Muusikko luontomatkailijana
Topi Linjama: Bach ja pyöräilyn taito. Väyläkirjat 2025. 224 sivua.
Olisi monia mielenkiintoisia kirjoja, mutta valitettavasti niitä ei Lappeenrannan kirjastosta löydy. Joskus täytyy siis tarttua kirjaan, jota ei varsinaisesti hae. Uteliaisuuttani Linjaman kirjat ovat kuitenkin herättäneet, nimenomaan nämä säveltäjä Bachiin liittyvät kirjat. Minua kiinnostaa asiantuntijan selostus musiikkiteoksesta. Se saattaa suoranaisesti avata sellaistakin musiikkia, josta ei varsinaisesti pidä tai jota ei ymmärrä.
No, Bachista olen toki aina pitänyt. Nyt
kuitenkin nappasin kirjahyllystä kirjan, joka liittää Bachin aika outoon
harrastukseen. On näet kysymys pyöräilystä. Äkkiseltään ajatellen pyöräilyllä ja
Bachilla ei tuntuisi olevan mitään tekemistä keskenään. Eikä olekaan. Mutta
pyöräilijä voi digata Bachia ja jaksottaa pyöräretkensä jonkin Bachin
sävellyksen kulkuun. Tässä tapauksessa on kyse Goldberg -muunnelmista, joihin
pianoa soittava muusikko-tietokirjailija on hyvin perehtynyt. Muunnelmat voivat
kuulostaa vähän yksitoikkoisiltakin, mutta niissä on kuitenkin aina vahvasti
mukana selkeä kaava, jonka mukaan mennään. Barokkisäveltäjänä Bach tunnetaan
korukuvioisesta sävellystavastaan, jonka voi hyvin kuvitella kuin
pyöräilyretkeksi, jossa kaunis suomalainen luonto ikään kuin muotoutuu
sävellykseksi, luonnonsinfoniaksi, johon varsinkin asumattomalla seudulla
sekoittuvat luonnon äänet, metsän humina, puron (= Bach) solina ja varsinkin
lintujen laulu. Linjama osoittautuukin eteväksi lintuharrastajaksi, joka vähän
tiedemies-tyyliin kirjaa kaikkien kuulemiensa ja tunnistamiensa lintujen äänet.
Lintuja niin kuin muitakin metsän eläimiä on tunnetusti vaikea nähdä. Ne
piilottelevat, mutta päästävät kyllä ääniä. Linnut ovat ensimmäiseksi
kuultavissa ja tunnistettavissa (jos osaa) äänistä. Lintuharrastaja kun on, niin
tämä pyöräilijä suunnittelee matkareittinsä niin, että reitti kulkee tunnettujen
lintujen joukkokokoontumispaikkojen äärellä. Lintutornit tietysti kuuluvat tähän
kategoriaan. Metsän villieläimiäkin pyöräilijä kohtaa matkallaan, ei kuitenkaan
sutta eikä karhua.
Luonto ja luonnonsuojelu näyttelee niin suurta osaa tässä teoksessa, että sitä voi pyöräilyn ohella pitää kirjan pääaiheena. Linjama osoittautuu luonnonsuojelijaksi, joka puhuu ja toimii elinympäristön puhtaana säilymisen puolesta. Lintulajeistakin on nähtävissä, kuinka herkästi ne reagoivat tehomaatalouden tai muun luontoon liittyvän muutoksen aiheuttajaan. Aiemmin yleinen lintu katoaa nopeasti suomalaisesta maisemasta, jos elämän edellytykset lajin menestymiseen oleellisesti heikkenevät. Linjama laskee ihmisenkin eläimeksi, jonka tulevaisuus näyttää uhanalaiselta. Ihmisen välinpitämättömyys luonnon kestävyydestä saa luonnonsuojelijan suoranaisesti toivomaan, että maailma pääsisi eroon tästä saastuttavasta haittalajista. Ihan penttilinkolamaisiin aatoksiin ei Linjama kuitenkaan kulje. Luonnonsuojelijan ominaisuuksiin sopii hyvin se, että hän on vegetaristi, mutta syö sentään kalaa (pescovegetaristi). Kirjoittaja on kaikin puolin vastavirtaan kulkija. Hän vastustaa yleistä länsimaista elämäntapaa, jossa tehdään kaikki niin helposti ja niin vähällä vaivalla kuina mahdollista. Matkailijanakaan hän ei koe olevansa turisti, joka etsii yleisesti merkittäviä kohteita, vaan hän kulkee sivuteitä kertoakseen, mitä matkallaan näki.
