23. sunnuntai helluntaista (pöytälaatikkosaarna 27.10.2024)
Matt. 6: 14-15 (UT 2020)
Jeesus sanoi: ”Jos siis annatte ihmisille anteeksi heidän pahat tekonsa, antaa taivaallinen Isännekin anteeksi teille. Mutta jos ette anna ihmisille anteeksi, ei taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän pahoja tekojanne.»
Rukouksen ei pidä olla opetusta, mutta Herran opettamasta rukouksesta riittää paljon opittavaa. Kytken tässä neljännen ja viidennen pyynnön samaan kategoriaan. Yhtä välttämätöntä kuin ruoka on ruumiille, on Jumalan armo sielulle. Yhtä varmasti kuin meidän on saatava ruokaa joka päivä, on meidän myös päivittäin saatava syntimme anteeksi. Keskeinen oppimisen aihe on se, että rukous ei käsittele vain hengellistä elämää. Rukouksessa pyydetään apua jokapäiväisiin ja välttämättömiin inhimillisiin tarpeisiin. Päivän evankeliumia edeltävä neljäs rukous oikein mainitsee jokapäiväisen leivän tarpeen. Tämä rukous on monikon ensimmäisessä persoonassa. Rukoilemme, että leipää riittäisi meille kaikille. Kysymys on elämän edellytyksistä. Jos emme saa ravintoa, alkaa heikottaa. Ihmisruumis ei säily elinvoimaisena ilman ravintoa. Reformaattori Luther luettelee Vähässä katekismuksessaan leipärukoukseen sisältyvän monta muutakin elämän perustarvetta. Ruoan ja juoman lisäksi siihen kuuluvat ”vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen”. Maatalousyhteiskuntaan viittaava sanasto alkaa tosin tuntua vanhahtavalta. Muutettavat muuttaen Herran rukouksessa oikeastaan rukoillaan yleisen hyvinvoinnin puolesta. Rukous ei jämähdä uskonnolliseen meditointiin ja jumalallisten asioiden pohdintaan, vaan rukouksessa pyydetään, että meidän ajalliset tarpeemme tulisivat täytetyiksi ja että meillä olisi hyvä elämä. Pitäisikö sanoa, että tässä rukoillaan hyvinvointiyhteiskunnan puolesta.
Suomalaiset tunnetaan nykyään maailman onnellisimpana kansana. En tohdi sanoa, että olisimme tämän rukouksillamme ansainneet, mutta kristillinen kirkko on omalta osaltaan pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että kaikista pidetään hyvää huolta. Kirkko ei ole olemassa vain hengellisiä tarpeita varten, vaan se on olemassa myös vaikuttaakseen hyvinvoinnin lisääntymiseen ja tasaiseen jakautumiseen. Tässä asiassa ei pitäisi olla eroa uskovan ja jumalankieltäjän välillä, ettemmekö pitäisi elämän perustarpeiden tyydyttämistä tavoitteina, joihin hyvinvointiyhteiskunnan tulee pyrkiä. Olemme siis samassa veneessä ja meillä on yhteinen tavoite. Ero voi olla siinä että toinen rukoillen pyytää Jumalalta näitä asioita, toinen toivoo sitä. ja molemmat pyrkivät vaikuttamaan, että niin tapahtuisi. Tuntuu siltä, että jotkut ajattelevat uskonnon olevan tarpeetonta ellei joidenkin mielestä ihan vahingollista ja rukouksen ehkä tarpeetonta höpinää. Joillekin tuottaa allergisia väristyksiä uskonnon hengellisyys ja keskittyminen uskonasioihin. Mutta kristillinen kirkko on yhtä lailla kiinnostunut myös yhteisestä hyvinvoinnista, mikä ei kirkon kohdalla tarkoita sitä, että meidän pitäisi rajoittua hyvinvoinnin jakamisessa omaan maahamme ja täällä asuvaan etniseen ryhmään, jonka ihonväri on luonnostaan vaalea.
Entäs sitten tämä anteeksiantamusrukous? Onko se pelkkää hengellistä höpinää, uskonnollista jargonia, jolla ei ole tekemistä jokapäiväisten inhimillisten tarpeiden kanssa? En sanoisi niin. Inhimillisen hyvän elämän edellytyksiin kuuluu myös anteeksiantamus. Kristillinen usko perustelee anteeksiantamusta sillä, että kun Jumala on antanut meille anteeksi suuret syntimme, niin meidän on annettava anteeksi toisille ihmisille, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan. Ajatuksena on se, että Jumala on antanut meille anteeksi todella suuret syntimme.
Entäs sitten ihminen, joka ei piittaa Jumalan anteeksiantamuksesta, vaan pitää sitä tarpeettomana uskonnollisena puheena? Tarvitseeko hänkin anteeksiantamusta ja keskinäisten riitojen ja sovun aikaansaamista tärkeänä? Ainakin olisi syytä pitää, sillä epäsopu, tora ja vihollisuudet rasittavat jokaisen ihmisen hyvinvointia. Huonot ihmissuhteet aiheuttavat stressiä ja pahoinvointia. Kauna ja katkeruus nakertavat ihmisen sisintä, vie yöunet ja mielenrauhan. Herran rukouksen viidennessä pyynnössä on kysymys inhimillisestä tarpeesta, joka on yhteistä uskovalle ja Jumalasta piittaamattomalle. Hyvinvointi vaatii sopuisaa ja rauhallista elämää ihmisten keskuudessa. Kotona pitää osata riidat sopia. On pyydettävä ja annettava anteeksi. Anteeksiantoa ei pidä sitoa anteeksi pyytämiseen. Voihan sitä vaatia anteeksipyyntöä perheenjäseneltä, jonka sanoissa tai teoissa on moittimista, mutta jos anteeksianto on ehdollista, ei synny keskinäistä rakkautta.
Anteeksiantavaa ilmapiiriä tarvitaan myös naapurustossa, työyhteisössä, etnisten ryhmien ja kansojen välillä. Suomen eduskunnassa on kuuleman mukaan niin huono ilmapiiri, että joku kansanedustaja on joutunut jäämään sairaslomalle. Sama asia tapahtuu monessa työyhteisössä. On raskasta työskennellä paikassa, jossa kokee tulevansa väärin kohdelluksi ja jossa vallitsee kauna ja kateus, jossa työtovereita kiusataan. Huono työyhteisö sairastuttaa jäsenensä. Herran rukouksessa rukoilemme sitä, että niissä yhteyksissä, joihin olemme sidottuja, vallitsisi keskinäinen yhteisymmärrys, luottamuksen ilmapiiri, työtoverien kunnioittaminen, kuunteleminen ja tukeminen.