Naisten tasa-arvo ja pappeus helluntailaisesta näkökulmasta
Sara Saarela: Eevasta Juniaan. Raamatun naisten elämä historiallisessa ja teologisessa tarkastelussa. Aikamedia 2026. 329 sivua.
Helluntaiherätyksen IK-opistolla opettajana toiminut ja parhaillaan väitöskirjaa valmisteleva Sara Saarela tutkii kirjassaan Raamatun naisia. Erityisesti hän tarkastelee naisten palvelutehtäviä ja johtajuutta sekä naisen asemaa ja arvoa. Liikkeelle lähdetään tietenkin ”ensimmäisestä” naisesta, Eevasta. Eevako se oli se syntiinlankeemuksen aiheuttaja, joka veti puolisonsakin mukaan tähän kohtalokkaaseen harha-askeleeseen? Kirjoittaja tutkii luomiskertomuksia yksityiskohtaisesti ja käyttää oppainaan lukuisaa määrää sananselittäjiä, jotka jakautuvat kahteen ryhmään. Egalitaristit uskovat, että kaikki seurakunnan palvelutehtävät ovat naisille avoimia ja että myös kotona vallitsee tasa-arvo siinä mielessä, että mies ja nainen ovat kumppaneita eikä heidän välillään ole hierarkiaa. Komplementaristit sen sijaan uskovat, että miehellä ja naisella on erilaiset roolit kotona ja seurakunnassa ja miehen tehtävänä on johtaa.
Siinä kristillisessä
viitekehyksessä, johon Saarela itse näyttää kuuluvan, vierastetaan feministiksi
tunnustautumista ja käytetään mieluummin nimitystä egalitaristi. Suomessa en ole
kuullut omassa teologisessa vaikutuspiirissäni kuullut käytettävän näitä
ilmaisuja. Ehkä joku arastaa kutsua itseään feministiksi, koska kokee, että
sellaiseksi tunnustautuminen aiheuttaa leimautumisen, mikä vähentää mielipiteen
ilmaisijan painoarvoa. Olipa niin tai näin Saarela yrittää selkeästi ja
vakuuttavasti osoittaa, ettei Raamatussa nainen ole yhtään miestä ala-arvoisempi.
Kaikki raamatunkohdat voidaan selittää uudella tavalla ja todeta, että se mikä
näyttää todistavan miehen auktoriteettiasemaa luomisesta lähtien, ei kuitenkaan
sitä ole. Mies ja nainen ovat tasa-arvoisia. Vanhan testamentin
patriarkaalisuuskaan ei ole ihan sitä, miltä se näyttää. Oikeasti nainen on
Raamatussa ihan samalla viivalla miehen kanssa. Tässä ajattelussa on siis ehkä
kysymys Raamatun arvovallasta. Jos sanotaan, että Raamatussa on patriarkaalista
vaikutusta, niin siinä tapauksessa miehen ja naisen välinen arvoero on Luoja
tarkoittamaa, koska Raamattu on Jumalan sanaa. Mutta jos voidaan todistaa, että
patriarkaalisuus onkin Raamatussa vain näennäistä, niin silloin voidaan
vastustaa patriarkalismia teologisin perustein.
Minulle jää tunne, että Saarela on oman teologisen ja kirkollisen taustayhteisönsä vanki. Raamattuun pitää luottaa joka asiassa. Siksi asiat pitää selittää niin, ettei Raamatun arvovalta kärsi. Sekin yllättää, miten kirjoittaja selittää luomiskertomuksia ikään kuin yhtenä kertomuksena. Siinä tiedeyhteisössä, johon minä kuulun, on ilmi selvää, että Raamatun alussa on kaksi erillistä luomiskertomusta, joita ei voi sovittaa yhteen. Ensimmäisen, ajallisesti myöhäisemmän, luomiskertomuksen tarkoituksena on ilmaista, että yksi Jumala on maan ja taivaan kuin myös koko luomakunnan luoja. Toisen, ajallisesti varhaisemman, luomiskertomuksen tarkoituksena on kertoa ihmisen luomisesta maailmaan, jossa elettiin kuin paratiisissa, kunnes ihminen alkoi kapinoida Jumalaa vastaan ja luomakunnan eheys särkyi.
