhimillinen, jalomielinen ja hyväntahtoinen voima. Se ei ole petoa muistuttava, vaan inhimillistä lempeyttä osoittava voima. Juutalaiset antoivat tälle lempeyden, laupeuden, rakkauden ja rauhan voimalle, Jumalan valitulle Messiaalle nimen Ihmisen Poika. Tästä käsitteestä versoi kokonainen kirjallisuuden laji, joka ei saanut sijaa Vanhan testamentin kirjakokoelmaan, vaan jäi sen ulkopuolelle. Kristittyjen keskuudessa tällä uudella kirjallisuuden lajilla oli kannatuksensa ja joillakin kristillisillä kirkoilla on tämä kirja säilytetty Pyhien kirjojen kaanoniinkin niin kuin 1. Heenokin kirja Etiopian ortodoksisen kirkon kaanoniin. Itse asiassa koko kirjaa ei edes olisi enää tunnettu, ellei se olisi Etiopian kirkon arvostamana säilynyt luettavaksi muinaisetiopian, ge’izin, kielisenä käännöksenä. Heenokin kirja kertoo Ihmisen Pojasta, joka on taivaassa odottamassa hetkeä, jolloin Jumala lähettää hänet maailmaan perustamaan valtakuntansa ja hallitsemaan sitä. Jeesus otti käyttöönsä tämän termin ja ilmoitti olevansa Jumalan valitsema Messias. Jeesuksen väite ei jää vain sanoihin, vaan teoillaan hän osoitti olevansa Jumalan valitsema Messias. Halvaantuneen miehen parantaminen (Joh. 5:2-9) oli yksi merkki, jolla Jeesus osoitti sanansa todeksi. Tässä toteutui profeetta Jesajan kuvaus uudesta ajasta: ”Rampa hyppii silloin kuin kauris” (Jes. 35:6) sekä profeetta Jeremiaan näky sokeista ja rammoista yhteen kokoontuneina (Jer. 31:8-9).
Jeesus väitti herättävänsä kuolleita ja olevansa heidän tuomarinsa. Vanhan testamentin mukaan vain Jumala voi herättää kuolleita ja olla heidän tuomarinsa. ”Näettehän nyt; minä olen ainoa, ei ole muuta jumalaa minun rinnallani. Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän (5. Moos. 32:39). Kuoleman tuottaminen ja henkiin herättäminen oli vain Jumalan toimivallassa. Sama koski tuomiovaltaa. Myöhemmässä ajattelussa kuolleiden herättäminen ja tuomarina toimiminen tuli Jumalan Valitun tehtäväksi, kun hän tuo uuden ajan. Heenokin kirja sanoo Ihmisen Pojasta: ”Tuomiovalta annettiin Ihmisen Pojalle, ja Hän laittoi synnin tekijät katoamaan ja hävitti maan pinnalta heidät ja ne, jotka olivat johdattaneet maailman harhaan” (Heenok 69:26-27).
Johanneksen ajan juutalaisille oli selvää, että Jeesus väitti omaavansa oikeuksia, jotka kuuluivat yksin Jumalalle. He ymmärsivät Hänen puhuvan parhaillaan toteutuvasta Jumalan aikakaudesta. He ymmärsivät Hänen väittävän omakseen yksin Messiaalle kuuluvaa toimivaltaa ja oikeuksia. Jeesus siis väitti olevansa tuo Jumalan Valittu. Jeesus ymmärsi hyvin, että hänen aikansa oikeaoppisten juutalaisten johtomiesten korvissa tämä väite kuulosti Jumalan pilkalta. Hän tiesi myös, että tämä väite johtaa kuolemantuomioon. Jeesus tiesi hyvin, että hänen kuulijallaan oli vain kaksi vaihtoehtoa: kuulijan oli joko tunnustettava hänet Jumalan Pojaksi tai tämän oli vihattava häntä Jumalan pilkkaajana, mistä syystä hänet oli tuhottava. Tässä Raamatun kohdassa Jeesus selkein sanoin vetoaa ihmisten rakkauteen ja uhmaa heidän vihaansa.
Jeesus kuvaa suhdettaan Jumalaan kolmella perusteella.
1) Jeesus ilmoittaa olevansa yhtä Jumalan kanssa. Hänen toiminnassaan Jumala itse on toiminnassa. Jeesus tekee samoja asioita kuin Jumala. Näkyvä totuus on, että Jeesuksessa näemme itsensä Jumalan. Jos haluamme nähdä, mitä tunteita Jumalalla on ihmistä kohtaan ja jos haluamme nähdä, miten Jumala suhtautuu syntiin ja millaisena hän näkee ihmisen tilan, meidän on katsottava Jeesusta. Jeesuksen mieli on Jumalan mieli. Jeesuksen sanat ovat Jumalan sanoja. Jeesuksen teot ovat Jumalan tekoja.
