22. sunnuntai helluntaista Viikkomessu Lehmuskodissa uskonpuhdistuksen muistopäivänä

9.11.03 klo 13

Virret: 176, 188: 4-7, 173:3-5, 189, 170:1-2

Evankeliumi: Matt. 5: 13-16

Jeesus sanoo:

»Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.»

 

”Jumala ei unohda kansaansa, vaan antaa kirkolle uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen.”

Näin sanotaan evankeliumikirjassa olevassa uskonpuhdistuksen päivän kuvauksessa. Usko pitäisi säilyttää puhtaana ja muuttumattomana. Se on ollut ja tulee olemaan kristilliselle kirkolle vaikea tehtävä. Maailma nimittäin muuttuu koko ajan kovalla vauhdilla. Mm. eettisissä ongelmissa eletään vaikeiden haasteiden edessä. Pitäisi löytää kristillinen kanta mm. geeniteknologian käyttöön, ihmisen kloonaamiseen ja eutanasiaan. Nämä ovat kaikki asiat, joissa mielipideilmasto on hyvin vapaamielinen. On ihmisiä, joille kaikki käy. He ovat joko heittäneet Raamattunsa romukoppaan tai jättäneet sen pölyttymään hyllyyn. He ajattelevat, ettei millään ole niin kauheasti väliä. Paitsi sitten kun asia tulee omakohtaiseksi. Kun sahaa sitä oksaa, millä itse istuu, niin sitten voi tulla varovaisemmaksi vapaamielisyydessään. Vanha, Jeesuksenkin opettama, kultainen sääntö on hyvä oikean ja väärän mittapuu: Mitä tahdotte toisten tekevän teille, tehkää te samoin heille. Se on yleisesti hyväksyttävän etiikan perusta.

Mutta on muitakin vaikeita kysymyksiä. Esim. tämä naispappeus ja homoseksuaalisuus, joita vieläkin puidaan kirkolliskokouksessa ja saattepa nähdä, tullaan jatkossa puimaan. Arkkipiispa Paarman johonkin eettiseen ongelmaan lausuma sutkautus on jäänyt elämään: jos meillä olisi tiedossa selkeä Jeesuksen kanta käsiteltävään ongelmaan, noudattaisimme sitä tukka putkella. Viimeksi hän sanoi toisen lausahduksen: ”Kirkossa käsitellään tärkeät asiat määräenemmistöllä, ettei suurista asioista tehtäisi liian hätiköityjä päätöksiä. Kirkko on suuri laiva, joka kääntyy hitaasti.” Ennen kuin tehdään uudistus, se täytyy olla niin hyvin perusteltu, että määräenemmistöllä tullaan asiasta vakuuttuneiksi.

Luterilaiselle kirkolle eettiset kysymykset ovat monimutkaisempia vastattaviksi kuin joillekin toisille kirkoille, esim. roomalaiskatoliselle kirkolle. Siinä käy sitten niin, että kaksinaismoralismi on helpompaa hyväksyä kuin yleisen moraalitajun hyväksymä yleinen käytäntö. Luterilaisessa kirkossa taas asiat tutkitaan huolellisesti ja lopputuloksena voi olla myös kirkon pitkäaikaisesta perinteestä poikkeava käytäntö, joka nähdään nykytilanteessa oikeaksi ja asianmukaiseksi. Näin on ollut esim. naispappeuspäätöksen laita. Tästä ei kuitenkaan tule tehdä sellaista johtopäätöstä, että kirkkokin heittää Jumalan käskyt tai sanan romukoppaan. Raamatun sanaa tässä tutkitaan suurennuslasin kanssa ja etsitään sanan nykytilanteessa oikeaa ymmärtämistä.

Nyt viime aikoina on noussut esille ajatus pelastuskysymyksen ja etiikan erottaminen toisistaan. Pelastuksen kysymyksessä ei tingitä, mutta elämäntavoista voidaan sopia talonpoikaisjärjellä.