Olen Saarelan kanssa samaa mieltä siitä, että mies ja nainen ovat Jumalan edessä samanarvoisia ja siitäkin, ettei kaikkia Raamatun kuvauksia pidä ymmärtää miehen auktoriteettiasemaa tukevina. Muuten minun reformaatioperinteessäni koko Raamattu ei ole tasapaksusti Jumalan sanaa, vaan tulkinta määräytyy siitä näkökulmasta, kuinka se todistaa Kristuksesta, maailman Vapahtajasta. Monet muut kohdat voivat olla kulttuurisidonnaisia tai yleistä inhimillistä viisautta. Reformaation sisältöperiaatteesta on pidettävä kiinni: Raamatun sanoma on uskon vanhurskaus.
Vanhan testamentin naisista ei pelastushistoriaan kytkeydy moni muu kuin Eeva, mutta oma sanomansa on Mirjamilla, Deboralla, Huldalla ja Esterillä sekä nimeltä mainitsemattomilla naisprofeetoilla. Voidaanko heillä puolustaa sukupuolten tasa-arvoa, mene ja tiedä?
Kuten Vanhan testamentin puolella niin myös Uudessa testamentissa Saarelalla on tarve puolustaa naisten arvoa Raamatulla siten, että missä Uudessa testamentissa ylipäänsä on jotain miesten auktoriteettia pönkittäviä kohtia, niin ne pitää selittää parhain päin pois. Kyllähän tämä menettelytapa sopii hyvin vaikkapa Jeesuksen opetuslapsijoukkoon. 12 opetuslapsen miehinen ydinryhmä on perusteltavissa Israelin kahdellatoista sukukunnalla, mutta tosi asiassa Jeesuksella oli ihan tunnettuja naisseuraajia ja ennen kaikkea naiset seurasivat Jeesusta ristille asti ja olivat ensimmäisiä ylösnousemuksen todistajia. Apostoleiksi kutsuttiin aluksi vain kahtatoista miesoppilasta, joiden keskuudessa pettäjä Juudas korvattiin Mattiaksella, jotta luku 12 säilyisi. Myöhemmin apostoliksi alettiin kutsua myös hellenistijuutalaista Paavalia, joka tapasi Jeesuksen vasta Ylösnousseena Herrana Damaskon tiellä. Paavalin apostolisuuden myötä apostolin arvonimi tuli myös Paavalin työtovereille, joiden joukossa oli naisia, kuten Junia. Hänestä ei ole tarkempia tietoja kuin maininta Room. 16:7. Myöhemmin maskulinisoitu nimi on hyvin perustein palautettu feministiseksi, kuten Saarela perusteellisesti todistaa.
Paavalin kirjeiden naisteologiassa on selkeä ero aitojen Paavalin kirjeiden ja myöhemmin Paavalin nimissä kirjoitettujen kirjeiden välillä. Paavalin Korinttilaiskirjeissä antama kuva naisten tehtävästä seurakunnassa on selvä: naisilla on oikeus toimia seurakunnan opettajana ja puhujana. Tätä kokonaisnäkemystä ei kumoa tekstiyhteyteen sopimaton huomautus. ”Nainen vaietkoon seurakunnassa (i. Kor. 14:34).” Sen sijaan toista tai kolmatta kristillistä sukupolvea edustava 1. Timoteuskirjeen kirjoittaja näki gnostilaisen (?) harhaopin vaaran niin suureksi, että hänen täytyi opin puhtauden turvaamiseksi kieltää naisten toimiminen kirkon opettajina. Tätä ratkaisua vielä tuki se patriarkaalinen ajatustapa, joka oli yhteinen sekä juutalaisuudelle että hellenistiselle ajattelulle. Saarela pitää Timoteuskirjeitä aitoina Paavalin kirjeinä, minkä johdosta hänellä on kova työ selittää Raamattua, ettei Timoteuskaan tarkoita sitä, mitä sanoo. Helpompi ja mielestäni oikeampi ja rehellisempi tapa olisi tunnustaa Timoteuskirjeen jälkipaavalilainen luonne ja todeta, ettei Timoteuskirje edusta Paavalin näkemystä. Kirjeen naiskuva ei määritä tämän päivän seurakunnan suhtautumista naisiin opettajina yhtä vähän kuin pappeinakaan, näin Saarelakin ymmärtää.
Olen Saarelan kanssa samaa mieltä naisten asemasta seurakunnassa, mutta meillä näyttää olevan erilaiset perusteet.
Kirjan takakannessa kirjaa mainostetaan seurakuntien työntekijöille ja vastuunkantajille sekä teologian opiskelijoille. Luterilaisen kirkonkin piirissä on naispappeuden vastustajia. Saisikohan helluntailaistaustaisen raamatunopettajan opetus luterilaisia toisinajattelijoita uusiin ajatuksiin?