2) Jeesuksen samankaltaisuus Jumalan kanssa ei perustu niinkään yhdenvertaisuuteen kuin kuuliaisuuteen. Jeesus ei tee tekoja, jotka olisivat hänestä itsestään lähtöisin. Hän ei tehnyt sitä, mitä itse halusi tehdä. Hän teki sitä, minkä tiesi Jumalan tahdoksi. Koska Jeesus oli täydellisesti alistunut Jumalan tahtoon, siinä näemme Jumalan tulevan ilmi hänen persoonassaan. Jeesus ei ollut itsenäinen suhteessaan Jumalaan, vaan hän oli täysin riippuvainen Jumalasta. Sitä, mitä Jeesus on Jumalalle, sitä meidän tulee olla suhteessamme Jeesukseen.
3) Jeesuksen kuuliaisuus ei perustu alamaisuuteen, vaan rakkauteen. Jeesuksen ja Jumalan välinen yhteys on rakkauden yhteyttä. Me voimme puhua kahdesta henkilöstä, että heidän sydämensä sykkii samaan tahtiin. Tämä inhimillisen parisuhteen kuvaus sopii Jeesuksen ja Jumalan suhdetta kuvaavaksi. Isän ja Pojan rakkaudellinen suhde on niin likeinen, että Isä ja Poika ovat yhtä. Siinä on niin täydellistä yhteisymmärrystä ja täydellistä yksimielisyyttä, että Isä ja Poika ovat yhtä.
On vielä lisättävä kaksi Jeesusta kuvaavaa ominaisuutta. 1) Jeesus on täysin luottavainen. Hän on varma siitä, että se, mitä ihmiset näkivät tapahtuvan, oli vasta alkua; he tulisivat näkemään vielä suurempia tekoja. Inhimillisesti ja järkevästi katsoen Jeesusta oli odottamassa kuolema. Oikeaoppiset juutalaiset olivat ryhmittymässä häntä vastaan ja taistelun lopputulos näytti selvältä. Mutta Jeesus oli varma siitä, että hän oli Jumalan turvallisissa käsissä eikä ihmisten armoilla. Hän ei pelännyt sitä, mitä ihmiset saattoivat tehdä hänelle eikä hän uskonut ihmisten pystyvän pysäyttämään häntä siinä tehtävässä, jonka hän oli saanut Jumalalta.
2) Kertomus osoittaa, ettei Jeesus pelkää. Häntä kyllä ymmärrettäisiin väärin. Hänen sanansa tulisivat kyllä saamaan ihmismielet kuohuksiin ja hän joutuisi takuulla kuoleman vaaraan. Jeesus ei suostunut pehmentämään väitettään eikä antamaan periksi totuudelle. Hän jatkaisi sanomansa julistamista ja totuuden esille tuomista riippumatta vastustajien aiheuttamasta uhkasta. Hänelle oli tärkeämpää olla kuuliainen Jumalalle kuin pelätä ihmisiä.
Tämä raamatunkohta on merkitty 3. vuosikerran saarnatekstiksi pyhäpäivänä, jonka otsikoksi kirkkokäsikirjaan on merkitty Jeesus antaa elämän. Tätä pyhää on myös luonnehdittu syksyn pääsiäiseksi. Saarnatekstissä pääsiäisajatus tulee esille jakson lopussa: Isä herättää kuolleet eloon; samoin antaa Poika elämän niille, joille tahtoo. Johanneksen evankeliumi ei tarkoita kuolleiden eloon herättämisellä vain lopunaikoina tapahtuvaa kuolleiden ylösnousemusta. Se tarkoittaa myös sitä, että elävä ihminenkin voi olla hengellisesti kuollut, ellei hän usko Kristukseen. Myös tässä elämässä ihminen herää ikään kuin kuolleista, kun hän alkaa uskoa Jeesukseen. Uskossa Jumalan Poikaan ihmisellä on jo iankaikkinen elämä, joka alkaa siis jo tällä maan päällä, kun ihminen uskoo Jeesukseen. Kaikki eläväksi tekeminen, niin hengellinen kuin iankaikkinen, on kokonaan Kristuksesta riippuvaista. Ellei Jumalan Pojan sana saavuta meitä, uskon elämää ei synny. Vasta kun Jumalan Pojan ääni kantautuu hautoihin, seuraa ylösnousemus kuolleista. Jos hylkäämme meille tarjotun elämän, tuomitsemme itse itsemme ja jäämme kuoleman valtaan. Evankeliumi asettaa kuulijat ratkaisun eteen. Uskomalla Kristukseen annamme hänen tehdä meidät eläviksi nyt ja ikuisesti.