16. sunnuntai helluntaista Lappeenrannan kirkko 8.9.2002

Luuk. 10: 38-42

 

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: »Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.» Mutta Herra vastasi: »Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.»

 

 

Kirkon vastuuviikon virikepäivillä Kotkan Ristiniemessä shokeerattiin kerran kokouksen osanottajia yllättävällä ohjelmalla. Arvoisat kokousedustajat saapuivat juhlallisesti kimpsuineen ja kampsuineen virikepäiville hotellimaiseen kurssikeskukseen ehkä etukäteen tarkoituksella hieman paastoten, että jaksavat sitten kokouspaikalla ahmia kurssikeskuksen runsaita antimia. Kokousedustajien yllätykseksi heidät jaettiin ilmoittautumispaikalla kahteen ryhmään, köyhälandiaan ja rikaslandiaan. Rikkaat olivat onnenkaupalla syntyneet rikaslandiaan ja saivat oitis runsaasti rahaa käyttöönsä, he pääsivät ruokapöytään ja saivat hotellihuoneen avaimen, niin että saattoivat halutessaan mennä sinne lepäämään. Köyhälandiaan syntyneet eivät saaneet rahaa, ei ruokaa, ei edes majoitustilan avainta. Heidän piti ruveta töihin ansaitakseen rahaa, jolla voisivat ostaa ruokaa. Osanottajien siviilikoulutusta vastaavaa työtä ei tietenkään ollut tarjolla, vaan köyhän duunarin töitä, ansiot köyhän maan palkkatasoa.. Työ oli pihan lakaisemisesta ikkunan pesemiseen, lattioiden puunaamiseen ja vessan siivoamiseen.. Siviilitavarat ja matkalaukut joutuivat tulliin tarkastettaviksi, niin että työt oli aloitettava matkavaatteissa.. Rahaa sai kyllä lainata rikaslandian pankista, mutta korot olivat niin mahdottomia, että pankkilainaa ottaneiden talous joutui äkisti syöksykierteeseen, niin ettei heillä olisi koko kurssin aikana enää mahdollisuutta päästä ruokapöytään, vaikka tekisivät työtä vuorotta. Muutamat kokousedustajat harkitsivatkin illan kuluessa paluuta oikopäätä kotiin, ellei heti pikaa sanota, että tähän tämä leikki loppuu - nyt kokous jatkuu niin kuin ennen: Syödään, juodaan ja kuunnellaan silmät lurpallaan kauniita esitelmiä kehitysmaiden nälästä ja velkaongelmista. Mutta leikki ei ottanut loppuakseen. Läsnäolijoiden oli kai nipistettävä itseään käsivarresta huomatakseen, ettei tämä ollut pahaa unta, vaan elävää elämää kirkolliselta koulutuskurssilta. Kokouksen johtajat olisivat jatkaneet leikkiä vielä pitkälle seuraavaan päivään asti, ellei kapinamieli olisi saanut lähes vallankumouksen kaltaista vastarintaa. Kuluneella viikolla päättyneessä globaalissa kestävän kehityksen huippukokouksessa ei leikitty köyhää ja rikasta. Siellä elintasoerot olivat todellisuutta, joka ei päättynyt kokouksessa eikä sen jälkeen.

Olen rippikoulussa järjestänyt usean kerran yhden rippikouluaterian ns. kehitysmaa-ateriana sen jälkeen, kun 3, 4 päivän ajan on syöty runsaasti ja olo on kuin hyvin syöneellä kissalla. Silloin on rippikoululaiset johtajineen arvottu kolmeen ryhmään, joista toinen, harvalukuinen ääripää edustaa rikasta hyvinvointimaailmaa ja runsaslukuinen enemmistö köyhää kehitysmaailmaa, joka syö sormin lattialla istuen keitettyä riisiä ja juo vettä, tässä tapauksessa kuitenkin todellisista kehitysmaaolosuhteista poiketen puhdasta vettä. Tunteet ovat kuohuneet. Moni on uhannut lähteä heti kotiin ja lopettaa rippikoulunsa välittömästi, mutta kukaan ei vielä ole tähän päivään asti toteuttanut uhkaustaan Jälkeenpäin tapausta on jo jaksettu muistella huumorilla ja on ymmärretty, että kokemusten ja elämysten kautta opittu on jäänyt parhaiten mieliin.

Tuntuuko teistä, että nämä esimerkit ovat hypänneet kauas evankeliumin maininnasta: ”tarpeellisia on vähän tai yksi ainoa.” Yksinkertaisin raamatunselitys tulkitsee Jeesuksen Martalle osoittaman huomautuksen tarkoittavan pöydän kattausta: ei tarvita seitsemää sorttia, yksi riittää, varsinkin mikäli kattaushuolet estävät ihmisten välisen kohtaamisen, ystävien huolien kuuntelemisen. Minusta tämä tulkinta on mielenkiintoinen, joskaan ei välttämättä oikea. Tunnetuin tätä näkemystä edustanut on Pyhän maan tuntija professori Aapeli Saarisalo, joka oli kerran 60-luvulla kutsuttu lappeenrantalaisten opiskelijoiden piiriin vieraaksi. Kahvipöytä oli katettu koreaksi. Professori kieltäytyi ehdottomasti panemasta suuhun mitään muuta kuin silmänruoaksi tarkoitettuja kahvipöydän kukkia. Sen tähden vai siitä huolimatta hän eli yli 90-vuotiaaksi!

