Uhkaähkyisiä visioita
Apokalypsi nyt! Perikadon politiikka. Niko Huttunen & Elina Kahla (toim.). Kirkon tutkimus ja koulutus 2024. 193 s.
Mistä mahtaa kummuta suurvaltojen ajatus omasta ylivertaisuudestaan, erityislaatuisuudesta ja suorastaan messiaanisesta tehtävästään? Kaikki juontuu kansakunnan perustamismyytteihin, jotka kumpuavat kristillisistä lopunajan tulkinnoista. Näin todetaan pelkistetysti ilmaisten tässä kirjassa, jossa nähdään kristillisellä apologetiikalla olevan merkittävä vaikutus kansakunnan elämää ja poliittisia pyrkimyksiä ohjaavana tekijänä. Teologisten tulkintojen oheen on ajan saatossa rakennettu myös maallistuneita versioita. Useat näistä pohjaavat puhtaasti maallisiin tehtävänasetteluihin ja tieteelliseen maailmankuvaan, mutta julkisen puheen tasolla ne eivät ole erkaantuneet kovinkaan kauaksi maan poliittisen kulttuurin yhä läpäisevästä uskonnollissävytteisestä sanastosta ja viitekehyksistä. Samasta alkujaan kristillisestä, olennaisesti apokalyptisesta, lineaarisesta aikakäsityksestä ammentavat Yhdysvalloissa vielä 2000-luvullakin paitsi maan eri kristilliset toimijat myös omaa messiaanista toimijuuttaan mainostavat maalliset ääriliikkeet, niin anarkistinen Antifa ja marxilainen Black Lives Matter (BLM) kuin äärioikeistolaiset Qanon ja Kristillinen identiteetti, samoin edistysoptimistiset sekalaarit, liberaalit ja uutta kansallista ”suuruuden aikaa” tavoittelevat Donald Trumpin MAGA-populistit.
Muuallakin kristikunnan on havaittavissa vastaavanlaisia tulkintoja omasta kansakunnasta ”Jumalan valittuna” ja sakraalin historian välikappaleena. Varsinkin näin on ollut protestanttisissa maissa, joiden omakuva ja olemassaolon peruste pohjasivat väitetyn katolilaisen harhaopin ja sen valtiollisten edustajien torjumiseen. Tuhatvuotisen valtakunnan odotus on syvästi nivoutunut kaikkien protestanttisten maiden kansallismytologiaan, samoin kuin Venäjän kaltaisten ortodoksimaiden. Näissä maissa on ollut keskeistä apokalyptinen uskomus, joka edellyttää lopullista suurta konfliktia. Läpi historian millenialismi ja apokalypsi ovat olleet läheisessä yhteydessä länsimaiseen kansallismielisyyteen, nationalismiin.
Apokalyptiikan perintöä ovat muun muassa lineaarinen aikakäsitys, hyvän ja pahan dualismi ja suuren käänteen odotus. Nämä ovat kiinteä osa abrahamilaisten uskontojen, juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin muovaamaa kulttuuria. Nämä kolme maailmanuskontoa ovat levittäneet apokalyptiikan hyvin laajalle ja siksi sen piirteitä kohtaa myös ei-uskonnollisissa muodoissa.
Kirjaidea sai alkunsa keväällä 2022, kun Venäjä käynnisti denatsifikaatioksi kutsumansa hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan ja väitti sotivansa perivihollista vastaan. Sodan uskonnollinen ulottuvuus oli alusta lähtien ilmeinen. Puhuttiin jopa Ukrainan desatanisaatiosta, Saatanan poistamisesta. Venäjän näkökulmasta ja Venäjän ortodoksisen kirkon puheissa kyse oli Venäjän ja venäläisen kulttuuripiirin eskatologisesta taistelusta uhkaavaa Lännen rappiota vastaan.