Pyöräily matkustusmuotona sellaisenaan edustaa kannanottoa luonnon puolesta. Pyörähän on hyvin ekologinen kulkuneuvo. Se ei saastuta ja siinä ei kuljeta niin nopeaan, ettei ehtisi aistia luonnon läsnäoloa. Joku varmaan sanoisi, että kävely olisi vielä parempi kulkumuoto. Siinä ehtii aistia vielä enemmän. Johann Sebastian Bach ei ajanut polkupyörällä, vaan käveli tai sitten otti hevoskyydin. Mutta jos pyörä olisi keksitty, niin kyllä hän olisi sitä varmaan käyttänyt. Pyöräilystä Linjama kertoo paljon. Hän selostaa pyöräilyn historiaa ja pyörien kehitystä ja varustelua. Lopuksi hän antaa yksityiskohtaisen varusteluettelon, mitä pyöräretkellä tarvitaan, vielä kokemuksella parannettunakin versiona. Pyöräilijän on osattava huoltaa pyöränsä ja tarvittaessa vaihtaa renkaat ja ehkä muitakin vioittuneita pyörän osia. Tällä matkalla renkaat kestivät, vaikka matkaa tulikin 3364 km, soralla 400 km. Yksi pinna meni poikki. Onneksi vahinkoja siis oli vähän, mutta helppoa matkanteko ei ollut. Siitä piti huolen sää, johon sisältyi paljon vesisadetta ja kylmyyttä. Kerran ystävällinen naisautoilija tarjosi pyöräilijälle lyhyehköä autokyytiä, mutta pyöräilijä kieltäytyi siitä ilosta.
On selvää, että pyöräilijä ei aja valtateitä pitkin, missä autot sujahtelevat puolen metrin päästä satasen nopeudella ja melu raastaa korvia. Tämä pyöräilijä ajaa sivuteitä, mistä löytyy paljon koskematonta luontoa, jota sitäkin on sentään vielä jäljellä. Matka alkaa kotikaupungista Joensuusta, ja kulkeutuu monia historiasta tunnettuja reittejä pitkin, kuten Raatteentietä Suomussalmella. Matkapäiväkirjan merkittävää antia ovatkin historiakatsaukset Suomen historian merkkipaikoilla, liittyivätpä ne sitten Suomen sotiin tai kulttuuripersooniin. Tätä kirjaa voi lukea ihan siitäkin näkökulmasta, että se kuvaa maamme historiaa melkein kuin Topeliuksen Maamme-kirja. Kirjoittajalla on ystäviä ja sukulaisia joka puolella Suomea. Joskus hän saa pyöräretkilleen seuraa näistä tuttavistaan ja usein myös majapaikan. Linjamalla on vanhoillislestadiolainen sukutausta, mikä voi olla yksi syy laajaan sukuun. Vaikka hän itse on eronnut herätysliikkeestään, suvusta ei voi erota. Eikä herätysliikkeestäänkään taida voida erota muuten kuin että häntä pidetään tuhlaajalapsena, joka on mennyt turvallisesta kodista maailmaan. Omasta uskostaan pyöräilijä ei kerro. Mutta kirkoissa hän käy ahkerasti. Melkein joka paikkakunnalla pysähdytään kirkossa ja astutaan sinne sisälle. Kerrotaan kirkkoon liittyvä tarina. Jokainen kirjan luku sisältää aluksi pienen mietelmän, jonkin merkittävän ajattelijan sitaatin. Kirjailija nootittaa kertomuksiaan alaviitteillä, jotka ilmoittavat, mistä tieto on peräisin. Joskus alaviitteessä on mainittu, mistä löytyy asiaa koskeva nettiartikkeli, jotta siihen voi perehtyä tarkemmin.
Lukijalle kirja on antoisa nojatuolimatka ilman sadekuurojen, kylmyyden, väsymyksen ja sääskien aiheuttamia vaivoja. Kirjassa olevan reittikartan lisäksi kävin aika usein Google Mapsissa tutkimassa tarkempaa reittiä. Tuskinpa itse pystyn enää monissa kohteissa käymään enkä ainakaan polkupyörällä. Olenpahan edes tehnyt virtuaalisen matkan.