19.sunnuntai helluntaista 11.6. 2005 (rippikoulu, Aakenustunturi)
Virret: 459:1, 5-7, 700, 135, 401, 733, 506:3-4.
Mark. 12:28-34
Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: »Mikä käsky on kaikkein tärkein?» Jeesus vastasi: »Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole.»
Lainopettaja sanoi hänelle: »Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.» Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: »Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.»
Päivän evankeliumissa esiintyy ainakin kolmenlaista uskontoa, saddukeusten, farisealaisten lainopettajien ja Jeesuksen uskontoa. Jos joku ajattelee, että ainakin kaksi ensin mainittua on niin vanhanaikaisia uskontoja, että kannattaako niitä nyt enää märehtiäkään, niin siihen vastaan: Ne ovat itse asiassa molemmat ihan nykyaikaisia uskontoja. Saddukealaiset ovat uskonnonharjoittajia, joille oman mukavuuden tavoittelu asettui tiukkojen uskonnollisten vaatimusten edelle. He olivat järkeisuskovia. Usko ei ollut heidän elämässään ykkösasia, mutta sitä saattoi käyttää keppihevosena oman vallan ja erityisaseman tavoitteluun. Uskonnollista totuutta he eivät tavoitelleet. He saattoivat olla jopa yhtä kyynisiä kuin maaherra Pilatus, joka kysyi Jeesukselta: ”Mikä on totuus?” Ymmärrän Pilatuksen esittäneen kysymyksen halveksivasti ja epäilevästi. Hänen mielestään ei ole muuta totuutta kuin se minkä ihminen sellaiseksi itselleen asettaa. Saddukealaiset olivat opportunisteja, jotka poliittisten suhdanteittenkin mukaan olivat valmiita kääntämään takkiansa ja antamaan periksi hyville periaatteille. Uskonto on hyvä asia, se voi olla pyhäkin asia, he olivat valmiita julistamaan, mutta ei se nyt niin tärkeää ole, että sen takia kannattaisi tinkiä mukavuudestaan ja elintasostaan ja poliittisen vallan kumartelusta. Hyvä uskonto on vapaamielinen, ajan realiteetteihin sopeutuva, aallon harjalla ratsastavan politiikan kannattaja. Hyvä saddukealainen oli ylipappi Kaifas, jonka luuarkku löytyi arkeologisissa kaivauksissa Jerusalemista muutama vuosi sitten. Hänen suustaan löytyi raha, onnen amuletti, joka varmisti hänen lauttamaksunsa kuoleman virran yli, mikäli ajan rajan toisella puolella totuudeksi osoittautuikin joku toinen uskonto kuin juutalainen. Uskonto oli siis iankaikkisen elämän henkivakuutus ja kunnon kansalaisen mitta. Ei tämä kunnon kansalainen kirkosta eroa, paitsi jos sattuu olemaan erittäin hyvätuloinen, mutta silloinkin hän pyytää kirkollisen hautaan siunaamisen, koska hänen puolisonsa ja lapsensa ovat sentään kirkon jäseniä eikä hänellä itselläänkään ole mitään uskontoa vastaan. Uskonnon harjoittamista ei vain pidä ottaa kerta kaikkiaan niin kuoleman vakavasti. Ja yliluonnollisiin asioihin pitää suhtautua erityisen skeptisesti. Uskonto on ennen kaikkea tätä elämää varten. Se on yksi keino menestyä elämässä ja nauttia siitä, sanoo saddukealainen, tunnistettakoonpa hänen piireteitään sitten 2000 vuoden takaisesta tai tämän päivän ihmisestä. Myös sosiaalisen oman tunnon kompassineula oli saddukeuksilla täysin epäkunnossa. Heikko-osaisten ja köyhien asia ei ollut heidän sydämellään. Saddukeukset eivät jaelleet almuja yhtä vähän kuin pyrkivät yhteiskunnan muuttamiseen oikeudenmukaiseksi. Tärkeintä oli oma etu. Temppelirahastosta tosin jaettiin köyhille vähän avustuksia, mutta varsinaista korjausta yhteiskunnan jakautumiseen ja A-ja B-kansalaisiin ei haluttu tehdä. Temppelirahastoa he eivät sitä paitsi itse kartuttaneet. Muutettavat muuttaen he 19. sunnuntai helluntaista olivat pappeja, jotka istuivat kirkossa katsellen, kuinka ihmiset laittoivat rahaa kolehtiin, mutta oma lompsa oli unohtunut sakastiin.
