Maallinen ja taivaallinen Jerusalem
Varhaiskirkon Jerusalem, Serafim Seppälä (toim.), Suomen patristinen seura 2023, 280 s.
Teoksen artikkelit perustuvat 27.5.2021 pidetyn Jerusalem-aiheisen patristisen symposiumin esitelmiin. Niissä käsitellään varhaiskirkon Jerusalemiin liittyviä kysymyksiä lähinnä 100-200 -lukujen varhaiskristillisten tekstien pohjalta. Artikkelit sisältävät juutalaiskristillisyyden kohtaloa Jesajan kirjan tytär Siionia koskevan tekstikohdan tulkintahistorian kautta, Jaakobin Protoevankeliumin Jerusalem-aiheita, Eusebioksen Kirkkohistorian näkemystä Jerusalemin rangaistuksesta, paratiisin merkitystasoja Jerusalemin piispa Kyrilloksen opetuspuheissa, keisari Julianus Luopion epäonnistunutta yritystä rakentaa uusi temppeli Jerusalemiin, Jerusalemin äänimaisemaa sellaisena kuin se ilmenee Egerian pyhiinvaelluskertomuksessa ja lopuksi pyhän kaupungin idean sisäisiä ja allegorisia merkitysulottuvuuksia, joita Euagrios kuvaa aineeton Jerusalem -käsitteellä. Kaikki mainitut artikkelit ovat vertaisarvioituja, mikä tarkoittaa tieteellisten seurain valtuuskunnan antamia lausuntoja. Lausunnonantajien taholta toivottiin teokseen perusteellista johdantolukua, jotta lukijalle selviäisi, millaiseen kokonaisuuteen tutkimusartikkelien teemat sijoittuvat.
Minulle mielenkiintoisin olikin tämä johdantoluku Jerusalem varhaiskirkon silmin, jossa esitellään artikkelien teemojen taustalla olevia laajempia aatehistoriallisia linjoja ja historiallisia käänteitä. Artikkeli perustuu Serafim Seppälän aiemmin julkaistuun teokseen Kultainen Jerusalem.
K
ristinuskon syntyaikana Jerusalem oli noussut parhaaseen kukoistukseensa. Kaiken
kesipisteessä oli Temppelivuori, jonka rakennustyöt olivat viimeistelyvaiheessa.
Uhrikultin, temppelin toiminnan ja pyhiinvaellusliikkeen volyymi kasvoi ja
samalla näiden ilmiöiden merkitys ymmärrettiin ja tulkittiin entistä
syvällisemmin. Toisaalta myös erimielisyydet kasvoivat ja juutalaisuus jakaantui
moneen ryhmittymään.
Juutalaisuus oli muodostunut äärimäisen keskipistehakuiseksi uskonnoksi. Kultti keskittyi yhteen paikkaan Temppelivuorelle, ja sitä kohti suuntautui myös pyhiinvaellusliike. Saman paikan ympärille rakentuivat lain tulkinta ja sen ympärille muodostunut tarinaperinne.
Kristillinen kirkko syntyi samasta traditiosta, mutta kristittyjen suhde lakiin kriisiytyi ja temppelikultin merkitys alkoi suhteellistua. Temppelivuori alkoi menettää merkitystään ja juutalainen pyhiinvaellusliike jäi etäiseksi. Kirjoittaja käy läpi evankelistojen kuvaamia tapahtumia Jerusalemissa. Sitten siirrytään Heprealaiskirjeeseen, jossa esiintyy termi ”luvattu maa”. Kirjeen kirjoittajalle luvattu maa ei kuitenkaan ollut tätä maailmaa, vaan Jumalan valmistama ”parempi, taivaallinen isänmaa”. Tämä ei tarkoita vain eskatologista tuonpuoleista aluetta, vaan uskovien yhteisössä jo läsnä olevaa elävää realiteettia. Heprealaiskirjeen kirjoittaja otti etäisyyttä temppelipalvelukseen aikana, jolloin Herodeksen temppeli oli vuosikymmenien rakennustöiden jälkeen päässyt täyteen kukoistukseensa. Kristittyjen oli löydettävä oikeutus sellaiselle kultille, joka ei edusta leeviläisen pappeuden mukaista järjestystä. Heprealaiskirjeen kirjoittaja näkee sekä lain että temppelipalveluksen määräaikaisina. On tullut uusi messiaaninen aika, joka on profettojen ennustama uusi liitto. Messiaanisen ajan temppeliä ei tarvitse odottaa, sillä se on jo olemassa Messiaaseen uskovien yhteisönä. Tämä temppeli ei ole rakennettu maailman peruskivelle, kuten juutalainen temppeli, vaan Pietari-kalliolle.