Kirja yhdistää raamatun- ja kulttuurintutkimuksen näkökulmat. Lopputulos on poliittista apokalyptiikkaa käsittelevä ajankohtaisteos, joka kuvaa jyrkkiä aatteellisia vastakohtaisuuksia ja konfliktihakuisuutta. Painotukset vaihtelevat, esimerkiksi venäläisessä apokalyptiikassa syklinen korostus haastaa lineaarisen aikakäsityksen. Läntisessä, erityisesti amerikkalaisessa herätyskristillisyydessä korostuu millenialistinen lupaus paremmasta, kun taas venäläinen valtaortodoksia painottaa sitä edeltävää vääjäämätöntä kärsimystä. Äärimmäisiä apokalyptisia kärsimyskuvia ovat ydinsota ja globaali ympäristökatastrofi.
Niko Huttunen kuvaa apokalyptiikan syntyä ja kehitystä juutalaiskristillisessä kulttuuripiirissä. Apokalyptiikan tunnuspiirteitä ovat lineaarinen aikakäsitys, determinismi, lopunajallisen käänteen odotus, korostunut dualismi, messiashahmot, symbolinen peitekieli ja notkeat poliittiset uudelleentulkinnat.
Markku Ruotsilan luku Apokalyptiikka Yhdysvaltain poliittisessa kulttuurissa valottaa erityistä yhteyttä, joka vallitsee millenialismin ja apokalypsin sekä länsimaisen kansallismielisyyden välillä. Marco Nilsson tarkastelee apokalyptisiä suuntauksia islamin historiassa keskittyen moderniin jihadismiin. Apokalyptinen ajattelu ilmaistaan eri tavoin eri jihadistiryhmissä kuten ISIS:n ja al-Qaidan piirissä.
Elina Kahlan artikkeli Apokalypsi venäläisen itseymmärryksen ja kansalaisuskonnon ytimessä kuvaa notkeutta, jolla Venäjän johto valjasti dualistisen maailmankuvan nykyisen sodankäynnin oikeuttamiseen. Apokalypsin ytimessä on pyhä sota, jossa Venäjä on katekhon, romahduksen pidättelijä ( 2. Tess. 2:6-7). Venäjä esittää itsensä ratkaisijana maailman kohtaloissa, joissa kosminen ja maallinen rajankäynti hämärtyvät. Oikeamielisen tuomion luvataan toteutuvan ei Haagissa vaan vasta maailmanlopun hetkellä.
Santeri Kytönevan luku Kremlin hyökkäyssodan oikeutus: dualismit ja vastustajan nimeäminen keskittyy Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin helmikuussa 2022 aloittaman ”sotilaallisen erikoisoperaation” oikeutusta käsitteleviin puheisiin. Kytöneva tutkii käsitteiden anti-Venäjä (anti-Rossija), Uusi-Venäjä (Novorossija) ja satanismi esiintymistä Kremlin sivustoilla julkaistuissa puheissa ja esittää ne sodan julmuutta oikeuttavan poliittisen apokalyptiikan välineinä. Sodan pitkittyessä Kremlin retoriikka on lähentynyt kohti euraasialaisuutta, ja viholliskuva on entisestään jyrkentynyt.
Heikki Pesonen tarkastelee artikkelissaan Suomen merkittävimmän ekokatastrofifilosofin ajattelua.
Vesa Oittinen ja Sakari Säynäjoki tarkastelevat artikkelissaan Günther Anders – ydinapokalypsin ajattelija Suomessa toistaiseksi vähän tunnetun saksalaissyntyisen ajattelijan tuotantoa, jonka keskeinen teema on ydinaseen luoma apokalyptinen uhka.
Kokoavassa loppuluvussa Mika Aaltola toteaa, että elämme uhkaähkyistä aikaa. Hän kysyy, miksi apokalyptiikka tulkitsee vain uhkia, vaikka se tarjoaa myös pelastusvisioita. Onko apokalyptisessa politiikassa pelastuksen aina tultava väkivaltaisen katastrofin kautta?
Mielenkiintoisinta osaa minulle olivat Yhdysvaltoja ja Venäjää koskevat artikkelit. Trumpille ja Putinille yhteistä näyttää olevan paljon, varsinkin poliittisen vastustajan mitätöiminen ja demonisoiminen, uskonnon valjastaminen poliittisten toimien oikeuttajaksi ja omien valheiden projisoiminen vastustajiin.