Toinen uskonto, joka tulee esiin päivän evankeliumissa on edellisen vastakohta, tiukkapipojen joukko, joka halusi tehdä uskonnosta viimeistä pisaraa myöten totta. Uskonnollisista periaatteista ei tingitty. Vanhan hengellisen laulun sanat sopisivat kuvaamaan heitä: Totta sekä oikeaa horjumatta puolla, uskon tiellä ihanaa elää on ja kuolla. Usko oli siis elämän ja kuoleman kysymys. Ihmisen oli rakastettava Jumalaa joka solullansa ja joka päivä. Sitä kuvaa farisealaisten käsitys, että Jumalan kaiken kaikkiaan antamasta 613 käskystä kieltoja oli 365 eli yksi vuoden joka ainoalle päivälle ja käskyjä 248 eli yksi kutakin ihmisen ruumiinosaa kohti. Totuuksia oli vain yksi eikä vääryydelle saanut antaa sijaa tipan vertaa. Yhden ainoan totuuden komissio oli fariseusten ryhmä, joista suurin osa oli lakiin perehtyneitä lain tutkijoita ja opettajia. Muuta kirjaa he eivät käteensä ottaneet kuin Jumalan sanaa, mutta sitä he tutkivat aamusta iltaan. Fariseukset olivat uskontopoliiseja, moralisteja, jotka tarkkailivat kansan syntejä, halveksivat kansaa, joka ei lakia tunne ja olivat valmiina tarttumaan vaikka kiveen toteuttaakseen julmimman mahdollisen lain määräyksen, siveettömän lynkkauksen tässä ja nyt itse teosta. He olivat valmiita antamaan periksi myös omalle mukavuudelle uskonnollisten vaatimusten pakosta, sillä vaatimukset olivat tärkeämpiä kuin oma mukavuus. Joskus uskonnosta saattoi tulla näin ollen enemmän taakka kuin ilo. Eipä ollut kaukana sekään ajatus, että kaikki mikä on hauskaa, on varmaan syntiä. Lain tarkoitushakuinen tulkinta antoi mahdollisuuden ainakin hieman laskea uskonnollisten vaatimusten rimaa. Laille löytyi hyviä selityksiä, joilla ihan mahdottomat määräykset voitiin kiertää tai niitä voitiin hengellistää. Jokaiselle asialle mietittiin sovellus, joka oli toteutettavaksi mahdollinen.
Jeesuksen puheesta ihastunut lainoppinut oli siveyspoliisi, joka mittaili toisten puhujien harhaoppisuuspitoisuuksia. Hän yllättyi Jeesuksen vastauksen oikeaoppisuudesta. Se sai hänet haukkomaan henkeä ja huomaamaan, että puhallustulos näyttää nollaa. Jeesuksen jatkopuheenvuoro taisi olla kylmä suihku lainopettajalle. Hänenhän tässä piti määritellä puhujan etäisyys Jumalan valtakunnasta eikä päinvastoin.
Kolmas uskonto oli Jeesuksen uskonto. Hänkin tahtoi tehdä täyttä totta uskonnosta. Päivän evankeliumia edeltävässä kertomuksessa hän joutui hakaukseen saddukeusten kanssa, koska hän uskoi yliluonnolliseen ja vaikeasti ymmärrettävään asiaan, ylösnousemukseen. Jeesuksen usko ei siis ollut vain tämänpuoleista, ei oman rikkauden ja hyvinvoinnin tavoittelua eikä hyvistä periaatteista tinkimistä. Usko ei ollut järkeisuskoa, uskoa luonnollisiin ja nähtäviin asioihin, vaan uskoa Jumalaan, jolle on kaikki mahdollista. Jumala kutsuu ihmisen taisteluun pahuutta ja vääryyttä vastaan. Jeesus oli valmis asettumaan tähän taisteluun ja tarvittaessa vaikka antamaan henkensä oikean asian puolesta. Jumalaa tulee totella enemmän kuin vallanpitäjiä, oli Jeesuksen toiminnan mottona. Oli vain yksi totuus. Sitä ei voi kuitenkaan ihminen mestaroida eikä totuudesta päätetä fariseusten ryhmäkokouksessa, vaan se on ihmisen yläpuolella ja totuutta tulee nöyrästi tutkia. Kivityspäätökset, niin Jumalan sanasta nousevia kuin ne olivatkin, eivät olleet Jeesukselle mieleen. Hän ymmärsi, ettei elämä ollut ihan niin mustavalkoista kuin miltä se fariseusten silmiin näytti. Syyllisyys ei ollut niin helposti yksilöitävissä. Syyllisten tuomitsemista tärkeämpää oli syyllisten asemaan asettuminen, heidän armahtamisensa ja auttamisensa uuden elämän alkuun. Jeesus ei tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan.
Mihinkähän kategoriaan sinä ja minä kuulumme edellä olevassa ryhmityksessä. Luultavasti emme näihin kirjanoppineihin. Eikö meissä uskovaisuudessa juuri puistata tekopyhyys ja oikeassa oleminen? Ehkä valitsemme siis tämän saddukealaisuuden. Se on kyllä väärä valinta. Se on lavea oman valinnan tie, usko, joka ei vaadi uhrausta ja sitoutumista. Järkeis- ja valistususko on moderni tapa uskoa. Kaikki on suhteellista. Kuulostaa hyvältä, mutta todeksi sitä ei voi uskoa. Jos pidämme kiinni totuuden vaatimuksesta, niin sitten meille jää tämä Jeesuksen uskonto.
Helpolla se ei meitä päästä, mutta ”se tie on sittenkin parhain.”