Pian Heprealaiskirjeen kirjoittamisen jälkeen syntyi ensimmäinen juutalaissota, jonka yhteydessä temppeli ryöstettiin ja hävitettiin roomalaisen miehittäjän toimesta. Vuosina 133-135 syntyi toinen juutalaissota, jonka seurauksena juutalaiset karkotettiin kokonaan Jerusalemista. Sen tilalle rakennettiin roomalainen kaupunki Aelia Capitolina. Juutalaisen temppelin paikalle rakennettiin Jupiterille omistettu temppeli ja Golgatan alueelle Venuksen temppeli.
Kristinusko alkoi suuntautua Jerusalemista ulospäin. Kirkon toiminta levisi Jerusalemista muualle maailmaan. Uskon sisältö ja sanoma muuttui universaaliksi totuudeksi, joka oli tarkoitettu kaikille kansoille. Kristittyjen katseet kohdistuivat voimakkaasti tulevaan maailmaan ja hengelliseen ulottuvuuteen. Toisen vuosisadan tärkeimmät kirkkoisät Justinos Marttyyri ja Irenaios Lyonilainen edustivat vielä ajattelumallia, jossa Kristuksen ja pyhien eskatologisen hallinnon odotetaan toteutuvan maan päällä. Mutta uuden Jerusalemin oli määrä tulla maan päälle taivaasta täysin Jumalan aloitteesta, ei poliittisista tai sotilaallisista toimista. Myöhempien kirkkoisien ajattelussa Jerusalem jatkoi elämäänsä symbolina, ei konkreettisena todellisuutena. Jerusalemin allegorisoinnin tie ole avattu jo apostolien aikana, ja 200-luvun aleksandrialaiset kulkivat sen loppuun saakka. Tässä siirrytään Kleemens Aleksandrialaisen ja Origeneen ajatteluun.
Jerusalemin idea läpikävi 300-luvun alussa dramaattisen muodonmuutoksen, jonka todistajaksi tuli piispa Eusebios Kesarealainen. Eusebios piti juutalaista temppelivuorta vastapäätä olevaa Öljymäkeä kirkon vertauskuvana, sekä myös sopivana rukouspaikkana ja pyhiinvaelluskohteena. Öljymäestä tuli kristittyjen pyhä vuori. Kun keisari Konstantinus alkoi suosia kristinuskoa, alettiin hänen toimestaan rakentaa Pyhän haudan kirkkoa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen paikaksi. Kaivaustöissä löydettiin hautaluola, jota pidettiin Kristuksen tyhjänä hautana. Eusebios oivalsi, että Temppelivuori jäi Jumalan hylkäämäksi paikaksi, kun hengellinen valta siirtyi Golgatan ja Öljymäen kukkuloille. Pyhän haudan kirkosta tuli koko kristikunnan hengellinen keskus ja suuri pyhiinvaelluskohde.
Pyhän haudan kirkon rakennustöiden kuluessa löydettiin luolasta kolmen ristin puut. Yllättäen Eusebios ei mainitse ristien löytymisestä mitään. Hänen vaikenemiseensa löytyy kirkkopoliittinen syy: Kesarea oli jäämässä Jerusalemin varjoon, kun Jerusalem oli nousemassa Pyhän maan kirkolliseksi keskukseksi. Eusebios jätti kerronnastaan pois kaiken, mikä olisi omiaan vahvistamaan Jerusalemin piispan Makarioksen asemaa.
Serafim kuvaa selkeästi Jerusalemin aatehistoriallista muutosta. Juutalaisen uskon mukaan Jerusalemin temppelivuori on uskonnon keskus. Varhaiskristillinen antiteesi kuului: Meidän Jerusalemimme on taivaassa. Ortodoksisen synteesin mukaan taivaallinen Jerusalem on koettavissa maanpäällisen kautta. Kirkon isät ja opettajat eivät alkaneet vaatia Pyhää maata hallintaansa vaikka maa olikin nyt faktisesti kristittyjen hallinnassa. Kristittyjen usko kohdistui taivaalliseen Jerusalemiin.