Evankeliumikertomuksen mukaan väsynyt, uskonnollisten oikeassa olijoiden vainoama matkasaarnaaja on saapunut ystäväkotiin lepäämään ja kertomaan kuulumisensa: murheensa, yksinäisyytensä, epäilynsä ja ahdistuksensa. Talon emäntä Maria istui ja kuunteli aktiivisesti ystävän murheita. Hän ei paennut kohtaamista puuhailuun ja touhuamiseen, ei edes niin hyvää tarkoittavaan touhuun kuin ruoanlaittoon. Jeesus ei torjunut Martan puuhailua kokonaan, vaan ainoastaan siltä osin, missä sinänsä hyvä tarkoitus tuli vielä paremman esteeksi: ”Yksi riittää.”

Ihmisten välisessä kohtaamisessa, ystävien tapaamisessa on tärkeintä itse kohtaaminen, kuuntelu, vuorovaikutus, murheiden ja ilojen jakaminen, ei runsas tarjoilu, vieraan viihdyttäminen kodin arkkitehtuurin ja taideaarteiston esittelyineen.

Siinä kuin Martta hössötti tarjoilujen kanssa, moni tämän päivän ihminen hoosaa lisäämällä tarjoiluaan ja kamaansa. Vanha käyttökelpoinenkin tavara lentää kaatopaikalle antaakseen tilaa uudelle muodinmukaiselle krääsälle, joka ei kuitenkaan kestä muodissa pitkään. Ihmisten huomio kiinnittyy korkean elintason saavuttamiseen seurauksena rankka työtahti. Lisääntynyt vapaa-aika on tiukkaan ohjelmoitu. Kotona soivat erilaiset laitteet kilpaa. Yhdellä korvalla pitää ehtiä kuulemaan yhtä ja toisella rinnakkaisohjelmaa, yhdellä silmällä katsoa telkkariohjelmaa ja toisella silmällä kakkoskanavan ohjelmaa. Kanavia on sitä paitsi enemmän niin että silmät loppuvat kesken. Videolaitteilla pitää ehtiä nauhoittamaan sellaiset ohjelmat, joita ei töiltä tai vapaa-ajan kiireiltä ehdi katsomaan. On monenlaisia kulttuuririentoja, mitkä nekin vaativat osallistumista. Kaiken näkeminen ja kokeminen, virikkeiden runsaus jo ennen kouluikää on vaarassa johtaa työikäisen suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle, jos jaksaa nuoruuden voimilla rutistaa pitkän opiskeluajan loppuun asti. Siinä paineessa syntyy ajatus yksinkertaisesta elämäntavasta tai matkasta luonnonrauhaan ellei ole ostanut peräkärriä tai asuntovaunua, jolla voi kuljettaa elintasokodin kokonaisuudessaan vaivatta luontoonkin, jolloin luonnonrauha jää kokematta. Moni on myös turhautunut elintason kilpavarusteluun yhtä lailla kuin tajunnut sen luontoa kuluttavan tuhovoiman ja räikeän ristiriidan teollisuusmaiden hyvinvoinnin ja kehitysmaiden puutteen välillä. Jumala on antanut oikeudenmukaisen tahtonsa toteuttamisen ihmisten tehtäväksi. Hän ei tee sitä itse, minkä hän haluaa meidän tekevän, eli jakavan hyvinvoinnin tasaisesti ja oikeudenmukaisesti. Kulttuurien välisessä kanssakäymisessä toinen osapuoli ei ole yksinomaan antaja ja toinen vastaanottaja. Kehitysmaissa on ihmissuhteiden rikkautta, keskinäisen kanssakäymisen luonnollisuutta ja yhteisöllisyyttä. Aina on aikaa lähimmäisyydelle. Suomessa on myös huomattu, että pakolaisten kulttuurista on opittavaa: se on elämäntapa, jossa on aikaa ihmisten väliselle kohtaamiselle. Materiaalikulttuurille on ominaista vieraantuminen. Ei vain Jumalasta vieraantuminen, vaan elämästä vieraantuminen. Ei osata kohdata toista ihmistä inhimillisellä tasolla. Ei osata keskustella tunnetasolla, vaan ainoastaan asiatasolla. Pojat keskustelevat mopoista, miehet autoista – ja juttua piisaa. Todellisista tunteista ei osata puhua, ei osata avautua. Keskinäinen kohtaaminen tapahtuu materian avulla.  Todellinen ihmisten välinen kohtaaminen jää tapahtumatta, kun ei puhuta siitä, mikä mieltä ahdistaa tai mistä on katkera ja mistä on iloinen. Oma heikkous, epävarmuus ja tunteet salataan. Seurakunnallisessakin piirissä keskustellaan opista ja väitellään. Se ei tyydytä sisintä eikä edes auta uskoon. Uskoon auttaa se, että joku tuntee tulleensa kuulluksi ja kokee, että hänestä välitetään, vaikkei hänellä olekaan mitään hienoa sanottavaa.

Maria antoi aikaa ystävyydelle, mutta hän antoi tilaa myös Jeesuksen kohtaamiselle. Jeesuksen kuunteleminen, rukous, itsensä tutkiminen ja hiljentymien Jumalan edessä ovat tavanomaista tulkintaa tästä evankeliumista. Pelkkä yksinkertainen elämäntapa ei tietenkään ole kristityn tuntomerkki, ellei lähtökohtana ole Jeesuksen, Herran, kohtaaminen ja hänen kuuntelemisensa. Juuri nykyajan meteli ja virikkeiden runsaus riistävät ajan ja motivaation Jeesuksen kohtaamiselta.

Käy miettimään asioiden tärkeysjärjestystä. Etsi se hyvä osa, jonka Maria löysi Jeesuksen luona.