Päivän evankeliumi on suoraa jatkoa pyhäinpäivän evankeliumille. Aikaisemmin juuri tämä uskonpuhdistuksen päivään siirretty evankeliumi oli vaihtoehtoisena pyhäin päivän evankeliumina. Jeesus julisti oppilaansa autuaiksi, ikionnelliseksi, yllätys yllätys, ei sillä perusteella kuin tavallisesti julistetaan ihmiset onnellisiksi, siitä että he pääsivät verokalenterin kärkipäähän, hyvätuloisten joukkoon, vaan siitä, että he ovat köyhiä, hiljaisia, vallattomia, arvottomia ja murheellisia., jopa vainottuja ja halveksittuja. Eihän siinä luulisi olevan mitään onnittelemisen arvoista. Mutta Jeesuksen seuraajat edustavatkin uutta Jumalan lasten yhteiskuntaa, jossa ihmisen arvoa ei määritetä hänen valtansa, arvoasemansa ja palkkatulonsa perusteella, ei muutenkaan suoritustensa perusteella, vaan sillä perusteella, että nämä ovat Jumalan rakkauden kohteita, Jeesuksen kalliilla lunastusverellä pelastettuja. Näin ovat Jeesuksen omat onniteltavia. He näyttävät uuden elämäntavan mallia. Heidän onnensa ei ole materiassa, vaan Jumalan rakkauden kohteena olemisessa. Tätä Jumalan hyvyyttä tulee jakaa toisillekin.

”Te olette maan suola.” Suolaa verrataan tässä tapauksessa säilöntäaineeseen. Suolattu ruoka ei pilaannu. Tämä maailma degeneroituu, pilaantuu, kun ihmiset toteuttavat itseänsä ja pehmeät elämän arvot poljetaan lokaan. Markkinatalouden puristuksessa toiset ihmiset joutuvat ahdinkoon. Joka ei pärjää kilpailussa, saa tulla toimeen itse miten pystyy. Jos ei pysty, niin väliäkö sillä! Tällaista on kovien arvojen yhteiskunta. Jeesuksen seuraajat ovat vastavoima tämän maailman arvoille. He ovat valmiita kärsimään sen puolesta, että maailmaan saadaan uusi järjestys. Kristitty toteuttaa hyvää ja oikeaa omaehtoisesti. Hän sanoo Jumalalle: Muuta tämä maailma; aloita minusta. Kova rukous. Uskaltaisikohan sellaista pyytää? 

Suolan ei pitäisi olla klimppeinä sopassa. Klimppinä nautittu suola on sekä epäterveellistä että pahanmakuista. Kristittyjen pitäisi siis hajauttaa vaikutuksensa yhteiskuntaan, ei vetäytyä luostareihin ja kääntää maailmalle selkänsä ja paeta maailmasta. ”Maailmassa, mutta ei maailmasta”, sanoo Jeesus. Kristittyjen tulee rohkeasti edustaa omaa asiaansa ja verkostoitua politiikan ja kansalaisyhteiskunnan vaikutuspaikoille ja esittää perustellusti kristillisiä elämänarvoja.

Lamppuakaan ei ole järkevää panna piiloon, vaan näkyvälle paikalle huoneessa, niin että koko huone valaistuu. ”Loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.» Hyvät työt on tehtävä näkyvästi, ei siksi että hyvän teon tekijät saisivat siitä suitsutusta, vaan että ihmiset ylistäisivät Jumalaa.  Kristitty ei siis ole kiittelyn kohde. Hänen hyvä työnsä on tarkoitettu kirkastamaan Jumalan kunniaa. Uskonpuhdistuksen ydin ei ole ihmisen pyrkimys saavuttaa taivaskelpoisuutta hyvillä teoillansa. Hyvät teot tehdään lähimmäisille, ei Jumalalle. Suhde Jumalan on uskon suhde. Jumala rakastaa minua ja sinua ehdoitta. Isänpäivän näkökulmasta Jumalan on kaiken oikean isyyden malli, sellaisen isyyden, jossa isä rakastaa lastaan ja toimii hänen parhaakseen niin, että isään voi aina luottaa. Isää voi rakastaa, koska hän on hyvä ja rakastettava. Ei Jumalaan turvautuminen ole mitään pakkopullaa. Koska hän on niin korkea-arvoinen ja tärkeä auktoriteetti, niin hänen edessään pitää olla kiltisti – ei niin. Jumalan edessä emme ole orjan, vaan lapsen asemassa.